Eino Lehto
Eino Lehto (18. elokuuta 1897 Oulu – 31. heinäkuuta 1953) oli suomalainen jääkärimajuri ja toimitusjohtaja. Hänen vanhempansa olivat tukkukauppias Oskari Vihtori Lehto ja Anna Elviira Hyvärinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Hellin Eveliina Ekmanin kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Hän kävi kansakoulun ja erosi Kemin yhteiskoulun 8. luokalta tammikuun alussa 1916 yhtyäkseen jääkäriliikkeeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi samasta koulusta vuonna 1918 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1920 – 1921 Kauppakorkeakoulussa ja suoritti 1. vuosikurssin. Hän suoritti opintomatkan vuosina 1921 – 1922 Saksaan tutkiakseen konttori- ja liikejärjestelykysymyksiä.[1][2]
Jääkäriaika muokkaa
Hän toimi vuosien 1915 - 1916 vaihteessa jääkärivärvärinä ja paikallisoppaana Kemissä, kunnes vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 10. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan aikana Tampereen ja Viipurin taisteluihin. Hän haavoittui lievästi Kelkkalassa Viipurin edustalla 26. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Sisällissodan jälkeen hän toimi edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja edelleen Uudenmaan rykmentiksi. Hän toimi ensin rykmentissä joukkueenjohtajana 2. komppaniassa, josta hänet määrättiin 21. heinäkuuta 1918 alkaen 3. komppanian päälliköksi, mutta komennettiin 1. pataljoonan adjutantiksi. Hän hoiti 25. toukokuuta 1919 alkaen samalla pataljoonan majoitusmestarin tehtävää. Armeijasta hän erosi 16. elokuuta 1919 siirtyi konttoriksi Pohjanmaan Kauppiaiden Oy:öön Ouluun. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1920 saakka ja lähti opintomatkalle Saksaan. Saksasta palattuaan hän siirtyi O. V. Lehdon tukkuliikkeen palvelukseen konttoripäällikkönä Kemissä vuonna 1922, missä tehtävässä oli vuoteen 1927 saakka, jolloin siirtyi yrityksen toimitusjohtajaksi ja oli toimitusjohtajana vuoteen 1933 saakka ja siirtyi Loviisan Kalastus Oy:n myyntipäälliköksi ja oli tehtävässä vuodet 1933 – 1934 ja vuodesta 1934 alkaen yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 1936 saakka, jolloin siirtyi toimitusjohtajaksi Suomen Sillikonttori Oy:öön.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Talvisotaan hän osallistui huoltopäällikön apulaisena Helsingin Sotilaspiirin esikunnassa, josta hänet siirrettiin Toimistoupseeriksi Päämajan Taloustarkastusosastolle, josta hänet siirrettiin Puolustusministeriön Internointiosaston Sotatalousosastolle. Jatkosotaan hän osallistui toimistopäällikkönä Itä-Karjalan Sotilashallinto Esikunnassa ja myöhemmin Helsingin Sotilaspiirin Esikunnassa vuoteen 1943 saakka.[2]
Luottamustoimet muokkaa
Hän toimi Pohjolan suojeluskuntapiirin piiriesikunnan ja Kemin suojeluskunnan esikunnan jäsenenä sekä Kemin suojeluskunnan komppanianpäällikkönä vuosina 1922-33 sekä Kemin kaupungin tilintarkastajana vuosina 1925 - 1936 ja valtuuston jäsenenä vuosina 1929 - 1930. Suomen tukkukauppiaiden liiton lisätyn johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1930 - 1933 ja Tuontikunta r.l:n hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1928 - 1933.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.