Avaa päävalikko

Eino Hjalmar Kuvaja (17. kesäkuuta 1906 Kuopio11. joulukuuta 1975 Kuopio) oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 137.

Eino Kuvaja
Eino Kuvaja 137.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 17. kesäkuuta 1906
Kuopio
Kuollut 11. joulukuuta 1975 (69 vuotta)
Kuopio
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomen lippu Suomi
Palveluvuodet 1933–1956
Taistelut ja sodat talvisota, jatkosota
Sotilasarvo everstiluutnantti
Kunniamerkit 2.lk Mannerheim-risti
Vapaudenristi2 miekkojen kera
SVR ritariristi.

Kuvaja kilpaili talviolympialaisissa Sankt Moritzissa 1928 ja Garmisch-Partenkirchenissa 1936 niiden ohjelmaan epävirallisena lajina kuuluneessa sotilaspartiohiihdossa. Molemmissa kisoissa hän saavutti Suomen nelimiehisen joukkueen jäsenenä hopeaa.[1] Kuvaja toimi myös Puijon Hiihtoseuran puheenjohtajana vuosina 1956–1965 ja seuran hiihtojaoston puheenjohtajana vuosina 1938–1939, 1954–1961, 1953 ja 1962.[2]

Jatkosotaan Kuvaja lähti 2. divisioonaan kuuluneen jalkaväkirykmentti 28:n II pataljoonan (II/JR 28) komentajana toimien siinä tehtävässä vuoden 1941 lopulle. Tämän jälkeen majuri Kuvaja toimi JR 7:n I pataljoonan (I/JR 7) komentajana aina haavoittumiseensa Äyräpäässä 4. heinäkuuta 1944, joka oli myös Mannerheim-ristin myöntämispäivä. Myöntämisperusteissa korostuivat majuri Kuvajan toimet pääaseman ja VT-aseman taisteluissa, joita kuvataan lyhyesti alempana.

Kannaksen suurhyökkäyksen alussa majuri Kuvajan johtama pataljoona taisteli Ohdan etelälohkolla torjuen vihollisen kiivaat hyökkäykset. Perääntyminen aloitettiin vasta, kun venäläisjoukot olivat ohittaneet etelän puolelta pataljoonan asemat ja oikea sivusta oli jäänyt täysin auki. Pataljoona viivytti hyökkääjää muun muassa Tonterissa ja Hartoisissa vetäytyen Siiranmäkeen, jossa majuri Kuvajan johtama pataljoona torjui kolmen vuorokauden ajan puna-armeijan voimakkaita hyökkäyksiä. Siiranmäen taistelun jälkeen pataljoona vetäytyi Äyräpäähän, jossa majuri Kuvaja ehti johtaa pataljoonansa puolustusta runsaan viikon ajan ennen haavoittumistaan. Hänet ylennettiin myöhemmin everstiluutnantiksi.

Jatkosodan aikana kevättalvella 1944 Kuvaja pistäytyi Lapissa hiihtokilpailuissa ja tapasi matkansa aikana myös saksalaisen kenraalieversti Eduard Dietlin. Miehet olivat vanhoja tuttuja jo sotaa edeltäneiltä vuosilta, sillä myös Dietl oli aikoinaan kilpaillut sotilaspartiohiihdossa. Tapaaminen jäi miesten viimeiseksi, sillä Dietl sai surmansa lento-onnettomuudessa Itävallassa samaan aikaan kuin Kuvaja taisteli etulinjassa Karjalankannaksella.[3]

Aktiivipalveluksensa jälkeen Kuvaja toimi muun muassa vakuutustarkastajana. Kuvaja toimi myös Puijon Hiihtäjät r.y:n puheenjohtajana 1954, Puijon Hiihtoseura r.y:n puheenjohtajana vuodesta 1955 ja SVUL:n Pohjois-Savon piirin hiihtojaoston puheenjohtajana 1954 alkaen. Hän toimi myös Sotainvalidien Veljesliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana ja Mannerheim-ristin ritarien säätiön valtuuskunnan elinikäisenä puheenjohtajana.[4]

Eino Kuvaja hukkui kesämökkinsä rantaan Kallavedellä joulukuussa 1975. Hän oli toverinsa kanssa laskemassa kalaverkkoja, kun heidän veneensä kaatui ja miehet vajosivat veteen. Kauempana olleet kalastajat kuulivat avunhuudot, mutta eivät ehtineet paikalle ajoissa.[3]

LähteetMuokkaa

  • Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0.

ViitteetMuokkaa

  1. Ampumahiihto Kouvolan Tietopalvelut. Viitattu 11.7.2010.
  2. Miettinen, Kyösti: HIIHDON, YHDISTETYN JA MÄENLASKUN HISTORIAA KUOPIOSSA: 1930-luvun huomattavimmat kuopiolaisurheilijat Kuopion kaupunki. Viitattu 9.3.2015.
  3. a b Pirkka Siitari: Kaveria ei jätetty edes mökillä. Tapio Sadeoja (toim.): Marskin ritarit: Ilta-Sanomien erikoislehti 2011, s. 60–61. Helsinki: Sanoma Media.
  4. Kadettiupseerit 1920-1985, s. 399. Kajaani: Kadettikunta r.y. & Upseeriliitto r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.