Eija Sinikka

suomalainen iskelmälaulaja

Eija Sinikka (nyk. Jokinen, o.s. Kovanen) (s. 26. tammikuuta 1952 Mikkelin maalaiskunta) on suomalainen iskelmälaulaja.

Eija Sinikka
Eija Sinikka syyskuussa 2013.
Eija Sinikka syyskuussa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1952 (ikä 72)
Mikkelin maalaiskunta
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Eija Sinikka
Laulukielet suomi
Tyylilajit iskelmä
Aiheesta muualla
Kotisivut

Ura muokkaa

Eija Sinikan laulajanura alkoi vuonna 1968 hänen tuurattuaan keikalla sairastunutta ystäväänsä. Vuonna 1970 hän muutti Helsinkiin ja teki levytyssopimuksen ja ensilevynsä Saa kesä kaiken muuttumaan PSO:n kanssa. Oltuaan pari vuotta muun muassa Englannissa au pairina ja laulajana hän palasi vuonna 1973 Suomeen. Hänen ensimmäinen suuri hittinsä oli esikoisalbumin nimikappale Kanssasi sun (1973; julkaistu myös vuoden 1975 singlen Tää liian hyvää on kääntöpuolella). Vuoden 1974 Ranskan euroviisun (La vie a vingt-cinq ans) suomenkielinen versio Kuuma kesä kanssain jaa oli myös suuri hitti. Muita tunnettuja kappaleita ovat mm. Vesipisaroiden laulu, Rantamökissä ja Variksen saappaat.

1970-luvun lopun humppabuumin aikana Eija Sinikka levytti runsaasti humppaa ja vanhaa tanssimusiikkia ja sai albumistaan Rantamökissä kultalevyn. Tämän albumin, samoin kuin Sä muistatko metsätien -levyn hän lauloi Pauli Granfeltin yhtyen solistina. Heinäkuussa 1977 hän pääsi esiintymään tasavallan presidentti Urho Kekkoselle tämän virallisella vastaanotolla. 1970-luvun puolivälissä laulaja oli mukana YK:n rauhanturvaajien kiertueella Lähi-idässä ja kesällä 1979 Uuden Iloisen Teatterin esityksessä Samassa veneessä.

2000-luvulla Eija Sinikka konsertoi edelleen sekä kotimaassa että ulkomailla ja toimii sivutoimisena maanviljelijänä. Hän on tullut tunnetuksi maatalouden puolestapuhujana. Eija Sinikan uusin CD-single Vuosien jälkeen ja Villikissa soivat Mitä Suomi tanssii -listalla ja uusi juhla-CD julkaistiin vuonna 2010, jolloin oli kulunut 40 vuotta Eija Sinikan ensilevytyksestä.

Albumit muokkaa

  • Kanssasi sun (1973)
  • Kuulen laulun (1974)[1]
  • Siitä vaan (1975)
  • Rantamökissä (1976)
  • Aurinkotyttö (1977)
  • Sä muistatko metsätien (1977)
  • Teetkö tilaa sydämessäsi (1978)
  • Eija Sinikka (1979)
  • Käythän kanssain tangoon (1980)
  • Tuollaisen jos saisi 1981)
  • Yksi rakkaus vain (1984)
  • Tumma yö ja täysikuu (1991)
  • Kaunein katse (1993)
  • Himpun verran herrasmiestä (1995)
  • 20 suosikkia – Kanssasi sun (1996)
  • Tunteet tietä näyttää (1997)
  • Lauantai-illan toivotut 60- ja 70-luvuilla (2004)
  • Kanssasi sun (2007)
  • Vuosien jälkeen 40 vuotta musiikkitaipaleella[2] (2010)

Lähteet muokkaa

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa