Eeva Karppinen

suomalainen kilpasoutaja

Eeva Karppinen (s. 4. maaliskuuta 1987)[1] on suomalainen kilpasoutaja. Hän edustaa Nesteen Soutajia.[2] Hänen isänsä on soudun kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen.[3]

Karppinen sijoittui Ulla Varvion kanssa pariairo-kaksikossa vuoden 2014 MM-kilpailuissa 16:nneksi,[4] vuoden 2015 MM-kilpailuissa 14:nneksi ja EM-kilpailuissa 13:nneksi[5] sekä vuoden 2016 EM-kilpailuissa kahdeksanneksi.[6] Yksikössä hän sijoittui vuoden 2017 EM-kilpailuissa 12:nneksi ja MM-kilpailuissa 16:nneksi.[1] EM-kisoissa Münchenissä vuonna 2022 Karppinen sijoittui yksiköissä 11:nneksi.[7]

Karppinen on voittanut Suomen mestaruuden vuonna 2004 pariairo-nelosessa,[8] vuonna 2007 yksikössä, pariairo-kaksikossa serkkunsa Suvi Karppisen kanssa ja pariairo-nelosessa,[9][10] vuonna 2009 pariairokaksikossa Marjaana Riskun parina ja kahdeksikossa,[11] vuonna 2011 pariairo-kaksikossa Riskun parina,[12] vuonna 2012 pariairo-nelosessa,[13] vuonna 2013 perämiehettömässä nelosessa ja kahdeksikossa,[14] vuonna 2016 yksikössä, pariairo-nelosessa ja perämiehettömässä nelosessa[15] sekä vuonna 2017 yksikössä ja Suvi Karppisen kanssa pariairo-kaksikossa.[16]

Karppinen opiskeli Berkeleyn yliopistossa ja suoritti tutkinnon pääaineenaan kansantaloustiede. Tämän jälkeen hän valmistui Lundin yliopistosta taloustieteen maisteriksi.[1]

Karppisella on vuonna 2018 syntynyt poika.[17] Hänen avopuolisonsa Kasper Hirvilampi on kilpasoutaja[18] kuten myös veli Juho Karppinen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Reponen, Jussi-Pekka: Eeva Karppinen on huippuyliopistossa opiskellut bisnesanalyytikko, joka soutajana aistii välillä ympärillään isänsä maineen – ”Voi olla kivisempi tie, kun sukunimeni tiedetään” Helsingin Sanomat. 28.4.2018. Viitattu 28.4.2018.
  2. Eeva Karppinen Suomen melonta- ja soutuliitto. Viitattu 23.12.2017.
  3. a b Karppisten suvussa soutu sujuu TS.fi. 9.6.2014. Arkistoitu 23.12.2017. Viitattu 23.12.2017.
  4. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 36, s. 280. Suomen Urheilumuseo, 2015. ISBN 978-952-6644-06-6.
  5. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 286. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3.
  6. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 108, 297. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0.
  7. EM-kilpailut päätökseen, Hirvilammelle tärkeää kokemusta, Karppisen kunto nousussa – Suomen melonta- ja soutuliitto ry melontajasoutuliitto.fi. Viitattu 29.3.2023.
  8. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 316. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5.
  9. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 29, s. 270. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  10. Nesteen Soutajille lauantain tuplapotti Hämeen Sanomat. 18.6.2005. Arkistoitu 23.12.2017. Viitattu 23.12.2017.
  11. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 31, s. 252. Minerva Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-952-492-346-0.
  12. Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 33, s. 272. Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-575-4.
  13. Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 34, s. 276. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2.
  14. Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 35, s. 270. Minerva Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-492-855-7.
  15. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 298. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0.
  16. Pieneveneiden SM-kisojen ja kansallisen regatan tulokset sunnuntai - Soutuseura SMARK ry (pdf) 17.11.2017. SMARK ry.. Arkistoitu 23.12.2017. Viitattu 23.12.2017.
  17. Vesterinen, Maria: Pienen Nooan äiti, olympiakisoihin tähtäävä soutaja Eeva Karppinen: "Lapsi ei ole este huippu-urheilulle" Turun Sanomat. 17.12.2018. Viitattu 10.1.2019.
  18. Eeva Karppisen vauhti kantoi EM-kisojen välieriin – Kasper Hirvilampi hakee menestystä keräilyerissä ts.fi. 11.8.2022. Viitattu 21.8.2022.