Avaa päävalikko
Eero Laaksonen

Sulo Eero Laaksonen (13. helmikuuta 1896 Pälkäne4. elokuuta 1974 Turku) oli Mannerheim-ristin ritari numero 97. Mannerheim-ristin ritarin arvon hän sai 6. marraskuuta 1942. Sotilasarvoltaan hän oli eversti.[1]

Laaksonen osallistui Suomen sisällissotaan 1918 Kuopion suojeluskunnassa. Hän kävi Viipurin upseerikokelaskurssin 1918–1919 sekä Kadettikoulun ensimmäisen kurssin 1919–1920 ja yleisen komentajakurssin 1947. Hän toimi nuorempana upseerina eri yksiköissä 1920–1923 sekä komppanianpäällikkönä Polkupyöräpataljoona 2:ssa 1923–1927 sekä Polkupyöräpataljoona 1:ssä 1927–1930. Keski-Suomen rykmentissä hän toimi aliupseerikoulun johtajana ja pataljoonankomentajana 1930–1932. Kannaksen sotilaspiirin päällikkönä hän oli 1932–1933. Suomen valkoisessa kaartissa pataljoonankomentajana hän toimi 1933–1939.

Talvisodan alussa hän toimi 1. prikaatissa pataljoonankomentajana. 2.2.1940 alkaen hän komensi JR 8:aa jatkaen tehtävässä myös välirauhan aikana. Jatkosodan syttyessä Laaksonen komensi JR 26:ta eli ns. Ässärykmenttiä 18. kesäkuuta 1941 – 23. helmikuuta 1942. Jatkosodan loppuajan hän komensi varsinaissuomalaista JR 35:tä 25. helmikuuta 1942 – 16. marraskuuta 1944. Jatkosodan jälkeen Laaksonen toimi JR 5:n komentajana 1944–1947. Turun sotilaspiirin (TurESp) päällikkönä hän oli 1947–1952. Lounais-Suomen sotilasläänin komentajana hän toimi 1952–1956, kunnes erosi aktiivipalveluksesta.

Laaksosen Mannerheim-ristin 6. marraskuuta 1942 myönnön perusteissa mainitaan hänen ansioituneen erityisesti Säiniön, Koikarin sekä Karhumäen alueilla käydyissä taisteluissa.

Ylennykset: reservivänrikki 30.7.1918, vänrikki 31.3.1920, luutnantti 6.12.1920, kapteeni 6.12.1923, majuri 17.4.1930, everstiluutnantti 4.4.1940, eversti 6.8.1942

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Hurmerinta–Viitanen 2004: 204.