Eemeli Heikkinen
Eemeli Heikkinen (s. 29. elokuuta 1994 Helsinki) on suomalainen jääkiekkopuolustaja. Häntä aiemmin Mestis-joukkue Heinolan Peliitoissa valmentaneen Marko Tuomaisen mukaan Heikkinen on iso ja ulottuva peruspuolustaja, jolta voi odottaa vahvaa maalineduspelaamista ja yksinkertaista avauspelaamista. Hän laukoo oikealta.[2]
Eemeli Heikkinen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 29. elokuuta 1994 Helsinki, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Lempinimi | Bolle[1] |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | oikea |
Pituus | 195 cm |
Paino | 97 kg |
Seura | |
Seura | ei joukkuetta |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2014– |
Aik. seurat |
Kiekko-Vantaa (Mestis) HIFK (SML) Peliitat (Mestis) RoKi (Mestis) |
Ura
muokkaaHeikkinen on Järvenpään Haukkojen kasvatti.[3] Hän pelasi sittemmin vuosina 2009–2011 KJT-paidassa ja kaudella 2011–2012 Heikkinen esiintyi sekä Helsingin IFK:n että Helsingin Jääkiekkoklubin B-nuorissa. Kaudeksi 2012–2013 hän siirtyi Kiekko-Vantaan A-nuoriin. Heikkinen pelasi myös ensimmäisen ottelunsa seuran miesten joukkueessa Mestiksen playout-sarjassa HC Keski-Uuttamaata vastaan helmikuussa 2013 tehden debyytissään kaksi syöttöpistettä. Kesäkuussa Kiekko-Vantaa teki hänen kanssaan Mestis-sopimuksen.[4] Heikkinen pelasi Mestiksen tulokaskaudellaan 2013–2014 21 runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Iso osa hänen kaudestaan kului vielä myös Kiekko-Vantaan A-nuorissa, mutta tilille tuli myös yksi ottelu lainalla Suomi-sarjajoukkue Bewe TuusKissa.
Elokuussa 2014 Heikkinen siirtyi try-outille Helsingin IFK:n SM-liigajoukkueeseen.[5] Hän sai viisi päivää myöhemmin kolmivuotisen sopimuksen joukkueeseen.[6] Heikkinen pelasi joukkueessa ensimmäisen virallisen sarjaottelunsa Mestarien liigan avauskierroksella 21. elokuuta 2014 vieraissa tanskalaista SønderjyskE Ishockeyta vastaan.[7] SM-liigadebyyttinsä hän teki kauden 2014–2015 avausottelussa 11. syyskuuta 2014 Espoo Bluesia vastaan, jolloin Heikkinen sai jääaikaa 10.04 minuuttia.[8] Kaikkiaan hän pelasi kauden aikana SM-liigassa yhdeksän runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. CHL:ssä Heikkinen pelasi viisi ottelua tehden yhden syöttöpisteen. Loukkaantumisten vuoksi rikkonaisen kauden pelannut Heikkinen pelasi kauden aikana myös kolme ottelua lainalla Kiekko-Vantaassa.[3]
Varsinaisella SM-liigan tulokaskaudellaan 2015–2016 Heikkinen pelasi 35 runkosarja- ja kuusi CHL-ottelua ilman tehopisteitä. Hän ei saanut kuitenkaan peliaikaa SM-liigan pudotuspeleissä, mutta voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Heikkinen vietti loppukautensa pääosin yli-ikäisenä HIFK:n A-nuorissa.[3] Alkukaudella 2016–2017 hän pelasi HIFK:ssa kaksi runkosarja- ja kaksi CHL-ottelua sekä kymmenen ottelua lainalla Mestis-joukkue Rovaniemen Kiekossa. Siirtorajan kynnyksellä, helmikuussa 2017 Heikkinen siirtyi loppukauden kattavalla sopimuksella Mestis-joukkue Heinolan Peliittojen riveihin.[2]
Kaudeksi 2017–2018 Heikkinen palasi vuoden mittaisella sopimuksella edellisen kauden lainajoukkueeseensa Rovaniemen Kiekkoon.[9] Hän oli joukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja kuudella osumallaan.[3] Kaudeksi 2018–2019 Heikkinen palasi vuoden mittaisella sopimuksella Kiekko-Vantaan riveihin.[10] Joulukuussa 2018 hänen sopimuksensa kuitenkin purettiin yhteisymmärryksessä.[11]
Tilastot
muokkaaRunkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | ||
2013–2014 | Bewe TuusKi | Suomi-sarja | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | ||
Kiekko-Vantaa | Mestis | 21 | 0 | 0 | 0 | 6 | – | – | – | – | – | |||
2014–2015 | Kiekko-Vantaa | Mestis | 3 | 0 | 1 | 1 | 2 | – | – | – | – | – | ||
HIFK | SM-liiga | 9 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | |||
2015–2016 | Kiekko-Vantaa | Mestis | 1 | 0 | 1 | 1 | 0 | – | – | – | – | – | ||
HIFK | SM-liiga | 35 | 0 | 0 | 0 | 18 | – | – | – | – | – | |||
2016–2017 | HIFK | SM-liiga | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | ||
RoKi | Mestis | 10 | 0 | 2 | 2 | 12 | – | – | – | – | – | |||
Peliitat | Mestis | 9 | 0 | 2 | 2 | 4 | 4 | 0 | 0 | 0 | 4 | |||
2017–2018 | RoKi | Mestis | 45 | 6 | 7 | 13 | 71 | – | – | – | – | – | ||
2018–2019 | Kiekko-Vantaa | Mestis | 7 | 0 | 0 | 0 | 4 | – | – | – | – | – | ||
3 kautta | yhteensä | SM-liiga | 46 | 0 | 0 | 0 | 18 | – | – | – | – | – | ||
6 kautta | yhteensä | Mestis | 96 | 6 | 13 | 19 | 99 | 4 | 0 | 0 | 0 | 4 |
Lähteet
muokkaa- Eemeli Heikkinen The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Eemeli Heikkinen Eurohockey.com. (englanniksi)
- Eemeli Heikkinen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Images tagged with #FeelVegasRollo on instagram - Imgrum instagram.com. 29.1.2018. RoKi Hockey Oy. Viitattu 7.3.2018.
- ↑ a b Heikkinen ja Vuorijärvi vahvistamaan peliittapuolustusta Jatkoaika.com. 14.2.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.2.2017.
- ↑ a b c d Eemeli Heikkinen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Vantaalle kasa tärkeitä kiinnityksiä Jatkoaika.com. 11.6.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ HIFK hommasi tutun veräjänvartijan Jatkoaika.com. 6.8.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ Tomas Zaborsky HIFK:hon Jatkoaika.com. 11.8.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ Gamecenter championshockeyleague.net. 21.8.2014. Champions Hockey League (CHL) AG. Arkistoitu 11.10.2014. Viitattu 12.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Ottelutilastot liiga.fi. 11.9.2014. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ RoKille lisää pelaajasopimuksia - Vozenilek ja Männistö eivät jatka Rovaniemellä Jatkoaika.com. 9.5.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.5.2017.
- ↑ Eemeli Heikkinen siirtyy RoKista Kiekko-Vantaaseen Jatkoaika.com. 11.5.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.5.2018.
- ↑ Eemeli Heikkisen sopimus purettu, Juho Ratilainen lainalla IPK:ssa kiekko-vantaa.fi. 14.12.2018. Kiekko-Vantaa Hockey Oy. Viitattu 14.12.2018.