Avaa päävalikko

Edith Minturn ”Edie” Sedgwick (20. huhtikuuta 1943 Santa Barbara, Kalifornia16. marraskuuta 1971 Santa Barbara) oli yhdysvaltalainen underground-elokuvien näyttelijä, valokuvamalli ja perijätär, joka tunnettiin myös yhtenä pop-taiteilija Andy Warholinsupertähdistä”.

Sedgwick syntyi varakkaaseen perheeseen ja muutti vuonna 1964 New Yorkiin.[1] Siellä hän tapasi Andy Warholin, joka kohotti Sedgwickin ”supertähdekseen” Baby Jane Holzerin tilalle.[2] Sedgwickiä kuvailtiin Warholin ”Marilyn Monroeksi”,[3] ja hän esiintyi 1960-luvulla muun muassa Warholin elokuvissa Kitchen, Vinyl ja Poor Little Rich Girl, kunnes hän jätti vuonna 1966 Warholin ja hänen studionsa The Factoryn.[4] Myöhemmin Sedgwick esiintyi elokuvassa Ciao!Manhattan, mutta ei ollut enää kuuluisa ilman Warholia. Sedgwick kärsi useista psyykkisistä sairauksista, ja oli Danny Fieldsin mukaan muun muassa harjaantunut kleptomaani. Lisäksi Sedgwick oli huumeriippuvainen, ja kuoli 28-vuotiaana barbituraattien yliannostukseen.

Sedgwick teki myös satunnaisia töitä valokuvamallina, ja häntä pidetään 1960-luvun muoti-ikonina. Muotilehti Vogue tituleerasi Sedgwickin vuonna 1965 ”youthquakeriksi”[5] ja nimitti hänet ajan nuorisomuodin esikuvaksi.

Sisällysluettelo

ElämäkertaMuokkaa

SukutaustaMuokkaa

Edie Sedgwick kuului isänsä Francis Minturn Sedgwickin (1904–1967) puolelta massachusettsilaiseen rikkaaseen ja vanhaan Sedgwickien sukuun. Suku oli tullut Yhdysvaltoihin kenraalimajuri Robert Sedgwickin muutettua vuonna 1636 Englannista Charlestowniin, Massachusettsiin. Hänen jälkeläisensä, tuomari Theodore Sedgwick (1746–1813), oli näkyvä hahmo vallankumouksen jälkeisessä Yhdysvalloissa.[6] Edie Sedgwick sai nimensä isotätinsä Edith Minturn Stokesin, joka on ikuistettu John Singer Sargentin kuuluisaan muotokuvaan Mr. and Mrs. I.N. Phelps-Stokes (1897), mukaan.[7]

Francis Minturn Sedgwick oli kirjailija ja historioitsija Henry Dwight Sedgwickin poika. Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1926, ja lähti sen jälkeen opiskelemaan Trinity Collegeen, Cambridgeen. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän aloitti Harvardin kauppakorkeakoulussa. Tämän jälkeen hän harjoitteli jonkin aikaa pankkitoimintaa eri puolella Eurooppaa, kunnes palasi New Yorkiin vuonna 1932 opiskellakseen kuvataidetta. Myöhemmin hän opiskeli viiden vuoden ajan kuvanveistoa Long Islandilla. Sedgwick loikin uransa taiteilijana, alkuperäisten suunnitelmien sijaan. Hän oli arvostettu kuvanveistäjä ja lisäksi kirjoitti kaksi julkaistua romaania, The Rim (1945) ja Power and Purity (1963). [8] Joidenkin lähteiden mukaan Sedgwickin uranvaihdokseen tulevasta pankkiirista taiteilijaksi vaikutti hänen horjuva mielenterveytensä, joka aiheutti hänelle hermoromahduksia. Hän sairasti myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä.[9]

Edien äiti Alice Delano de Forest (1908–1988) oli Henry Wheeler de Forestin, Southern Pacific Railroadin pääjohtajan tytär. Perhe oli Sedgwickien tapaan rikas, ja myös tunnettu New Yorkin seurapiireissä. Sedgwick ja Alice Delano de Forest menivät naimisiin vuonna 1929 ja saivat kuusi lasta ennen Edien syntymää: Alicen (s. 1931), Robert Minturnin (s. 1933), Pamelan (s. 1935), Francis Minturnin (s. 1938), Jonathanin (s. 1939) ja Katherinen (s. 1941). Aluksi Sedgwickit asuivat talvet Long Islandin Cold Spring Harborissa ja kesät Kalifornian Santa Barbarassa. Ennen Edien syntymää he kuitenkin muuttivat vakituisesti Santa Barbaraan, aluksi pienelle Goletan tilalle. Toisen maailmansodan aikana he ostivat 3 000 aarin kokoisen Corral de Quatin karjatilan. Edien jälkeen syntyi vielä perheen nuorin lapsi, Susanna (s. 1945).[6] [10]

1943–1964: Lapsuus ja teini-ikäMuokkaa

Sedgwickit elivät lähes eristyksessä karjatilallaan, ja nuorimmat lapsista kävivät alakoulunsa siellä. Tilalla oli karjaa ja hevosia, ja lapset tottuivat jo pienestä lähtien ratsastamaan ja hoitamaan hevosia. 1950-luvun alussa tilalta löydettiin öljyä, ja Sedgwickit muuttivat 6 000 aarin kokoiselle Lagunan tilalle lähelle San Franciscoa. Edie Sedgwick kävi kalifornialaista Katharine Branson School -sisäoppilaitosta vuonna 1957. Pian hänellä todettiin kuitenkin syömishäiriö ja masennus, ja hän lopetti opiskelun joksikin aikaa. Vuonna 1958 Sedgwick jatkoi koulunkäyntiä St. Timothy’sin sisäoppilaitoksessa Marylandin osavaltiossa. Sedgwickillä oli kuitenkin ongelmia sairauksiensa takia, ja hän muutti joksikin aikaa asumaan perheensä kanssa Wieniin. Vuonna 1960 hän joutui psykiatriseen Silver Hill -sairaalaan, ja sitten Bloomingdalen psykiatriseen sairaalaan. Sedgwick ei koskaan valmistunut lukiosta.[11]

Edie Sedgwick pääsi sairaalasta vuonna 1962, ja seuraavana vuonna hän lähti Cambridgeen opiskelemaan kuvanveistoa. Vuonna 1964 hänen isoveljensä Francis Minturn Sedgwick teki itsemurhan. Myös hänen toinen veljensä, Robert Minturn Sedgwick, oli sairaalahoidossa psyykkisten ongelmiensa takia. Edie Sedgwick lopetti opiskelunsa vuonna 1964 ja muutti New Yorkiin isoäitinsä asuntoon. Myöhemmin samana vuonna hänen veljensä Robert Minturn kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Veljien kuolema oli Sedgwickille kova isku.[12]

1965–1966: New York ja Andy WarholMuokkaa

New Yorkissa Sedgwick aloitti vilkkaan seurapiirielämän ja yritti aloittaa uraa valokuvamallina. Hän alkoi panostaa enemmän ulkonäköönsä, seuraten ajan muotia ja treenaten vartaloaan. Hän myös muutti omaan asuntoon, palkkasi itselleen autonkuljettajan ja limusiinin ja aloitti näin perintönsä systemaattisen kuluttamisen.[13]

Uudenvuodenaattona 1964 veli Robert Minturn Sedgwick kuoli rajussa moottoripyöräonnettomuudessa. Samana päivänä jouluksi Kaliforniaan palannut Edie Sedgwick ajoi vakavan autokolarin, jossa mursi polvensa. Lääkärit eivät uskoneet Sedgwickin enää kävelevän ilman ontumista. Tämä ei kuitenkaan estänyt hänen nopeatempoista elämäänsä vaan jatkoi seurapiirielämäänsä New Yorkissa kuten ennenkin. [14] Vuoden 1965 alussa hän tapasi juhlissa pop-taiteilija Andy Warholin. Sedgwick alkoi viettää aikaansa Warholin studiolla The Factoryssa, tehden pian ensimmäisen koekuvauksensa (Screen Test). Koekuvauksiin saattoi tulla kuka tahansa, ja Warhol joskus valitsi elokuviinsa ihmisiä niiden perusteella. Sedgwick saattoi olla jo tuolloin muutamien Warholin underground-elokuvien huomaamattomissa rooleissa, esimerkiksi elokuvassa Horse Sedgwick nähdään pikaisesti taustalla poistumassa The Factorysta. Ei kestänyt kauan kun Warhol teki Sedgwickistä uuden "supertähtensä" Baby Jane Holzerin tilalle. Sedgwickin ensimmäinen merkittävä rooli oli maaliskuun 1965 elokuvassa Vinyl. Warhol antoi tämän jälkeen Sedgwickille rooleja muissakin elokuvissa kuten Poor Little Rich Girl, Kitchen, Beauty No. 2 ja Restaurant. Sedgwick kohosi underground–tähdeksi ja alkoi saada paljon julkisuutta Warholin supertähtenä. [15] Warholin taidenäyttelyn avajaisissa Philadelphiassa suosio saavutti huippunsa, kun Warhol ja Sedgwick joutuivat suuren ihailijajoukon saartamaksi. [16] Sedgwickiä pidetään Warholin tunnetuimpana "supertähtenä".

Elokuussa 1965 yhdysvaltalainen Vogue-muotilehti teki Sedgwickistä artikkelin. Siinä Sedwickiä kuvattiin ajan nuorisokulttuurin ruumiillistumaksi, ja hänelle annettiin lempinimi youthquaker. Marraskuussa 1965 Sedgwickistä tehtiin artikkeli Life–aikakauslehteen. Sedgwick esitteli artikkelissa pukeutumistyyliään, johon kuuluivat olennaisena osana mustat leggingsit, minimekot sekä lyhyt ja vaalea hiustyyli, joka jäljitteli Warholin hiuksia. Sedgwick käytti myös suuria määriä kosmetiikkaa, ja oli aina vahvasti meikattu. [17]

Sedgwick pyrki kehittämään uraansa näyttelijänä ja alkoi suunnitella siirtymistä Hollywoodiin. Muusikko Bob Dylan ja tämän manageri, Albert Grossman, keskustelivat Sedgwickin kanssa mahdollisuudesta kuvata elokuva yhdessä. Sedgwick joutui kuitenkin erimielisyyksiin, ja katkaisi välinsä sekä Dylaniin ja Grossmaniin että The Factoryyn ja Andy Warholiin vuonna 1966. Sedgwickin oltua kuukausia poissa The Factorysta Warhol ja René Ricard kuvasivat Sedgwickin kanssa elokuvan The Andy Warhol Story, jossa Ricard näytteli Warholia.

1966–1971: Ciao!Manhattan ja viimeiset vuodetMuokkaa

Jätettyään The Factoryn ja uusien suunnitelmien epäonnistuttua Sedgwick kokeili jälleen valokuvamallin työtä, ja työskenteli hetken muotisuunnittelija Betsey Johnsonille. Sedgwick myös kuvasi muotiartikkelin Voguelle, mutta lehti päätti olla julkaisematta kuvia. Lokakuussa 1966 Sedgwickin asunto paloi tulipalossa, ja hän muutti asumaan Hotel Chelseaan, joka tunnettiin tuolloin taiteilijoiden ja boheemien asuinpaikkana. Samoihin aikoihin hän myös koe-esiintyi Norman Mailerin näytelmään Hirvipuisto, mutta ei saanut osaa. [18] Matkustettuaan viettämään joulua perheensä luokse Kaliforniaan Sedgwickin vanhemmat veivät hänet Santa Barbaran kunnansairaalan psykiatriselle osastolle, josta hän kuitenkin pääsi nopeasti ulos ja lensi takaisin New Yorkiin. Onnistuttuaan miltei sytyttämään uuden tulipalon Hotel Chelseassa nukahdettuaan palava savuke kädessään, Sedgwick muutti ystäviensä luokse asumaan. [19]

Sedgwick alkoi muuttaa ulkonäköään erilaiseksi Warholin ajoista: hän kasvatti hiuksensa jälleen pitkiksi ja pysyi aidossa hiustenvärissään, ruskeassa. Hän myös hankki rintojensuurennuksen. Päämääränään Sedgwickillä oli luoda uraa näyttelijänä.

 
New Yorkin Hotel Chelsea, jossa Sedgwick asui vuonna 1966

Elokuvantekijät David Weisman ja John Palmer kiinnittivät Sedgwickin pienen budjetin filminsä Ciao!Manhattan pääosaan vuonna 1967. Elokuvan kuvaukset kuitenkin viivästyivät niin taloudellisten kuin laillistenkin seikkojen sekä näyttelijöiden päihteidenkäytön takia. Samana vuonna Sedgwick myös kuvasi Bostonissa kohtauksia Alban Bergin oopperaan Lulu, jonka Boston Opera Company aikoi esittää. Kohtauksia oli tarkoitus käyttää kuvamateriaalina oopperan taustalla, ja muutamia niistä esitettiinkin.

Sedgwickin henkinen ja fyysinen terveys oli ollut jo jonkin aikaa horjuva, ja hänellä oli ollut jo vuosia vakava huumausaineriippuvuus. Sedgwick määrättiin psykiatriselle osastolle New Yorkin Gracie Square Hospitaliin, josta alkoi Sedgwickin kuolemaan asti kestänyt sairaalakierre. Vuonna 1968 Sedgwick palasi perheensä luokse Santa Barbaraan, jossa hänet pidätettiin seuraavana vuonna huumausainerikoksesta. Sedgwick siirrettiin Cottage Hospitalin psykiatriselle osastolle. Hän pääsi kuvaamaan Ciao!Manhattanin loppuun vuonna 1971, minkä jälkeen oli jälleen sairaalahoidossa.

Sedgwick meni naimisiin Kaliforniassa 24. heinäkuuta 1971 Michael Postin kanssa. Sedgwick oli tutustunut Postiin Cottage Hospitalissa ollessaan. Sedgwick ja Post asuivat yhdessä Santa Barbarassa.

KuolemaMuokkaa

15. marraskuuta 1971 Sedgwick oli vieraana Santa Barbara Museumissa järjestetyssä muotinäytöksessä. Tapahtumaa oltiin myös kuvaamassa televisiosarjaan An American Family.[20]

Aamuyöllä 16. marraskuuta 1971 Sedgwick kuoli barbituraattien yliannostukseen kotonaan ollessaan 28-vuotias.[21] Hänet löysi aviomies Michael Post.[22] Virallisen kuolintodistuksen mukaan kuolinsyynä oli onnettomuus tai itsemurha.[21] Sedgwick haudattiin pienessä seremoniassa Oak Hill -hautausmaalle Ballardiin, Kaliforniaan.[23]

Sedgwick pop-kulttuurissaMuokkaa

Sedgwickin viimeinen elokuva, Ciao!Manhattan, julkaistiin vuonna 1972. Ensimmäinen Sedgwickistä kirjoitettu kirja, Jean Steinin kirjoittama elämäkerta Edie: An American Biography, julkaistiin vuonna 1982.

Artisti Patti Smith kirjoitti runon Edie Sedgwick (1943 - 1971) Sedgwickin muistolle. Runo löytyy Smithin runokokoelmasta Seventh Heaven (1972).

Sedgwickin nimi mainitaan myös useissa musiikkikappaleissa. Esimerkiksi näissä kappaleissa mainitaan Edie Sedgwick:

  • The Cult: Edie (Ciao Baby), julkaistu albumilla Sonic Temple (1989).
  • Edie Brickell & New Bohemians: Little Miss S, julkaistu albumilla Shooting Rubberbands at the Stars (1988).
  • James Ray and the Performance: Edie Sedgwick, julkaistu singlen Mexico Sundown Blues 12-tuumaisen version b-puolella. Uudempi versio kappaleesta on nimeltään Edie ja on sisälletty James Rays Gangwarin LP-albumille Psychodalek.
  • The Long Blondes, Lust In the Movies.

Sedgwickistä julkaistiin elokuva Factory Girl 2. helmikuuta 2007. [24] George Hickenlooperin ohjaamassa elokuvassa Sedgwickiä esittää Sienna Miller ja Warholia Guy Pearce. Elokuva on kuitenkin saanut paljon kritiikkiä osakseen Sedgwickin perheeltä ja läheisiltä, joista monet ovat kieltäneet nimiensä käytön elokuvassa. Elokuvassa oleva henkilö Billy Quinn (Hayden Christensen) muistuttaa hyvin paljon 1960-luvun Bob Dylania. Dylan uhkasi nostaa elokuvantekijöitä vastaan kanteen, sillä hänen mielestään elokuvassa syytettiin häntä Sedgwickin kuolemasta. [25]

FilmografiaMuokkaa

  • Screen Test (koekuvaus, 1965)
  • Horse (1965)
  • Vinyl (1965)
  • Bitch (1965)
  • Poor Little Rich Girl (1965)
  • Face (1965)
  • Restaurant (1965)
  • Kitchen (1965)
  • Afternoon (alkuperäisesti osa Chelsea Girlsiä, 1965)
  • Beauty No. 1 (1965)
  • Beauty No. 2 (1965)
  • Space (1965)
  • Outer and Inner Space (1965)
  • Lupe (1965)
  • The Andy Warhol Story (1966 tai 1967)
  • **** (Four Stars) (1966 tai 1967)
  • Diaries, Notes and Sketches (1970)
  • Ciao! Manhattan (1972)

LähteetMuokkaa

  • Stein, Jean & Plimpton, George: Edie: An American Biography. Yhdistynyt kuningaskunta: Pimlico, 1982. ISBN 1-8459-5063-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Stein & Plimpton 1982, s. 156.
  2. Stein & Plimpton 1982, s. 180.
  3. http://www.imdb.com/name/nm0781291/bio IMDb: Edie Sedgwick Biography. Viitattu 23.11.2007
  4. Stein & Plimpton 1982, s. 280–284.
  5. Stein & Plimpton 1982, s. 256.
  6. a b Sedgwick.Org: Sedgwick Genealogy: North America. Viitattu 24.11.2007
  7. Stein & Plimpton 1982, s. 27.
  8. Francis M. Sedgwick Dies; Artist, Sculptor and Rancher sedgwick.org. Viitattu 1.11.2007.
  9. Stein & Plimpton 1982, s. 37–49.
  10. Stein & Plimpton 1982, s. 50–56.
  11. Stein & Plimpton 1982, s. 55–69.
  12. Stein & Plimpton 1982, s. 119–157.
  13. Stein & Plimpton 1982, s. 156–164.
  14. Stein & Plimpton 1982, s. 171–177.
  15. Stein & Plimpton 1982, s. 179–214.
  16. Stein & Plimpton 1982, s. 252–254.
  17. http://www.telegraph.co.uk/fashion/main.jhtml?xml=/fashion/2006/11/19/stedie19.xml Telegraph. Viitattu 24.11.2007
  18. Stein & Plimpton 1982, s. 314.
  19. Stein & Plimpton 1982, s. 311–327.
  20. Stein & Plimpton 1982, s. 409.
  21. a b Stein & Plimpton 1982, s. 421
  22. Stein & Plimpton 1982, s. 419.
  23. Stein & Plimpton 1982, s. 424.
  24. http://www.imdb.com/title/tt0432402/ Factory Girl. Viitattu 23.11.2007
  25. http://www.imdb.com/title/tt0432402/trivia Factory Girl: Trivia. Viitattu 23.11.2007

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Weisman, David & Painter, Melissa: Edie: Girl On Fire, Chronicle Books, 2006.

Aiheesta muuallaMuokkaa