Eden Alene (hepr. ‏עדן אלנה‎, amharaksi ኤደን አለነ, s. 7. toukokuuta 2000 Jerusalem, Israel), on israelilainen laulaja, taustaltaan etiopianjuutalainen. Alenen oli tarkoitus edustaa Israelia kappaleella "Feker libi" vuoden 2020 Eurovision laulukilpailussa Rotterdamissa voitettuaan maan euroviisukarsinnan HaKokhav HaBan.[1][2][3] Vuoden 2020 Euroviisut kuitenkin peruttiin koronaviruspandemian vuoksi, ja Alene valittiin Israelin edustajaksi vuoden 2021 kilpailuun,[4] tällä kertaa kappaleella "Set Me Free".[5][6][7]

Eden Alene
Alene maaliskuussa 2020.
Alene maaliskuussa 2020.
Henkilötiedot
Syntynyt7. toukokuuta 2000 (ikä 23)
Jerusalem, Israel
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet englanti, heprea, amhara
Aktiivisena 2017–
Tyylilajit R&B, soul, pop
Levy-yhtiöt AM Productions

Nuoruus muokkaa

Alene syntyi 7. toukokuuta 2000 etiopianjuutalaisille vanhemmille Katamonin alueella Jerusalemissa. Alenen vanhemmat muuttivat Israeliin Etiopian alijan aikaan.[8] Kaksivuotiaana Alenen vanhemmat erosivat, eikä hän ole ollut yhteydessä isäänsä siitä lähtien.[9]

Alene opiskeli uskontopainotteisissa kouluissa, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelua Hebrew University Secondary School -koulussa. Vuonna 2018 Alenen täytyi suorittaa asepalvelus, jonka hän suoritti osana sotilassoittokuntaa.

Ura muokkaa

Lokakuussa 2017 Alene osallistui The Voice of Israel -kilpailun kolmannelle tuotantokaudelle. Hän koe-esiintyi Demi Lovaton kappaleella "Stone Cold". Tammikuussa 2018 pidetyssä finaalissa hän voitti kilpailun.[10]

Huhtikuussa 2018 hän esitti Arkadi Duchin kappaleen Israelin vuotuisessa soihtujen sytytysseremoniassa, joka avasi Israelin valtion perustamisen 70. vuosipäivän juhlat.[11] Joulukuussa 2018 hän julkaisi debyyttisinglensä nimeltä "Better".[12] Vuonna 2019 hän osallistui israelilaiseen tuotantoon musikaalista Little Shop of Horrors.

Maaliskuussa 2019 Alene julkaisi toisen singlensä "When It Comes to You", jonka oli tuottanut amerikkalainen tuottaja Julian Bunetta.[13]

Eurovision laulukilpailu 2020 muokkaa

Vuonna 2019 Alene osallistui Israelin artistin euroviisukarsintana toimivaan Rising Star -kilpailuun (hepreaksi HaKokhav HaBa). 4. helmikuuta 2020 pidetyssä finaalissa hän voitti kilpailun. Kilpailun voittajana hänen oli tarkoitus edustaa Israelia Alankomaiden Rotterdamissa järjestettävässä vuoden 2020 Eurovision laulukilpailussa. Alenelle järjestettiin myös erillinen edustuskappaleen karsinta. Karsinnassa kilpailivat neljä kappaletta: "Savior in The Sound", "Roots", "Rakata", ja "Feker libi". 3. maaliskuuta 2020 pidetyssä finaalissa Alenen edustuskappaleeksi valittiin "Feker libi".[1] 18. maaliskuuta 2020 kuitenkin ilmoitettiin, että vuoden 2020 Eurovision laulukilpailu oli peruttu koronaviruspandemian vuoksi.

Eurovision laulukilpailu 2021 muokkaa

22. maaliskuuta 2020 ilmoitettiin, että Eden Alene oli valittu maan edustajaksi vuoden 2021 Eurovision laulukilpailuun. Tammikuussa 2021 hän esitti kolme kappaletta, joista yksi valittaisiin hänen kilpailukappaleekseen. Nämä kappaleet olivat: "Ue La La", "La La Love" ja "Set Me Free". 25. tammikuuta 2021 ilmoitettiin, että "Set Me Free" oli valittu Alenen edustuskappaleeksi.[5] Alene kilpaili ensimmäisessä semifinaalissa ja pääsi finaaliin. Finaalissa hän saavutti 17. sijan, jossa hän sai 93 pistettä.[14]

Diskografia muokkaa

EP-levyt muokkaa

Nimi Yksityiskohdat
HaShir HaBa L'Eurovizion[15]
  • Julkaistu: 27.2.2020
  • Levy-yhtiö: AM Productions, Tedy Productions
  • Formaatti: Streaming, digital download

Singlet muokkaa

Nimi Vuosi Listasijoitukset Albumi
ISR
[16]
"Better" 2018 10[17] Albumittomat singlet
"Save Your Kisses for Me" (Cover) 2019
"When It Comes to You"
"Roots" 2020 HaShir HaBa L'Eurovizion
"Rakata"
"Savior in the Sound"
"Feker libi" 3
"Ma Ata Over" Albumittomat singlet
"Ue La La" 2021
"Set Me Free"
"La La Love"

Lähteet muokkaa

  1. a b Israel’s Eden Alene will sing 'Feker Libi' in Rotterdam eurovision.tv. 3.3.2020. EBU. Viitattu 2.7.2020. (englanniksi)
  2. Farren, Neil: Israel: Eden Alene to Eurovision 2020 4.2.2020. eurovoix.com. Viitattu 2.7.2020. (englanniksi)
  3. Jiandani, Sanjay (Sergio): Israel: Eden Alene will fly to Rotterdam: song selection on 3 March 11.2.2020. esctoday.com. Viitattu 2.7.2020. (englanniksi)
  4. Israel: Eden Alene to Eurovision 2021 eurovoix.com. 22.3.2020. Eurovoix. Viitattu 22.3.2020. (englanniksi)
  5. a b Eden Alene will perform Set Me Free for Israel 25.1.2021. eurovision.tv. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  6. Brown, Alistair: Israel: "Set Me Free" Selected As Eden's Song For Rotterdam 25.1.2021. eurovoix.com. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  7. Jiandani, Sanjay (Sergio): Israel: Eden Alene will fly to Rotterdam with ‘Set me free’ 25.1.2021. esctoday.com. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  8. Eden Alene eurovision.tv. 4.2.2020. EBU. Viitattu 27.1.2021. (englanniksi)
  9. הכירו את עדן אלנה - mako mako.co.il. Viitattu 27.1.2021. (hepreaksi)
  10. עדן אלנה הזמרת הצעירה שכבשה את X פקטור tmi.maariv.co.il. 18.10.2017. Ma'ariv. Viitattu 27.1.2021. (hepreaksi)
  11. החדשות - ישראל חוגגת את יום העצמאות ה-71 mako.co.il. 8.5.2019. mako. Viitattu 27.1.2021. (hepreaksi)
  12. עדן אלנה חוזרת עם סינגל הבכורה "Better", שנה אחרי הניצחון mako.co.il. 10.12.2018. mako. Viitattu 27.1.2021. (hepreaksi)
  13. איפה אקס פקטור? עדן אלנה מנסה לפרוץ עם מפיק-על בינלאומי ומפספסת tmi.maariv.co.il. Ma'ariv. Viitattu 27.1.2021. (hepreaksi)
  14. Grand Final of Rotterdam 2021 eurovision.tv. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  15. השיר הבא לארוויזיון - EP by Eden music.apple.com. en-us
  16. Media Forest mediaforest.biz. Arkistoitu 5 marraskuu 2016. Viitattu 27 tammikuu 2021.
  17. המצעד השבועי עם דלית רצ'שטר glz.co.il.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en: Eden Alene
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.