E. V. Petterson
Erik Viktor Petterson (23. maaliskuuta 1834 Hailuoto – 17. marraskuuta 1900 Tampere) oli suomalainen kirkkoherra ja valtiopäivämies, joka menetti virkansa ja joutui vankeuteen 1889 suurta huomiota herättäneen petosjutun seurauksena.[1][2]
Henkilöhistoria muokkaa
Pettersonin vanhemmat olivat kappalainen, varapastori Israel Reinhold Pettersson ja Johanna Gustava Ehrström. Hän oli naimisissa vuosina 1861–1896 Charlotta Fredrika Fabritiuksen (k. 1896) kanssa ja vuodesta 1898 Maria Kristina Nurmen kanssa. Petterson aikoi aluksi apteekkialalle ja oli jonkin aikaa oppipoikana Porvoon apteekissa. Hän siirtyi kuitenkin pian kansakoulunopettajaksi Hämeenlinnaan ja opiskeli samalla päästen ylioppilaaksi 1857. Hän toimi sitten Helsingin yksityisen lyseon saksan kielen opettajana ja kotiopettajana. Pettersson suoritti teologian erotutkinnon 1863, hänet vihittiin papiksi 1864 ja hän suoritti pastoraalitutkinnon 1866.[1][2]
Petterson toimi sitten uskonnon opettajana lyseossa ja oli Suomen kaartin seurakunnan pastori 1867–1876. Vuonna 1876 hän sai sotarovastin arvon. Hän piti myös yksityistä kirjoituskoulua Helsingissä ja toimi merimieslähetyksen kiertävänä matkasaarnaajana. Merimieslähetysseuran puheenjohtaja Pettersson oli 1875–1877. Vuonna 1876 hänet nimitettiin Asikkalan kirkkoherraksi. Hän syrjäytti seurakuntalaisten valitseman ehdokkaan, sillä Asikkala oli ns. keisarillinen seurakunta, jossa keisari senaatin esityksestä lopullisesti nimitti kirkkoherran. Pettersonin kirkkoherrakaudella Asikkalaan valmistui lokakuussa 1880 uusi kirkko. Hän oli pappissäädyn edustajana valtiopäivillä 1882 ja 1885. Valtiopäiville 1888 valittu Petterson sai niiden jo alettua pyytämänsä eron[3]. Petterson oli myös edustajana vuoden 1886 kirkolliskokouksessa.[2]
Väärennöstuomio muokkaa
Tammikuussa 1888 paljastui, että Petterson oli lainannut vuodesta 1880 alkaen väärennettyjen papereiden avulla Asikkalan kirkonrakennuksen nimissä 117 000 markkaa Helsingin yliopistolta, useilta pankeilta ja vakuutusyhtiöiltä sekä yksityishenkilöiltä. Pettersonille oli kertynyt velkaa jo 37 000 markkaa hänen tullessaan kirkkoherraksi Asikkalaan. Perheen ylellinen elämä lisäsi velkojen määrää, kun tulot eivät riittäneet menoihin, ja niinpä Petterson joutui lopulta turvautumaan petoksiin saadakseen rahaa. Turun hovioikeuden vuoden 1889 alussa antaman päätöksen mukaan Petterson tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen kirkonkokouspöytäkirjojen väärentämisestä sekä vuodeksi vankeuteen kevytmielisestä käytöksestään velkojiaan kohtaan. Hän joutui myös maksamaan sakkoja ja korvauksia. Hänet tuomittiin menettämään papin virkansa ja kunniansa ja seisomaan kaularaudoissa tunnin ajan. Papin virasta Pettersson erotettiin 18. heinäkuuta 1889.[2][4] Päästyään vankilasta Petterson asui Helsingissä ja Tampereella.
Teoksia muokkaa
- Kertomuksia hengelliseltä alalta: uskonnon ja kristillisen elämän edistyttämiseksi, järjestetyt Lutheruksen katekismuksen johdolla, osat 1-2. Tekijä, Helsinki 1871-1872
- Sotilas-keskusteluita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1871
- Kuinka Suomen kansa tuli lukutaitoon. Kansanvalistusseuran toimituksia 1. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1875 (nimimerkillä V. P.)
Käännöksiä muokkaa
- Otto Funcke: Kuinka itse tulemme onnellisiksi ja teemme muutkin onnellisiksi, hartauskirja. Wennberg ja K., Tampere 1897
- Alexandre Dumas vanhempi: Kuningatar Margot, osat 1–2. J. Holt, Tampere 1897 (alkuteos La reine Margot)
- Alexandre Dumas vanhempi: Kreivitär de Monsorau, osat 1–2. Clouberg ja K., Viipuri 1897
Lähteet muokkaa
- E. V. Petterson SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
- Lauri Muranen: Asikkalan historiaa: Sotarovasti E. V. Petterson ja aikansa suuri skandaali (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899: Pettersson Erik Viktor Viitattu 6.1.2021.
- ↑ a b c d Petterson, Erik Viktor. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. Viitattu 6.1.2021.
- ↑ Kaarlo Österbladh, 1934. Pappissääty Suomen valtiopäivillä 1809–1906. II 1885–1906. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia XXXVI, ss. 17–18.
- ↑ Förfalskning i stor skala. Åbo Tidning, 30.1.1888, no. 28, ss. 1-2. (ruots.)