Duken yliopiston lacrosseskandaali

seksuaalirikos Yhdysvalloissa 2006
North Buchanan Boulevardilla sijaitseva rakennus, jossa väitetty raiskaus tapahtui. Rakennus purettiin vuonna 2010.

Duken yliopiston lacrosseskandaali alkoi 13. maaliskuuta 2006, kun eliittiyliopistona tunnetun Duken yliopiston miesten lacrosse-joukkue järjesti juhlat, joihin palkattiin kaksi tummaihoista stripparia. Juhlien jälkeen toinen strippareista, Crystal Mangum, kertoi poliisille joutuneensa juhlissa kolmen valkoihoisen lacrossepelaajan - Reade Seligmannin, David Evansin ja Collin Finnertyn - raiskaamaksi. Kolmikkoa vastaan nostettiin syytteet kidnappauksesta, raiskauksesta ja seksuaalisesta väkivallasta. Yli vuoden kestäneen oikeusprosessin jälkeen syytteistä luovuttiin, kun raiskaussyytökset paljastuivat perättömiksi.[1][2][3][4]

Tapauksessa syyttäjänä toimineen Michael Nifongin toiminta tapauksessa sai osakseen laajaa kritiikkiä. Durhamin piirikunnan syyttäjänä toiminut Nifong kertoi muun muassa pian syytteiden nostamisen jälkeen medialle olevansa varma siitä, että raiskaus oli todella tapahtunut. Lisäksi hän kuvaili Duken yliopiston lacrossepelaajia mediassa "huligaaneiksi", jotka piilottelevat "hiljaisuuden muurin" takana.[2] Poliisi oli tutkinnan yhteydessä saanut kerättyä DNA-näytteitä, jotka eivät vastanneet syytettyinä olleiden DNA:ta. Nifong ei kuitenkaan kertonut tästä syytetyille. Myöhemmin Pohjois-Carolinan lakimiesliitto totesi Nifongin rikkoneen oikeuskäsittelyn yhteydessä aikana lukuisia liiton eettisiä sääntöjä ja poisti tämän oikeudet työskennellä lakimiehenä. Lisäksi Nifong tuomittiin oikeudessa yhden vuorokauden mittaiseen vankeusrangaistukseen DNA-todisteiden piilottelun takia.[5]

Lacrosseskandaali sai Yhdysvalloissa huomattavaa mediajulkisuutta. Syytteiden nostamisen jälkeen tapaus sai paljon huomiota, koska monet näkivät väitetyssä raiskaustapauksessa vastakkainasettelua eri yhteiskuntaluokkien ja ihonvärien välillä[2][4][6]. Duken lacrossejoukkue oli ennen raiskaussyytöksiä aiheuttanut paljon ongelmia kampuksella ja monet yliopiston henkilökunnasta kritisoivat voimakkaasti joukkueen pelaajien suhtautumista opetukseen. Tämän on arvioitu olleen osasyy sille, miksi monet pitivät syytettyjä automaattisesti syyllisinä.[1] Ennen oikeudenkäyntiä 88 Duken yliopiston professoria (Group of 88) allekirjoitti paikallislehteen ostetun ilmoituksen, jossa hyökättiin myöhemmin syyttömäksi osoittautuneita pelaajia vastaan[6]. Myöhemmin mediassa alettiin käsittelemään Michael Nifongin lukuisia virheitä ja sitä, miten syyttömät henkilöt joutuivat kärsimään siitä[1].

Syytettyinä olleet miehet haastoivat Duken yliopiston myöhemmin oikeuteen tapauksen vuoksi. Tapaus kuitenkin soviteltiin oikeuden ulkopuolella kesällä 2007[7]. Sovittelun lopputulosta ei julkaistu, mutta arvioiden mukaan yliopisto olisi saattanut maksaa jokaiselle syytetylle jopa 20 miljoonaa dollaria tapauksen vuoksi.[8]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Nothing to Cheer About The New York Times. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  2. a b c All Charges Dropped in Duke Case The New York Times. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  3. Charges Dropped in Duke Lacrosse Case Abc News. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  4. a b 10 Years Later, The Duke Lacrosse Rape Case Still Stings The Huffington Post. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  5. Nifong held in criminal contempt by judge, sentenced to day in jail CNN. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  6. a b Where the lacrosse house once stood Duke Chronicle. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
  7. https://web.archive.org/web/20130309050855/http://today.duke.edu/2007/06/settlement.html
  8. http://www.dailymail.co.uk/news/article-1360822/Were-Duke-lacrosse-players-wrongly-accused-rape-paid-20MILLION-secret-settlement.html

Aiheesta muuallaMuokkaa