Dora Ratjen

saksalainen yleisurheilija

Heinrich ”Dora” Ratjen (20. marraskuuta 1918 Bremen, Saksa[1]22. huhtikuuta 2008[2]) oli saksalainen yleisurheilija. Hän voitti naisten korkeushypyn Euroopan-mestaruuskilpailuissa Wienissä vuonna 1938. Voittonsa jälkeen Ratjen osoittautuikin mieheksi.

Mitalit
Heinrich ”Dora” Ratjen Saksan mestaruuskilpailuissa heinäkuussa 1937.
Heinrich ”Dora” Ratjen Saksan mestaruuskilpailuissa heinäkuussa 1937.
Maa:  Saksa
Naisten yleisurheilu
EM-kilpailut
      Hylätty Wien 1938 korkeushyppy

Ratjen osallistui Berliinin vuoden 1936 kesäolympialaisiin ja sijoittui korkeushypyssä neljänneksi. Wienin EM-kisoissa vuonna 1938 hän voitti kultaa uudella maailmanennätyksellä 170 cm. Kotimatkan aikana poliisi pysäytti Ratjenin rautatieasemalla Magdeburgissa, kun mieheksi arvioidun henkilön huomattiin liikkuvan naisten vaatteissa. Ratjen vietiin kuulusteltavaksi epäiltynä petoksesta.[3][4]

Poliisilääkärin tutkimuksen perusteella Ratjen tulkittiin mieheksi, jolla tosin oli epämuodostunut penis. Ratjenin isän mukaan kätilö oli synnytyksen jälkeen tulkinnut lapsen ensin pojaksi ja sitten tytöksi. Ratjenia oli tämän vuoksi myös kasvatettu tyttönä, mutta hän oli 11-vuotiaana itse tajunnut olevansa poika. Doran isä Heinrich Ratjen vaati aluksi, että Doraa on pidettävä naisena. Isä kuitenkin muutti näkemystään ja ilmoitti sitten, että Doran nimi tulee muuttaa rekisteriin Heinrichiksi. Ratjen koki sukupuolensa selviämisen helpotuksena, hänet kirjattiin väestörekisteriin miehenä nimellä Heinrich ja Saksa luovutti EM-kullan.[3]

Ratjenin valintaa Berliinin olympiakisoihin uutisoitiin vuonna 1966 natsien juonena, jolla juutalainen korkeushyppääjä Gretel Bergmann saatiin pudotettua olympiajoukkueesta.[5] Uutisen asiavirheiden vuoksi se on arvioitu tekaistuksi ja että lehti ei olisi haastatellut Ratjenia.[3] Väite esitettiin silti totena vuonna 2009 ilmestyneessä Berlin '36 -elokuvassa.[6] Ratjenin kuoleman jälkeen Kielin yliopistollinen keskussairaala luovutti tapauksen asiakirjat. Asiakirjojen perusteella Time-lehden julkaisemaa ja elokuvassa toistettua väitettä natsien juonesta on pidetty perättömänä.[3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Dora Ratjen Sports Reference LLC. Arkistoitu 22.6.2012. Viitattu 16.12.2008.
  2. Meinhardt, Gunnar: Die unglaubliche Geschichte der Gretel Bergmann Welt Online. 20.8.2009. Viitattu 9.11.2009. (saksaksi)
  3. a b c d Stefan Berg: 1936 Berlin Olympics: How Dora the Man Competed in the Woman's High Jump Spiegel Online. 15.9.2009. Viitattu 5.11.2017.
  4. Robinson, Doug: How male-to-female transgender athletes are impacting women’s sports (Transgender athletes and the sports they play) Deseret News. 29.7.2021. Viitattu 20.9.2021. (englanniksi)
  5. Track & Field: Preserving la Difference Time. 16.9.1966. Viitattu 5.11.2017. (englanniksi)
  6. Zehn Wahrheiten von... Gretel Bergmann: "Ich wollte zeigen, dass ein jüdisches Mädchen die Deutschen besiegen kann" Spiegel Online. 25.8.2009. Viitattu 5.11.2017.
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dora Ratjen.