Dominick Argento

yhdysvaltalainen säveltäjä

Dominick Argento (27. lokakuuta 192720. helmikuuta 2019[1]) oli oopperoistaan ja laulumusiikistaan tunnettu yhdysvaltalainen klassinen säveltäjä. Hän voitti laulusarjallaan From the Diary of Virginia Woolf Pulitzerin musiikkipalkinnon vuonna 1975.[2]

Argento jakoi jo opiskeluaikoinaan aikansa Yhdysvaltain ja Italian välillä. Monet hänen teoksistaan onkin kirjoitettu Firenzen kaupungissa. Säveltäjä toimi professorina ja sittemmin emeritusprofessorina Minnesotan yliopistossa.

Argento on säveltänyt kaikkiaan neljätoista oopperaa. Niiden lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu mm. laulusarjoja, kuoromusiikkia ja orkesteriteoksia. Hän oli naimisissa sopraano Carolyn Baileyn kanssa.

Lähteet muokkaa

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.