Diary of Dreams Russian Tour 2016. Moscow, Moscow club.
Diary of Dreams

Diary of Dreams on saksalainen darkwavea soittava yhtye. Yhtyeen perustaja ja johtohahmona toimiva Adrian Hates on tuottanut suurimman osan yhtyeen albumeista itse. Hän käyttää kokonaista bändiä lähinnä kiertueilla.

HistoriaMuokkaa

Adrian Hates oli alun perin klassisen koulutuksen saanut pianisti ja kitaristi, ja toimi Garden of Delight -yhtyeen basistina. Hän aloitti Diary of Dreams -projektinsa 1980-luvun loppupuolella. Hän nimesi yhtyeen aiemmin tekemänsä samannimisen kitarasävellyksen mukaan. Ensimmäinen albumi, 'Cholymelan', ilmestyi 1994 Dion Fortune-levymerkiltä.

Levyn saavuttaman menestyksen myötä Adrian perusti oman levymerkkinsä Accession Recordsin, ja julkaisi sen kautta monia albumeita vuosien saatossa. Tämä auttoi vakaan kuulijakunnan saavuttamisessa. Toinen albumi 'End of Flowers' julkaistiin 1996, ja se jatkoi debyyttilevyn darkwave-tyylistä äänimaisemaa. 'Bird Without Wings' ilmestyi seuraavana vuonna, tätä seurasi kokeellisempi 'Psychoma?' vuonna 1998.

1999 julkaistiin ensimmäinen kokoelmalevy 'Moments of Bloom', joka sisälsi kaikilta aiemmilta albumeilta 2 uudelleenmiksattua versiota. Seuraavat kaksi levyä, 'One of 18 Angels' ja 'Freak Perfume' (sekä EP 'PaniK Manifesto') käyttivät aiempaa enemmän elektronisia rytmejä, ja toivat yhtyeelle laajempaa tuntemusta kerättyään soittoaikaa medioissa.

Vuoden 2004 julkaisu 'Nigredo' oli uskollisempi ensimmäisten levyjen tyylille, mutta sisälsi silti uudempia dance-tyylisiä vaikutteita. Nigredon kappaleet julkaistiin myöhemmin liveversioina CD:llä 'aLive' ja DVD:llä 'Nine In Numbers'. Vuonna 2007 ilmestyi 'Nekrolog 43'. Se oli tyyliltään aiempia julkaisuja laaja-alaisempi. Uusin Diary of Dreamsin albumi '(Elegies in Darkness)' julkaistiin 2014.

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

Singlet ja EP:tMuokkaa

  • O' Brother Sleep (2001)
  • AmoK (2002)
  • PaniK Manifesto (2002) – EP/mini-albumi
  • Giftraum (2004)
  • Menschfeind (2005) – EP/mini-albumi
  • The Plague (2007)
  • King of Nowhere (2009)
  • Echo in Me (2011)

DVD:tMuokkaa

  • Nine in Numbers (2006)

Aiheesta muuallaMuokkaa