Desmosomi

Desmosomit ovat yksi solujen välisistä liitoksista, joita on erityisesti mekaanista kestävyyttä vaativissa kudoksissa.[1]

EsiintyminenMuokkaa

Desmosomeja esiintyy kudoksissa, joissa solujen täytyy liittyä lujasti toisiinsa. Tällaisia ovat esimerkiksi sydänlihassolut ja kerrostuneet epiteelit, kuten iho ja ruoansulatuskanavan epiteeli.[2]

RakenneMuokkaa

 
Desmosomin rakenne. Paksuuntuma sinisellä, sytokeratiinisäikeet vihreällä ja adheesioproteiineja sisältävät säikeet violetilla

Desmosomin kohdalla on valkuaisaineiden muodostama levymäinen kasautuma, joka aiheuttaa paksuuntuman solukalvoon.[3] Paksuuntuman kohdalla vierekkäiset solukalvot ovat yhdensuuntaiset ja niiden välillä on 25–30 nm leveä tila.[3] Soluvälitilassa paksunnokset liittyvät toisiinsa ohuiden säikeiden avulla. Säikeet sisältävät adheesioproteiineja, esimerkiksi kadheriinia.[4] Soluliman puolella paksunnokseen kiinnittyy sytokeratiinisäikeitä l. tonofilamentteja, jotka kulkevat solun läpi kiinnittäen solun eri puolilla olevat desmosomit toisiinsa.[2] Sytokeratiinisäikeiden verkosto kiinnittää paksunnokset myös solun tukirankaan antaen sille mekaanista kestävyyttä.[2]

Toiminnan häiriötMuokkaa

Virheet desmosomin rakenteessa aiheuttavat vakavia sydämen toimintahäiriöitä, jotka johtavat sikiön kuolemaan.[4] Lisäksi desmosomien vähentyneestä määrästä seurauksena on näkyviä muutoksia esimerkiksi sikiön verenkierron muodostuessa ja ihon erilaistuessa.[4]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Hiltunen, E., Holmberg, P., Kaikkonen, M., Lindblom-Ylänne, S. & Nienstedt, W.: Galenos IV - Ihmiselimistö kohtaa ympäristön. WSOY, 2005. ISBN 951-0-28702-4.
  2. a b c Niemi, Virtanen, Vuorio. Solu- ja molekyylibiologia. 6. painos, 1995. Porvoo. WSOY
  3. a b Haug, Sand, Sjaastad, Toverud. Suom. Sillman. Ihmisen fysiologia. 1995. Porvoo. WSOY
  4. a b c Desmosomi (macula adherens) Solunetti. Viitattu 28.11.2007.