Denotaatio on semiotiikassa, logiikassa ja kielitieteessä käytetty käsite, jolla tarkoitetaan merkin ensisijaista, ilmeistä tai pinnallista merkitystä ilman tulkitsijan antamia subjektiivisia lisämerkityksiä. Luonnollisessa verbaalissa kielessä merkin eli sanan tai sanonnan denotatiivinen merkitys on sen ilmeinen ja yleisesti hyväksytty kirjaimellinen yleismerkitys, joka useimmiten vastaa sanakirjoissa mainittua sanan pääasiallista merkitystä. Samaan tapaan esimerkiksi valokuvan tai esittävän kuvataiteen tapauksessa denotaatio on se, mitä kuvan tunnistetaan esittävän. Esimerkiksi taloa esittävän kuvan denotaatio on yksinkertaisesti talo, sen yleismerkityksessä.

Denotaation eräänlainen vastakohta on konnotaatio, jolla tarkoitetaan merkin toissijaisia tai ylimääräisiä merkityksiä, joita kuulija, katsoja tai lukija liittää omasta kokemuksestaan ja merkin käyttöyhteydestä siihen, mitä merkillä on denotatiivisesti ilmaistu. Toissijaiset merkitykset kietoutuvat usein vahvasti yhteen ilmeisen merkityksen kanssa, mutta voivat olla myös tuloksena väljemmistä assosiaatioista tai päättelyistä. Esimerkiksi kuva voi esittää taloa, mutta talo voi mieltyä katsojan mielessä toissijaisesti mummonmökiksi. Samaan tapaan pullon etiketissä olevan pääkallon kuvan suora denotaatio on vain tuo ilmeinen pääkallo, mutta sen konnotaatioita voivat olla myrkky, kuolema tai kehotus Älä juo!. Denotaatioon liitetyt konnotaatiot muodostuvat siten katsojan kohteeseen liittämien subjektiivisten tuntemusten sekä kulttuuristen arvojen pohjalta.

Logiikassa ja semantiikassa parille denotaatio–konnotaatio on sukua pari ekstensiointensio. Käsitteen ekstensio muodostuu niistä olioista, tapahtumista tai ilmiöistä, jotka kuuluvat sen alaan. Käsitteen intensio puolestaan sisältää kaikki siihen liittyvät ominaisuudet. Denotaatio on siis läheistä sukua käsitteen ekstensiolle ja konnotaatiot käsitteen intensiolle.

Esimerkkejä muokkaa

 
Example one.

Denotaatio on tässä vihreävartinen punainen ruusu. Tyypillisiä konnotaatioita ovat intohimo ja rakkaus, sillä ruusu symboloi näitä.

 
Example two.

Denotaatio on tässä ruskea risti. Tavallisin konnotaatio on kristinusko.

 
Example seven .

Denotaatio on tässä korttipakan herttakuvio. Sydänsymbolin konnotaatioina ovat rakkaus ja kiintymys.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa