Deir al-Qamar
Deir al-Qamar (arab. دير القمر, Dayr al-Qamar) on kaupunki Libanonin Choufin piirikunnassa. Paikkakunta oli aikanaan Libanonin aluetta hallinneiden druusiruhtinaiden keskus. Myöhemmin siitä tosin kehittyi lähinnä kristittyjen maroniittien ja kreikkalaiskatolilaisten asuttama kaupunki.
Deir al-Qamar | |
---|---|
Deir al-Qamar |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Libanon |
Alue | Libanonvuoret |
Piirikunta | Chouf |
Maantiede
muokkaaDeir al-Qamar sijaitsee Libanonin Choufin piirikunnan keskiosassa[1] Libanonvuorilla.[2]
Historia
muokkaaDeir al-Qamar oli alkujaan lähinnä druusien asuttama kylä. Kylä oli myös druusiruhtinas Fakhr al-Din I:n (hallitsi 1516–1544) tukikohta. Fakhr al-Din oli muuttanut kylään Baakleenista ja rakennutti paikalle edelleen jäljellä olevan moskeijan. Hänen Mani-sukunsa hallitsi Libanonvuoria Osmanien valtakunnan alaisuudessa.[1] 1700-luvulta lähtien paikalle alkoi muuttaa maroniitteja ja kreikkalaiskatolilaisia kristittyjä, joista monet olivat rikastuneet ja rakennuttivat paikalle hulppeita asuntoja. Paikkakunta rikastui etenkin silkkikaupalla ja 1800-luvun alussa sen asukasluku oli noin 4 000, mikä oli tuolloin verrattain paljon. Paikkakunta oli muuttunut pienestä druusikylästä kukoistavaksi paikalliseksi kristityksi keskukseksi. Druusiemiiri Bashir Šihab II muutti Deir al-Qamarista vuonna 1832 rakennutettuaan itselleen uuden palatsin Beiteddineen.[2]
Druusien ja maroniittien välit alkoivat kiristyä 1800-luvun aikana. Yhteisöjen välillä käytiin taisteluja jo 1840-luvulla. Niiden yhteydessä druusit iskivät Deir al-Qamariin marraskuussa 1841 vallaten kaupungin. Taistelut rauhoittuivat myöhemmin joksikin aikaa, kunnes ne alkoivat taas vuonna 1860. Druusijoukot surmasivat joukon kristittyjä kaupungissa kesäkuussa 1860.[2] Sisällissodan päättyessä Libanonvuorten osmanikuvernööri eli mutasarrif Dawud Paša pakkosiirsi kaupungissa vielä olleet druusisuvut muihin kyliin ja kaupunki luovutettiin maroniiteille. Kaupunki oli myöhemmin Libanonvuorten kuvernööin vallan keskus. Sieltä lähtöisin olivat myös monet maroniittien poliittisista johtajista, heidän joukossaan esimerkiksi myöhempi Libanonin presidentti Camille Chamoun.[1]
Libanonin sisällissodan aikana druusien Walid Jumblattin Edistyksellinen sosialistipuolue valtasi useita kyliä Choufin alueella heidän taistellessaan maroniittien joukkoja vastaan. Deir al-Qamar oli lopulta ainut suurempi maroniittien alueella edelleen hallussaan pitämä tukikohta.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Samy Swayd: Historical Dictionary of the Druzes, s. 48-49, 108. The Scarecrow Press, 2006. ISBN 0-8108-5332-9. (englanniksi)
- ↑ a b c d William Harris: Lebanon : a history, s. 12, 106, 126, 136, 141, 158, 251. Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-518111-1. (englanniksi)