David Rappaport
David Stephen Rappaport (23. marraskuuta 1951 Lontoo – 2. toukokuuta 1990 San Fernando Valley)[1] oli brittiläinen näyttelijä. Hän oli eräs tunnetuimmista lyhytkasvuisista näyttelijöistä. Hän oli vain 119 senttimetrin mittainen.
Rappaport osoittautui nuoruudessaan lahjakkuudeksi teatterin ja musiikin saralla. 1970-luvulla hän esiintyi yhdessä Sylvester McCoyn kanssa BBC:n lastenohjelmassa Jigsaw. Eräs hänen tunnetuimmista rooleistaan on elokuvassa Aikavarkaat. Hän esiintyi myös lukuisissa televisiosarjoissa, muiden muassa komediasarjassa Älypäät ja lakisarjassa L.A. Law. Ennen ryhtymistään näyttelijäksi Rappaport toimi Yhdistyneestä kuningaskunnasta "irtautuneen" Frestonian pääministerinä.
Elämänsä loppupuolella Rappaport vaipui masennukseen ja ampui itsensä vuonna 1990.[2] Hän oli ehtinyt sitä ennen esiintyä Star Trek -televisiosarjassa, mutta tapauksen johdosta kohtaukset filmattiin uudelleen ja hänen roolinsa esitti Saul Rubinek.
Lähteet
muokkaa- ↑ David Stephen RappaportFind a Grave Viitattu 19.7.2024
- ↑ Actor Rappaport Apparent Suicide VictimLos Angeles Times Viitattu 19.7.2024
Aiheesta muualla
muokkaa- David Rappaport Internet Movie Databasessa. (englanniksi)