David Edward "Crazy-Dave" Maust (5. huhtikuuta 195420. tammikuuta 2006) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja ja pedofiili, jonka kaikki uhrit olivat nuoria poikia. Maustia on uhriensa ja tekotapojensa perusteella verrattu John Wayne Gacyyn.

Nuoruus muokkaa

Maust joutui äitinsä hylkäämänä Chicagon valtion mielisairaalaan 9-vuotiaana, jossa hän vietti neljä vuotta ja joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Myöhemmin istuessaan vankilassa Maust raiskattiin uudelleen.

David Maust syntyi Connellsvillessä, Pennsylvaniassa vuonna 1954. Hänen vanhempansa olivat George ja Eva Maust. Isä otti avioeron äidistä Davidin ollessa 7-vuotias, ja hän jäi äitinsä hoitoon. George Maust kasvoi sijaiskodissa, koska hänen vanhempansa olivat kuolleet ennen kuin hän täytti 12 vuotta.

David Maust joutui äitinsä pakottamana mielisairaalaan 9-vuotiaana. Äiti väitti, että David oli sytyttänyt tuleen veljensä sängyn, ja myöhemmin myös yrittänyt hukuttaa tämän. Davidin äiti kertoi hoitohenkilökunnalle tämän olevan häiriintynyt, psykoottinen, marginaalisesti käyttäytyvä, paljon huomiota kaipaava ja narsistinen. Äiti oli itse viettänyt kuukauden mielisairaalassa Pennsylvaniassa. David Maust itse kertoi myöhemmin, että mielisairaala oli täynnä lapsia, joiden vanhemmat olivat itse sairaita, eivätkä joko pystyneet tai halunneet huolehtia lapsistaan. David itse tunsi, että äitinsä vain jätti hänet sinne.

Äidin mukaan hoitohenkilökunta ei ottanut huomioon sitä, mitä hän oli kertonut pojastaan: tämä varasteli, valehteli ja oli muutenkin käytökseltään täysin kontrolloimaton. Äidiltä kysyttiin tarkemmin Davidin huonosta käytöksestä kotilomilla, mutta tämä ei kertonut – sanoi vaan ettei halua poikaansa kotiinsa.

Tosiasiassa Davidilla oli menneisyydessään väkivaltaista käytöstä, hän oli esimerkiksi kuristanut (muttei tappanut) kahta ystäväänsä ilman syytä, ja veljensä muistaa tämän hakanneen oravan pesäpallomailalla kuoliaaksi "huvin vuoksi".

Murhat muokkaa

Maustin epäillään syyllistyneen vähintään yhdeksään murhaan (joista viisi on voitu varmistaa), mukaan lukien yksi Saksassa hänen suorittaessaan asepalvelusta; kaksi Texasissa 1980-luvun alkupuolella; kolme Illinoisissa vapauduttuaan vankilasta vuonna 1999; ja kolme Hammondissa, Indianassa missä uhrien ruumiit löydettiin betonilattian alta Maustin asunnosta.

Maust todettiin kyvyttömäksi vastaamaan teoistaan oikeudessa vedoten useisiin mielenterveydellisiin syihin.

Kuolema muokkaa

Maust kuoli 51-vuotiaan St. Anthony Medical Center –sairaalassa Crown Pointissa, Indianassa 20. tammikuuta 2006. Maust oli yrittänyt sellissään itsemurhaa hirttäytymällä lakanaan. Hän kuoli 27 tuntia myöhemmin.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.