David Fumanelli (s. 21. huhtikuuta 1992 Milano) on italialainen moottoriurheilija.[1] Hän aloitti kilpa-uransa vuonna 2008 Italian Formula Renault-sarjassa. Hän sijoittui sarjan 25:ksi keräten 14 pistettä. Vuonna 2009 Fumanelli kilpaili European F3 Open-sarjassa. Hän sijoittui ensimmäisellä kaudellaan sarjan kahdeksanneksi ottaen kaksi voittoa. Hän jatkoi sarjassa vuonna 2010 sijoittuen sarjan kolmanneksi ottaen kolme voittoa ja kolme paalupaikkaa. Fumanelli jatkoi vuonna 2011 sijoittuen sarjan toiseksi ottaen neljä voittoa ja neljä paalupaikkaa.

David Fumanelli vuonna 2014.

Vuonna 2012 Fumanelli ajoi GP3-sarjassa MW Arden-tallissa.[2] Hän keräsi 47 pistettä ja sijoittui kerran palkintokorokkeelle Euroopan osakilpailussa sijoittuen sarjan 11:ksi. Vuonna 2013 Fumanelli jatkoi GP3:ssa siirtyen Trident-talliin. Hän saavutti kauden avauskilpailussa kuusi pistettä, jotka jäivät samalla hänen kauden ainoiksi. Hänet korvattiin päätösviikonloppuna Robert Creganilla.[3] Vuonna 2014 Fumanelli kilpailee Blancpain Sprint Series -sarjassa sijoittuen Sliver Cup -luokan toiseksi yhdessä Stefano Colombon kanssa. Vuonna 2015 Fumanelli siirtyi uuteen Renault Sport Trophy -sarjaan voittaen Endurance -luokan mestaruuden yhdessä Dario Capitanion kanssa. Eliittiluokassa hän sijoittui sarjassa kolmanneksi.

GP3- tulokset muokkaa

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Pisteet Sijoitus
2012 MW Arden ESP
FEA

9
ESP
SPR

17
MON
FEA

4
MON
SPR

5
EUR
FEA

3
EUR
SPR

16
GBR
FEA

DNS
GBR
SPR

DNS
GER
FEA

12
GER
SPR

10
HUN
FEA

8
HUN
SPR

Kesk.
BEL
FEA

20
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

6
ITA
SPR

13
47 11.
2013 Trident Racing ESP
FEA

7
ESP
SPR

17
VAL
FEA

Kesk.
VAL
SPR

Kesk.
GBR
FEA

Kesk.
GBR
SPR

20
GER
FEA

17
GER
SPR

20
HUN
FEA

16
HUN
SPR

18
BEL
FEA

15
BEL
SPR

14
ITA
FEA

15
ITA
SPR

18
ABU
FEA

 
ABU
SPR

 
6 19.

Lähteet muokkaa

  1. David Fumanelli Driver DB
  2. MW Arden signs David Fumanelli for 2012 GP3 season Autosport 13.1.2012
  3. Elizalde, Pablo: Robert Cregan to make Abu Dhabi GP3 return with Trident 30.10.2013. Autosport.com. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)