David Feherty (s. 13. elokuuta 1958 Bangor) on pohjoisirlantilainen, nykyisin myös Yhdysvaltain kansalaisuuden omaava entinen ammattilaisgolfaaja. Oman aktiiviuransa Feherty lopetti vuonna 1997, ja sen jälkeen hän on toiminut asiantuntijana eri televisiokanavilla.[1]

David Feherty vuonna 2009.

Feherty voitti ammattilaisurallaan yhteensä kymmenen virallista turnausta. Lisäksi hän oli Euroopan joukkueessa vuoden 1991 Ryder Cupissa.[1] Televisiourallaan Feherty tunnetaan värikkäistä, usein myös kohuakin aiheuttaneista lausunnoistaan.

Lähteet muokkaa

  1. a b David Feherty (englanniksi) Golf Channel. Viitattu 3.7.2014.