Dare to Learn on kansainvälinen jatkuvan oppimisen alusta, joka tunnetaan parhaiten vuosittaisesta festivaalistaan. Syyskuussa Helsingissä järjestettävä Dare to Learn kerää oppimisen edelläkävijöitä laajasti eri sektoreilta haastamaan oppimisen nykytilaa ja luomaan yhdessä käytännön ratkaisuja. Kaksipäiväisestä festivaalista on kasvanut Pohjois-Euroopan suurin oppimiseen keskittyvä tapahtuma, joka tunnetaan myös fasilitoinnin ja osallistavan tapahtumajärjestämisen uudistajana. Ympärivuotisesti Dare to Learn -alusta tavoittaa satojatuhansia oppimisesta kiinnostuneita Suomessa ja ulkomailla ollen näin myös maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä jatkuvan oppimisen suunnannäyttäjistä. Vuonna 2020 Dare to Learn järjestetään Korjaamolla 16.-17.9.2020.

Alustan takaa löytyy voittoa tavoittelematon yhdistys Sivistyskiihdyttämö ry.

Historia muokkaa

Ensimmäinen Dare to Learn -tapahtuma järjestettiin Kaapelitehtaalla syyskuussa 2017 Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Alusta asti kansainvälisen ja juuri oppimista korostavan tapahtuman takana oli ajatus antaa huipputason koulutuksestaan tunnetulta Suomelta lahja maailmalle. Toisaalta idean taustavaikuttaja SYL halusi antaa opiskelijoilta lahjan suomalaisille. Näin syntyi tapahtuma, joka keräsi yhteen heti yli 3000 kävijää 25 eri maasta [1]. Suuri kiinnostus ja selkeä tarve yhdistävälle oppimisen alustalle vahvisti tarpeen jatkolle.

Vuodesta 2019 eteenpäin Dare to Learn on keskittynyt erityisesti jatkuvaan oppimiseen. Tuolloin loppuunmyyty tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Kulttuuritehdas Korjaamolla, jonne kerääntyi kävijöitä 50 eri maasta. Tarkemman fokuksen kautta alusta on ollut myös vahvemmin esillä mm. eri yhyeisöidensä ansiosta. Kansainvälisyys on myös kasvanut entisestään ja vuonna 2020 kävijöitä odotetaan jo lähes 100 maasta.

Sidosryhmät muokkaa

Merkittävä osa sekä itse alustaa että tapahtumaa on sen sidosryhmän monimuotoisuus. Yhteistyökumppanina on alusta asti ollut toimijoita usealta eri sektorilta aina valtiollisista ja kunnallisista tahoista kouluihin, työmarkkinatoimijoihin ja yksityisen puolen organisaatioihin pitäen sisällään sekä kansainvälisiä suuryrityksiä että yksityisyrittäjiä.

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Yle "Ajantasa: Oppimisen uudet tuulet", 6.9.2017, Viitattu 5.6.2018