DJ Red Alert (myös Kool DJ Red Alert, oik. Fred Krute, s. 20. marraskuuta 1956) on yhdysvaltalainen dj, joka työskentelee pääosin New Yorkin alueella. Hän on vetänyt pitkään hip hopiin erikoistuneita radio-ohjelmia eri asemilla, ja häntä pidetään yhtenä musiikkilajin pioneereista ja popularisoijista.[1][2][3]

DJ Red Alert heinäkuussa 2004.

Red Alert aloitti levyjen soittamisen 1970-luvun loppupuolella, jolloin hänen innoittajanaan ja opettajana toimi muun muassa tunnettu Kool Herc. Hän liittyi pian Afrika Bambaataan Zulu Nation -ryhmään. 1980-luvun alkupuolella hän oli jonkin aikaa mukana juontamassa Zulu Beatsia, varhaista hip hopiin keskittynyttä radioshow'ta.[2] Tämän jälkeen hän on työskennellyt muun muassa 98.7 Kiss FM -radioasemalla,[4] Hot 97 -asemalla,[4] Power 105.1 -asemalla[5] ja juontanut ohjelmia myös Youth Radio 92.5 -asemalla ja Sirius-satelliittiradiossa[6]. 1980-luvulla hän perusti rap-musiikkiin erikoistuneen manageriyrityksen Red Alert Productions, jonka myötä hän on aikoinaan edesauttanut muun muassa Black Sheepin, Jungle Brothersin, Queen Latifahin ja A Tribe Called Questin nousua pinnalle.[1]

Red Alert on saanut uransa aikana muun muassa seuraavia tunnustuksia: Rolling Stone -lehti on listannut hänet 50 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon musiikin alalla.[3] Hänen työnsä on esillä Rock and Roll Hall of Famen radio-osastolla.[3] Hänen nimensä lisättiin vuonna 2003 Bronxin Walk of Famelle,[7][3] ja lisäksi Yhdistyneet kansakunnat on nimennyt hänet yhdeksi kunnialähettilääkseen (engl. honorary U.N. ambassador).[3]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.