Conception (yhtye)

yhtye

Conception on norjalainen progressiivinen heavy metal -yhtye.

Historia muokkaa

Conception perustettiin vuonna 1989 Norjassa. Yhtyeen tyyli oli aluksi thrash metalia mutta muuttui ensialbumiin mennessä melodisemmaksi. Ensimmäinen julkaisu onkin lähempänä yhtyeen alkujuuria kuin muut levyt. Seuraava levy osoitti, että yhtye on kehittymässä yhdeksi progressiivisen metallin omaperäisimmistä ja parhaista yhtyeistä. Yhtyeen kolmas levy edusti samaa linjaa, mutta neljäs ja viimeinen albumi jakoi jyrkästi fanien mielipiteet. Pian julkaisun jälkeen yhtye hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Yhtyeen jäsenistä basisti Amlien ja kitaristi Østby jatkoivat soolourilla, Khan oli aikeissa lopettaa mutta päätyi lopulta Kamelotin laulajaksi.

Tore Østby soitti Royal Huntista eronneen laulaja D. C. Cooperin soololevyllä ja tämän Etelä-Amerikan kiertueella. Lisäksi hän julkaisi yhdessä Jornin kanssa levyn Burn the Sun Ark-nimikkeen alla.

Conception kokoontui uudelleen yhteen v. 2018 ja julkaisi syksyllä singlen ja EP:n.

Jäsenet muokkaa

  • Tore Østby (kitara)
  • Roy S. Khantatat, myöhemmin pelkkä Khan (laulu)
  • Arve Heimdal (lyömäsoittimet)
  • Ingar Amlien (basso)

Albumit muokkaa

  • The Last Sunset (1993)
  • Parallel Minds (1993)
  • In Your Multitude (1995)
  • Flow (1997)
  • My Dark Symphony (2018)
  • State of Deception (2020)

EP:t muokkaa

  • My Dark Symphony (2018)