Claudio Monteverdi
Claudio Monteverdi (kastettu 15. toukokuuta 1567 Cremona – 29. marraskuuta 1643 Venetsia) oli italialainen säveltäjä, laulaja ja viulisti.[1] Monteverdiä pidetään eräänä varhaisen barokin ajan suurimmista säveltäjistä[2] tai myöhäisen renessanssin edustajana.[1] Enimmäkseen maallista musiikkia säveltäneen Monteverdin tunnetuimmat teokset ovat hänen vuonna 1607 säveltämänsä ooppera, l’Orfeo, vuoden 1610 Vesperit (Vespro Della Beate Vergine) sekä madrigaalit, joista tunnettuja ovat etenkin madrigaalien viides ja kahdeksas kirja. Monteverdin Orfeo on vanhin niistä oopperoista, joita vieläkin esitetään hyvin yleisesti. Hänen kaksi muuta säilynyttä oopperaansa ovat niin ikään suosittuja.
| Claudio Monteverdi | |
|---|---|
 Claudio Monteverdi Venetsiassa 1640. Bernardo Strozzin maalaus. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. toukokuuta 1567 |
| Kuollut | 29. marraskuuta 1643 (76 vuotta) Venetsia, Italia |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | ooppera ja barokkimusiikki |
| Soittimet | viola da braccio, viola da gamba ja urut |
 Nimikirjoitus |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Elämä muokkaa
Varhaiset vaiheet ja ensimmäiset teokset muokkaa
Lapsuudessaan Monteverdi (suom. Vihreä vuori) opiskeli kontrapunktia Cremonan katedraalin kapellimestarina toimineen Marc Antonio Ingegnerin johdolla.[2] On päätelty, että oppitunnit olivat yksityisiä, koska kirkonkirjoissa ei ole mainintaa Monteverdin osallistumisesta katedraalin kuoron toimintaan. Monteverdin ensimmäiset julkaistut teokset olivat vuosina 1582 ja 1583 sävellettyjä motetteja ja madrigaaleja. Tuolloin Monteverdi oli vain 15-vuotias ihmelapsi. Vuonna 1587 ilmestyivät Monteverdin ensimmäiset maalliset madrigaalit, joiden luoman maineen turvin hän ryhtyi etsimään töitä kotikaupunkinsa ulkopuolelta.[3]
Ensimmäinen kapellimestarin virka ja madrigaalit muokkaa
Vuonna 1590 Monteverdi alkoi työskennellä Gonzagan Vincenzo I:n hovissa Mantovassa laulajana ja alttoviulun soittajana. Vuoteen 1602 mennessä hän oli kohonnut tämän hovin kapellimestariksi. Neljänteenkymmenenteen ikävuoteensa asti Monteverdi työskenteli pääasiassa madrigaalien parissa, saaden valmiiksi lopulta yhdeksän madrigaalien kirjaa. Viides madrigaalien kirja (1605) nousi kiistelyn kohteeksi, kun Giovanni Artusi syytti kyseistä teosta sekä joitain neljännen madrigaalikirjan osia niiden modernin tyylin "karkeuksista". Monteverdi puolustautui viidennen kirjan esipuheessa ehdottaen musiikin jakamista kahteen virtaukseen, joita hän nimitti termeillä prima prattica ja seconda prattica. Näistä ensin mainittu viittasi aiempaan 1500-luvun polyfoniseen sävellysmuotoon, joka noudatti tiukasti kontrapunktia, dissonanssia sekä eri korkuisten lauluäänten tasa-arvoisuutta. Jälkimmäinen puolestaan oli vapaampi kontrapunktin käytön suhteen, sekä lisäsi lauluäänten hierarkkisuutta painottamalla sopraanoa ja bassoa. Tällä tavoin Monteverdin on myöhemmin katsottu liikkuneen kohti uudentyylistä monodia eli yksinlaulun tyyliä. Tietoisempi askel moderniin musiikkiin päin oli Monteverdin tapa lisätä soitinten continuo moniin madrigaaliensa osiin. Viidennen kirjan on katsottu myös aloittaneen tietoisen funktionaalisen tonaalisuuden käytön. Monteverdin kahdeksas madrigaalien kirja (Ottavo Libro, 1638) on usein nähty madrigaalisävellysten täydellisimpänä ilmentymänä. Kaiken kaikkiaan Monteverdin kahdeksan ensimmäistä madrigaalien kirjaa sisältävät valtavan kehityskulun renessanssin polyfonisesta musiikista barokille tyypilliseen monodiseen tyyliin. Yhdeksäs kirja julkaistiin postuumisti vuonna 1651. Se on todennäköisesti sävelletty useiden vuosikymmenien varrella, ja se sisältää musiikkia Monteverdin tuotannon kevyemmästä päästä.
Oopperasäveltäjäksi muokkaa
Koska madrigaalien yksinlauluosuudet, monodit, painottivat selkeitä melodisia kulkuja, helppotajuisia italiankielisiä tekstejä (munkkilatinan sijaan) sekä hillittyä säestystä, oli Monteverdin siirtyminen oopperan pariin luonnollisena nähty askel. Monteverdi sävelsi ensimmäisen oopperansa, l’Orfeon, vuonna 1607. Hän laati sen Mantovassa pidettävää vuotuista karnevaalia varten ja se sai heti loistavan vastaanoton. Teos vaikutti dramaattisella voimakkuudellaan sekä eloisalla orkestraatiollaan. Sitä pidetään mahdollisesti ensimmäisenä tunnettuna teoksena, jossa säveltäjä jakaa eri soittimet ryhmiin, ja se on myös yksi ensimmäisistä suurista sävellyksistä, joiden tiedot alkuperäisissä esityksissä käytettyjen soitinten kokoonpanosta ovat säilyneet selvästi tallennettuna. Katsotaan, että tämän oopperansa myötä Monteverdi loi kokonaan uuden musiikin tyylin nimeltä dramma per musica eli musikaalinen draama. Monteverdin oopperoiden luokitellaan usein edustavan esibarokkia tai varhaista barokkia.
Mariavesperit muokkaa
Monteverdin suurimpana työnä pidetään usein teosta Vespro della Beata Vergine 1610 (Autuaan neitsyen vesperit 1610). Se on yksi Monteverdin harvoja uskonnollisia töitä, ja se nostetaan usein Palestrinan Missa Papae Marcellin, Händelin Messias-oratorion ja Bachin Matteus-passion rinnalle. Levytyksen keskipituudeltaan 95 minuutin mittainen teos koostuu yhteensä 25 osasta. Osat poikkeavat toisistaan suuresti ja mukaan mahtuu monimutkaisia, katkonaiseen tyyliin sävellettyjä kuorokappaleita kuten myös pelkän continuon säestämiä aarioita ja duettoja. Teoksen eri osat muodostavat siinä määrin epäyhtenäisen kokoelman, että jotkut tutkijat pitävät mariavespereitä ennemmin kattauksena erillisiä lyhyitä teoksia kuin yhtenä suurena teoksena.
Hengellisistä latinankielisistä sanoituksistaan huolimatta teos oli myös ennennäkemättömän dramaattiseen tyyliin sävelletty. Teoksessa käytettiin tehokeinona myös säkeiden toistoa ja kontrastia (monet osat noudattavat ritornello-muotoa). Lopputuloksena teos kuulosti aikanaan uudenlaiselta ja teki yleisöön välittömästi syvän vaikutuksen. Yhtenä erikoisuutena on kaiun, eli muista esiintyjistä kauemmas sijoitetun laulajan, käyttö teoksen joissakin kohdissa. Teoksessa on käytetty tekstimateriaalina esimerkiksi Laulujen laulua, jonka käyttöä auktoriteetit eivät tuohon aikaan suositelleet uskonnollisessa musiikissa. Teokseen tarkoitettu kuoron ja orkesterin koko on debatin alainen asia. Teoksen kansilehdillä lukee, että teos on tarkoitettu esitettäväksi pienissä saleissa. Tästä on vedetty johtopäätös, että perinteinen suureen kuoroon ja soittajaryhmään perustuva tulkinta teoksesta tuskin oli Monteverdin ihanne.
Kapellimestarina Venetsiassa muokkaa
Vuonna 1613 Monteverdi nimitettiin Venetsiassa sijaitsevan San Marcon kirkon kapellimestariksi, missä hän palautti edeltäjänsä Giulio Cesare Martinengon retuperälle jättämän kuoron ja soittajien musiikillisen tason ennalleen. Monteverdi olikin palkattu kirkkoon juuri siksi, että musiikki saataisiin palautettua entiseen loistoonsa vuonna 1609 tapahtuneen toisen kuuluisan säveltäjän, Giovanni Crocen, kuoleman jälkeisen taantuman jäljiltä.
Venetsiassa Monteverdi sävelsi loppuun myös kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen madrigaalien kirjansa. Kahdeksas kirja on teoksista suurin, ja siihen sisältyy materiaalia kolmenkymmenen vuoden ajalta. Teoksessa käytetään myös ensimmäistä kertaa jousien tremoloa (eli nopeaa saman nuotin toistamista) sekä pizzicatoa (eli kielien sormilla soittamista), joiden tarkoituksena oli luoda dramaattisia vaikutelmia.
Viimeiset oopperat muokkaa
Viimeisinä elinvuosinaan Monteverdi oli sairas, mutta pystyi tästä huolimatta vielä säveltämään kaksi viimeistä mestariteostaan, oopperat Il ritorno d'Ulisse in patria (Odysseuksen paluu, 1641) ja L’incoronazione di Poppea (Poppean kruunaus, 1642). Näistä jälkimmäinen perustui Rooman keisari Neron elämään. Sitä on pidetty joskus Monteverdin koko tuotannon huipentumana. Ooppera sisältää sekä traagisia, romanttisia että myös koomisia kohtauksia. Koomisuus oli tuolloin uusi piirre oopperassa. Samoin oopperan henkilöt olivat aiempaa realistisemman tuntuisia ja melodiat lämminhenkisempiä. Teoksessa orkesteri on suhteellisen pieni ja kuoron osuutta oli vähennetty aiemmista oopperoista.
Monteverdi vihittiin katolisen kirkon papiksi vuonna 1636.[2] Hän kuoli Venetsiassa vuonna 1643.
Teoksia muokkaa
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Säilyneet oopperat muokkaa
(Monteverdi sävelsi ainakin 18 oopperaa, mutta niistä vain kolme on säilynyt)
- La favola d’Orfeo (1607)
- Il ritorno d'Ulisse in patria (1624)
- L’incoronazione di Poppea (1642)
Muita teoksia muokkaa
(maallisia ja hengellisiä)
- Madrigaalien kirjat I-IX
- Il Combattimento di Tancredi e Clorinda
- Lauda Jerusalem Dominium
- Gira il nemico insidioso Amore
- La finta pazza Licori
- Vespro della Beata Vergine 1610
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Claudio Monteverdi Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.3.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c Robertson D: Claudio Monteverdi Dove Song. Viitattu 28.3.2015.
- ↑ Jeremy Grimshaw: Artist Biography all music guide. Viitattu 28.3.2015.
Kirjallisuutta muokkaa
- Calgano, Mauro: From Madrigal to Opera: Monteverdi’s Staging of the Self. Berkeley: University of California Press, 2012. ISBN 978-0-520-26768-8.
Aiheesta muualla muokkaa
- Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Claudio Monteverdi (koko sävellystuotanto listattuna suomalaisia tiedonhakijoita ajatellen).
- Vapaasti käytettävissä olevia Monteverdin partituureja — Mutopia Project
