Claes Christian Olrog

Claes Christian Olrog (19121985 Tucumán, Argentiina) oli ruotsalainen lintutieteilijä ja biologi.

Olrog opiskeli biologiaa Uppsalan ja Tukholman yliopistoissa vuosina 1935–1945 ja väitteli 1945 tohtoriksi. Hän oli Einar Lönnbergin oppilas. Olrog työskenteli Ruotsin kansallismuseossa Tukholmassa ja teki tutkimusretkiä muun muassa Lappiin, Islantiin, Grönlantiin ja Tonavan suistoon. Hän tutki Tulimaata vuosina 1939–1941 ja Paraguayn pohjois- ja keskiosien linnustoa 1946–1947. Vuonna 1948 hän sai akateemisen viran Tucumánin kansallisen yliopiston Instituto Miguel Lillosta Pohjois-Argentiinassa ja tutki Etelä-Amerikan luontoa pitkään ja aktiivisesti.

Olrog aloitti eteläamerikkalaisten lintujen rengastamisen vuonna 1961 ollen eräs maanosan ensimmäisistä rengastajista. Hän julkaisi rengaslöydöistä useita raportteja.

Olrog julkaisi yli sata tieteellistä kirjoitusta biologian eri aihepiireistä. Vuonna 1959 hän julkaisi kenties tärkeimmän kirjansa, Las Aves Argentinas.

Olrog nimesi useita lintujen alalajeja ja vuonna 1958 yhden uuden lajin, rapulokin (Larus atlanticus).[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa