Avaa päävalikko

Cinéma vérité

dokumenttielokuvan lajityyppi

Cinéma vérité ( 'totuuselokuva' tai 'totuudenmukainen elokuva' on Jean Rouchin kehittämä dokumenttielokuvan lajityyppi, joka on saanut innoituksen Dziga Vertovin Kino-Pravda -teoriasta ja ottanut vaikutteita Robert Flahertyn elokuvista. Se yhdistää improvisaation kameran käyttöön paljastaakseen totuuden tai korostaakseen raa'an todellisuuden taakse piiloon jääviä kohteita.[1][2][3]

Cinéma vérité -lajityyppiä kutsutaan joskus myös tarkkailuelokuvaksi[4][5] jos se ymmärretään puhtaaksi suoraksi elokuvaksi, jossa ei yleensä ole kertojaääntä. Samankaltaisia käsitteitä ilmaisevien termien välillä on hienovaraisia, mutta tärkeitä eroja. Suora elokuva keskittyy pääasiassa tallentamaan tapahtumia, joissa kohde ja yleisö ovat tietämättömiä kameran läsnäolosta. Yhdysvaltalainen dokumenttielokuvan historioitsija sekä teoreetikko Bill Nichols[6] kutsuu tätä "tarkkaavaisuuden tilaksi ", kärpäseksi katossa. Monet näkevät paradoksin siinä, että elokuvallista totuutta etsiessä kohteiden huomio kiinnitetään pois kameran läsnäolosta ja samanaikaisesti puututaan sen tallentamaan todellisuuteen.

Cinéma vérité -lajityypin elokuvat voivat sisältää tyyliteltyjä tilanteita sekä elokuvantekijän ja kohteen välisiä vuorovaikustilanteita, jotka saattavat yltää jopa provokaatiopisteeseen saakka. Jotkut väittävät useimpien Cinéma vérité -lajityypin elokuvien tekijöiden nähneen elokuvantekijän ja kameran ilmeisen läsnäolon parhaana tapana paljastaa totuus elokuvassa.[7][8][9] Kameran läsnäolo huomioidaan aina, koska se suorittaa raakaa tekoa, jossa kuvataan todellisia esineitä, ihmisiä ja tapahtumia hyökkäävällä tavalla. Elokuvantekijän aikomuksena oli edustaa totuutta siinä, mitä hän oli nähnyt mahdollisimman objektiivisesti, vapauttamalla ihmisiä kaikista petoksista siitä, miten nämä elämän osa-alueet aiemmin esitettiin heille. Tästä näkökulmasta elokuvantekijän tulisi olla tilanteen katalysaattori. Harvat sopivat näiden termien merkityksistä, jopa elokuvantekijäy, joiden elokuvia kuvaillaan.

Pierre Perrault luo ensin tilanteita, jotka hän kuvaa sen jälkeen. Esimerkiksi Pour la suite du monde -elokuvassa (1963), hän pyysi vanhuksia pyytämään valaan. Tulos ei ole vain dokumenttielokuva valaiden pyynnistä vaan kyse on muistista sekä perinteestä. Tässä mielessä cinéma vérité on kiinnostunut antropologisesta elokuvasta ja elokuvamateriaalin sosiaalisesta ja poliittiesta vaikutuksista. Miten elokuvantekijä kuvaa elokuvan, mitä kuvataan, mitä kuvatulla materiaalilla tehdään ja miten elokuva esitetään yleisölle, kaikki nämä kysymykset olivat hyvin tärkeitä elokuvantekijöille.

Kaikissa tapauksissa 1950- ja 1960-luvun dokumentaarisen muodon (ks. Docufiction ) eettinen ja esteettinen analyysi on liitettävä sodanjälkeisen propaganda-analyysin kriittiseen tarkasteluun. Paras tapa kuvata tämäntyyppisen elokuvan kuvailemiseksi on luultavasti sanoa, että se käsittelee totuuden ja todellisuuden käsitteitä elokuvassa. Myös 1970-luvun feministiset dokumenttielokuvat käyttivät usein cinéma-vérité-tekniikoita. Pian tällaista "realismia" arvosteltiin sen harhaanjohtavasta epäluonnollisesta todellisuuden rakentamisesta.[10][11]

Edgar Morinin mukaan: "Todellisuuden elokuvan voi ymmärtää kahdella tavalla: ensimmäinen on teeskennellä, että todellisuuden voi tuoda näkyväksi, toinen on esittää todellisuuden ongelma. Samaan tapaan, ennen oli kaksi tapaa kuvitella cinéma vérité. Ensimmäinen oli teeskennellä, että esitit totuuden. Toinen oli esittää totuuden ongelma."[12]

Lajityyppin liitettyjä elokuvantekijöitäMuokkaa

Pioneerit
Muut

Valitut cinéma-vérité -elokuvatMuokkaa

Cinéma véritén käyttämiä tekniikoita (joskaan ei aina henkeä) voi nähdä myös fiktioelokuvissa, Taistelu Algeriasta , Blair-Witch Project , Ihmisen pojat, Jimmy ja Judy , Rachel Getting Married , Cloverfield , Diary of the Dead , Districti 9 , Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 1 , World Invasion: Battle Los Angeles , REC , Pelastakaa sotamies Ryan , Medusan sinetti ja Paranormal Activity .

Cinéma-vérité -tyyliset elokuvat ja televisio-ohjelmatMuokkaa

Monet 1960-luvun elokuvaohjaajat ja sen jälkeen alkoivat käyttämään käsivarakameraa, tekniikoiden sekä muita cinéma vérité -tyylejä elokuvissa, jotka käyttivät käsikirjoitusta ja näyttelijöitä. He käyttivät usein näyttelijöitä, jotka improvisoivat saadakseen spontaanimman vaikutelman puheeseensa sekä toimntaansa. Eräs esimerkki tästä on ohjaaja John Cassavetes ja hänen läpimurtoelokuvansa Faces.[15]

Cinéma véritén tekniikoita sovellettiin myös TV-ohjelmissa, kuten Homicide - pelon kadut , Salaiset kansiot jaksossa " X-Cops ", Sanctuary , Unelmien kentät , NYPD Blue , Hill Street Blues , Taisteluplaneetta Galactica , Shield - lain varjolla , The Thick Of It , Jäitä hattuun , Louie , Sukuvika , Reno 911! , Roskasakki, useat<i id="mwAXU">Law & Order</i> -sarjojen jaksot, sekä alkuperäinen, että yhdysvaltalainen versio Konttori-sarjasta , Puisto-osasto , Brooklyn 99 ja Rouva varapresidentti. Dokumenttisarjat ovat harvinaisempia, esimerkiksi:

Voidaan väittää, että tyylin edelläkävijä televisiossa oli Orson Welles vuoden 1955 Brittiläisessä televisio-ohjelmassaan, Around the World with Orson Welles .

Tekniikat

Liittyvät lajityypit

  • Docufictio
  • Etnofiction
  • Löydetty materiaali (valedokumentti)

ViitteetMuokkaa

  1. Sanakirja rouchinan-ehdoista MAITRES FOUS netissä
  2. Ricky Leacock and “The Sense of Being There” Malline:Webarchive – Article by Stephen Altobello at IMN
  3. Kamera, joka muutti maailmaa - artikkeli BBC: ssä
  4. Suora elokuva Karamumedessa12
  5. Observatory-dokumenttielokuvan elokuvaohjeessa
  6. Nichols, Bill. Esittelyssä dokumentti . Indiana University Press, 2001, s. 109
  7. Jean Rouch: Cinéma-vérité, kesän ja ihmisen pyramidin aikakausi - Barbara Brunin artikkeli elokuvissa Senses of Cinema, 13. maaliskuuta 2002
  8. DIRECT CINEMA: Elokuvantyyli ja sen suhde ”Totuuteen” - Bernice K. Shneider, BA, Massachusettsin taidemuseon yliopisto, MIT (1972)
  9. Jean Rouch - elokuvantekijä Provocateur - artikkeli mikroaaltouunissa
  10. Dokumenttielokuvan feministinen kritiikki - Paperi Serendip Studiossa
  11. By, For, ja About: "Real" ongelma feministisen elokuvan liikkeessä - Shilyh Warrenin julkaisu Mediascape, UCLA
  12. "Il y a deux façons de concevoir le cinéma du réel : la première est de prétendre donner à voir le réel; la seconde est de se poser le problème du réel. De même, il y avait deux façons de concevoir le cinéma vérité. La première était de prétendre apporter la vérité. La seconde était de se poser le problème de la vérité." (Cinéma et vérité, 1980[vanhentunut linkki])
  13. Hyvää äitipäivää Pennebaker Hegedus Filmsissa
  14. Steve Kreinesin leikki, jonka hänen nuorempi veljensä Jeff kirjasi Sundance-festivaalilla
  15. John Cassavetes Allmoviella , pääsee verkossa New York Timesin verkkosivustolla 23. lokakuuta 2006.

Aiheesta muuallaMuokkaa