Chevrolet Camaro

Chevrolet Camaro on yhdysvaltalainen urheiluauto, jota on valmistettu vuosina 1967-2002 sisarmallinsa Pontiac Firebird rinnalla F-Body-korisena, ja uudelleen Zeta-pohjalevyllä 2009-2015 sekä Alpha-pohjalevyllä vuodesta 2016 alkaen . Nimen taustalla kerrotaan olleen ranskankielinen sana camarade eli kaveri/kamu, minkä GM oli poiminut Heath-sanakirjasta Ranska-Englanti.[1] Camaro on pony car-luokan urheiluauto, jonka kilpailija oli luokalle nimensä antanut Ford Mustang. Camaro-malleissa on käytetty I6- ja V8-bensiinimoottoreita, ja siitä on 2018 esitelty sähkömoottorilla/akustolla varustettu konseptimalli e-COPO.

Chevrolet Camaro
2019 Chevrolet Camaro 2SS 6.2L front 3.16.19.jpg
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Valmistaja Chevrolet
Konserni General Motors
Valmistusvuodet 1967–2002, 2009-2015, 2016-
Korimalli 2-ovinen coupé
2-ovinen cabriolet
Luokka S-segmentti
Teknisesti samankaltaisia Pontiac Firebird
Tekniset tiedot
Pohjalevy F-Body (1967-2002)
Zeta (2009-2015)
Alpha 2016-
Teho 140 - 650 (hv)
Polttoaine bensiini
Vetotapa takaveto
Mitat
Massa 1 590 kg
Pituus 4 907 mm
Leveys 1 882 mm
Korkeus 1 303 mm

SukupolvetMuokkaa

Sukupolvien galleriaMuokkaa

Camaron sukupolvet: (1) 1967–1969, (2) 1970–1981, (3) 1982–1992, (4) 1993–2002 (facelift 1998), (5) 2010–2015 Camaro palatessa tuotantoon uudelleen keväällä 2009, vuoden 2010 mallina kilpailemaan henkiin herätettyjä ponycar-kilpailijoitaan Ford Mustangia ja Dodge Challengeria vastaan.[2] Uutta mallia alettiin tuoda Suomeen 2011. Viimeisin (6) sukupolvi on ollut markkinoilla mallivuodesta 2016 ja sen tuotanto jatkuu.

  • Ensimmäisen sukupolven Camaro

  • Toisen sukupolven Camaro

  • Faceliftattu 2. sukupolven Camaro

  • Kolmannen sukupolven Camaro

  • Faceliftattu 4. sukupolven Camaro

  • Viidennen sukupolven Camaro

  • Kuudennen sukupolven Camaro

  • Faceliftattu 6. sukupolven Camaro

Ensimmäinen sukupolvi (mallivuodet 1967-1969)Muokkaa

 
1968 Chevrolet Camaro

Chevrolet-divisioonan pääjohtaja Pete Estes julkisti pitkänokkaisen ja lyhytperäisen Camaro-uutuusmallin 28.6.1966[3]. Julkistaminen tapahtui ensi kertaa puhelinkokouksena, mihin oli kutsuttu sanoma- ja aikakausilehtien journalisteja 14 eri markkina-alueelta. Syyskuussa 1966 markkinoille tullut Camaro oli Chevrolet-divisioonan vastaus vuosimallina 1964 markkinoille tulleelle, jättimenestyksen saavuttaneelle Ford Mustangille. Chevrolet oli ensin kamppaillut sitä vastaan takamoottorisella, 6-sylinterisellä Chevrolet Corvairin Monza-urheiluversiolla, mutta Corvairin maine oli kärsinyt siinä aluksi ilmenneiden ajettavuusongelmien vuoksi - nämä johtuivat osittain Corvairin eturenkaiden epätavallisen matalasta suosituspaineesta, mitä huoltamot tai korjaamot eivät osanneet noudattaa: liian korkea paine heikensi ohjattavuutta merkittävästi, ja toi esiin auton äkillistä yliohjaavaa ajokäytöstä. Corvair ei liioin tarjonnut yleisön arvostamaa V8-moottorivaihtoehtoa. Uusi Camaro omaksui kilpailijansa muotokielen pitkällä keulaosalla ja lyhyellä perällä, ja se oli kilpailijansa kaltaisesti saatavilla 2-ovisena ja 2+2-paikkaisena nuorekkaana hardtop coupé- tai avoautona. Moottoreiden valikoima ylsi arkisista 6-sylinterisistä yhden Rochester BV1-kaasuttimen 230- ja sen pitkäiskuisen (RPO L22) 250-kuutiotuumaisista[4], pienen polttoaineen kulutuksen mutta kohtuullisen suorituskyvyn tarjoavista rivimoottoreista aina korkeatehoisiin V8-moottoreihin, joiden huipulla oli tarjolla General Motorsin mallipolitiikan 400 kuutiotuuman rajoituksen full size-kokoa pienemmille malleille täyttävä 375 hv isolohko-396 (6,5 litraa). Camaroon oli tarjolla lukuisia vaihteistoratkaisuja käsivalintaisena tai automaattivaihteistona. Moottoreiden tehot ylsivät lukemiin 88-580, joskin tuolloset "SAE gross"-lukemat eli brutto-hevosvoimat mitattiin ilman apulaitteita ja mm. ilmasuodatinta[4]: vähällä vastuksella nämä lukemat nousivat 1. sukupolvessa komeammiksi kuin myöhempien sukupolvien nettolukemilla. Taustoituksena vahinkokehityksen vuoksi nousseet muskeliauton vakuutusmaksut laskettiin myöhempinä vuosina ilmoitetun hevosvoimalukeman perusteella, eli joidenkin valmistajien tarkoituksellinen vaatimattomuus tehoilmoituksissa toi maksusäästöjä[4]. Ford Falcon-alustasta muokatun Mustangin tavoin myös Camaro/Firebird-malliparin pohjalevy ("F-Body") oli typistetty muunnos, tässä tapauksessa arkisemmasta Chevy Nova II-mallin pohjalevystä (ei kuitenkaan vuonna 1965 myöhästyneenä vastauksena Ford Falconiin julkistettu ensi versio, vaan uudistettu versio mikä julkistettaisiin vasta vuonna 1968 ("X-Body"). Nova-pohjalevy ei kuitenkaan kelvannut Camaro-urheilumalliin sellaisenaan, vaan kyseessä on hybridirakenne Nova II-pohjalevystä eteen lisätyllä apurungolla[5] Ensimmäinen Camaro-sukupolvi oli kaupallinen menestys, joskaan se ei päässyt ensi vuoden 1967 hieman yli 220 000 kappaleen menekillä lähellekään pony car-luokalle nimen antanutta, samalla aikavälillä yli 480 000 kappaleen menekin saavuttanutta Mustangia[6]. Camaron toisen sukupolven vuosimalli 1977 onnistuisi viimein kukistamaan rivaalinsa kappalemääräisissä myyntilukemissa.

Toinen sukupolvi (mallivuodet 1970-1981)Muokkaa

 
1970-1973 Camaro SS (teräspuskurit)
 
1979 Camaro Berlinetta (joustopuskurit)

Chevrolet Camaron toinen sukupolvi vuodelle 1970 julkistettiin hieman jälkijunassa vasta helmikuussa 1970. Tämä ensi vuosimalli 1970 olisikin Super Hugger-lempinimen[7] pitkästä, matalasta ja leveästä 2+2 Fastback-korista saaneen toisen sukupolven Camaron halutuin vuosi, sillä tuotantomäärä oli vain pyöristetyt 125 000 kappaletta, eivätkä kuristavat muutokset vielä olleet kuohinneet moottoreiden tehoa[7]. Ensimmäisen sukupolven ennätyksellinen vuosimyynti ylittyi toisen sukupolven facelift-vuosina, ja eurooppalaisia muotoilupiirteitä omaavaa 1970-1981 Camaroa pidetään kaiken kaikkiaan-parhaana muskeliautona[7]. Camaro-muotoilu läheni isoveli Chevrolet Corvetten muotoilua tuuletus- ja kolmio-takaikkunoiden jäädessä pois sivulaseista, ja Camaro sai myös pyöreät Corvette-tyyliset takavalot. Joustavasta, kolhuille vähemmän alttiista, kumimaisesta Endura-muovista tehdyistä etu- ja takaklipeistä etummainen sai alemman mallisarjan versioissa yhtenäisen kromatun teräspuskurin, kun taas RS-, SS- ja Z/28-versiot saivat ammottavan jäähdytinkidan versiomerkeillä, jota reunustivat molemmin puolin kromatut puskurityngät (bumperettes; kuva: keltainen SS tynkäpuskureilla). Määräysten tiukentuessa Camaro sai muiden automallien tavoin massiiviset kromatut alumiinipuskurit vuosimallista 1974 alkaen[8], kokonaan joustavasta materiaalista tehdyt keula- ja peräklipit vuonna 1978[9], joiden rakenteen piti selvitä vähintään 5 mph-törmäyksestä standardiesteeseen ilman vaurioita (kuva: Camaro LT Type = Luxury Touringin korvanneen Berlinetta-luksusmallin joustokeula). Vuoden 1977 Camaro myi myös ensimmäisen kerran paremmin kuin sen pääkilpailija Ford Mustang, yli 218 000 kappaleella. Menestyksen aalto nosti vuosimallin 1978 myyntiä edelleen yli 272 000 kappaleeseen, ja Camaro-menekin huippuvuosi oli 1979, jolloin 282 571 kappaletta meni kaupaksi[7] . Myynti syöksyi kuitenkin jyrkkään alamäkeen vuonna 1980, jolloin kaupat tehtiin hieman yli 152 000 kappaleesta, ja pakollisia elektronisia avustimia esitellyt viimeisen vuoden 1981 malli löysi enää 126 139[7] ostajaa.

Kolmas sukupolvi (mallivuodet 1982-1992)Muokkaa

Camaro IROC-Z / Z28 (1988-1992) varustettuina 1LE-paketillaMuokkaa

 
1985 IROC-Z = Intl. Race of Champions
 
Nevada Highway Patrol-Camaro (Gen III)

Vuodesta 1988 lähtien Camaron kolmannen sukupolven autoihin oli tarjolla aluksi "salainen" 1LE Special Performance Components-paketti[10], minkä pohjana oli Camaron versio IROC-Z. Tausta-ajatus luoda kilpailukelpoinen Camaro-variantti suosituksi tulleeseen SCCA:n Showroom Stock-vakioautoluokkaan oli herännyt, kun Camaron myynti oli vuodesta 1982 tarjotun kolmannen sukupolven elinkaaren ehtoopuolella alkanut laskea. Ryhmä kilpailutoimintaan vihkiytyneitä insinöörejä ryhtyi kasaamaan kilpuria, minkä "voitot sunnuntaina toisivat ostajia autoliikkeisiin maanantaina" moottoriajoneuvojen valmistajien vanhan juonen mukaan. Camaron ajomukavuus uhrattiin sen parhaalle mahdolliselle käsiteltävyydelle, tilaajalla piti olla sisäpiiritieto osatakseen tilata 1LE-auton, ja mukana piti olla todistus auton osallistumisesta SCCA- tai IMSA-kilpailuihin. Chevroletin International Race of Champions-sponsoroinnista juonuva IROC-malli oli saatavilla 220 hevosvoiman 305-kuutiotuumaisella TPFI-V8:lla ja käsivalintaisella 5-vaihteisella vaihteistolla (automaatti laskisi moottoritehon 195 hevosvoimaan), tasi 230 hevosvoiman 350-kuutiotuumaisella TPFI-V8:lla liitettynä vain 4-vaihteiseen automaattivaihteistoon. Hankintaan ei ollut suoravalintaa, vaan asiakkaan piti osata valita General Motors-yhtymän määrättyjä Regular Production Option- l. RPO-koodeja: edellä kuvatut LB0- tai B2L-moottorit piti yhdistää RPO-koodin G92 taka-akselikitti moottorin mukaan määrätyillä välityssuhteilla, G80 tasauspyörästön lukko (Positraction), ja viimein vielä kieltää ilmastointilaitteen asennus. Näin tehtynä tuotantolinjalta putkahtaisi 1LE-varustettu Camaro, missä oli myös jäykemmät jouset ja kallistuksen vakaimet, vahvemmat jarrulevyt, vahvistetut vetopyörät ja laakerit, alumiininen kardaaniakseli, ja polttoainesäiliö sisäisillä loiskelevyillä sekä kahdella ottoputkella polttoaineen saannin turvaamiseksi suurten sivuttaisvoimien alaisena. Vuodelle 1988 GM salli vain neljän 1LE-varustellun Camaron valmistumisen, vuonna 1989 tilauksia tuli yksityiskohdissa hieman muutetulla varustelulla 111 kappaletta (110 739 kappaleen Camaro-tuotannosta ko. vuonna), ja IROC-Z:n viimeisenä vuonna 1990 vain 66 kappaletta. Vuonna 1991 mallin palattua Z28-nimiseksi tämän urheilupaketti 1LE:n tilasi 478 ostajaa, ja kolmannen sukupolven viimeisenä vuonna 1992 kyseinen 1LE-paketti houkutteli peräti 705 osatajaa - eli kolmannen sukupolven Camaro 1LE-yhteisvalmistus oli 1 360 kappaletta. 1LE-ratapaketti on ollut tarjolla myös myöhemmissä sukupolvissa.

1987 20th Anniversary EditionMuokkaa

1992 25th Anniversary EditionMuokkaa

Neljäs sukupolvi (mallivuodet 1993-2002)Muokkaa

 
1994 Camaro (kori 1993-1997)
 
2002 Camaro SS (facelift 1998-2002)

Chevrolet Camaro uudistui vuodelle 1993 neljännellä mallisukupolvella, ja se käytti jatkokehiteltyä F-Body -pohjalevyä[11]. Tarjolla oli koriversiot Liftback-coupé kookkaalla tavaratilan kannella, Corvette-mallissa suosituksi tullut T-Top -targakatolla irrotettavien paneelien kera, sekä aito Convertible-avoauto. Kulmikkaan 80-luvun korin sijaan muotoilua pyöristettiin ja virtaviivaistettiin: kulmikas koriversio 1993-1997 sai edelleen pyöristetyn kasvojenkohotuksen (facelift) vuosimalleissa 1998-2002 (kuvat; 1994 RS-coupé ja 2002 SS-avo). Vaihteistot olivat käsivalintaisia tai automaattivaihteistoja, ja moottoripaletti sisälsi V6- ja V8- moottoreita joiden kärjessä oli sama 5,7-litrainen LS1 kuin Chevrolet Corvettessa. Merkittävimpiä variantteja olivat jälleen SS sekä Z/28, joista erikoisin oli mallin 30-vuotista taivalta juhlistava LT4 SS. Kilpailutilanteessa urheilullisia ja suorituskykyisiä tuontiautoja vastaan vanhanaikaiseksi jäänyt Camaro oli menettänyt asemiaan, ja neljännen sukupolven viimeisen vuosimallin 2002 jälkeen Camaro jäi tauolle aina vuodelle 2010 uudistetun viidennen sukupolven julkistamiseen asti.

35th Anniversary Edition (2002)Muokkaa

 
2002 Camaro SS 35th Anniversary

Viimeisenä vuonna 2002 julkistettiin aiemman tavan mukaan myös erikoismalli 35th Anniversary[12]. Tilauskoodin RPO Z4C saanut erikoismalli oli saatavilla vain SS-versiona (tunnus WU8), avoautona tai targakatolla, ja sen 5,7-litrainen LS1 tuotti (lähdeartikkelin mukaan alakanttiin ilmoitetut) 305-325 hevosvoimaa, vaihteistojen ollessa joko 4+ylivaihteen automaattivaihteisto L4-60E tai Borg-Warnerin 6-vaihteinen T56-manuaali. Kaikki juhlamallin autot oli varustettu lukkiutumattomilla levyjarruilla joka pyörällä, luistonestolla, ja SS-uniikeillä kymmenpuolaisilla 17 x 9 -kevytmetallivanteilla. Erikoismalli sai lisäksi komposiitti-erikoiskonepellin tehokkaammalla imuilmanoton virtauksella, virtaavamman pakoputkiston, erikoisteippaukset, sekä tunnusmerkkinä vakiomalleja kookkaamman takaspoilerin. 35th Anniversary-autojen valmistus tapahtui Kanadassa Sainte Therèse-tehtaalla (juhlavuosi-Camaron valmistussarjan jälkeen tehdas ajettiin alas), ja komposiitti-erikoiskonepelti sekä isompi tkaspoileri liitettiin SLP-yhtiössä (NHRA-kilpailija Ed Hamburgerin perustama Street Legal Performance, nykyisin Camaro-viritysmalleja valmistava SVE[13]), lähellä LaSallen viimeistelypistettä. Ulkonäköä saattoi lisähinnasta kohentaa lisäteippauksilla. Valmistusmääräksi 35-vuotismallille tuli 3 369 kappaletta (1 971 oli T-katolla, 1 398 avoautoa), joista 3 000 kappaletta meni Yhdysvaltain markkinoille, ja 369 kappaletta jäi Kanadaan. Mailittu SLP tarjosi laajaa varustevalikoimaa, ja GMMP-virityspaja 5,7-litraisen moottorin viritysasteita aina 475 hevosvoimaan asti: kyltymättömille oli lisäksi tarjolla muinaisten Yenko-Camarojen henkistä 427 kuutiotuuman moottoria aina 600 hevosvoiman tehoon asti. Camaro-malli tekisi paluun mallivuodelle 2010, mutta sen alustalevy-sisar Firebird ja Pontiac-divisioonakin lakkautettiin.

Viides sukupolvi (mallivuodet 2010-2015)Muokkaa

Kuudes sukupolvi (mallivuodet 2016-jatkuu)Muokkaa

ErikoismallejaMuokkaa

COPO-CamarotMuokkaa

General Motors-piirimyyjillä oli mahdollisuus tilata räätälöidyt erikoisvarusteet GM-autoihin esimerkiksi paikallisten poliisilaitosten tarpeiden mukaisina Central Office Production Order- eli COPO-kaavalla, mikä ohjasi erinäisiä lisävarusteita GM-yhtymän erikoistilauksesta valmistettaviin malleihin. Muutama kilpailuhenkinen GM-piirimyyjä havaitsi, että COPO-tilaus salli vaivihkaan yhdistellä teknisiä piirteitä, joita yhtymäjohto ei periaatteita rikkovina olisi todennäköisesti hyväksynyt. Legendaarinen on esimerkiksi COPO-Camaro vuonna 1969, "Gibb-COPO" Illinoisin LaHarpessa toimivan tilaajansa Chevrolet-´kauppias ja kiihdytysajaja Fred Gibbin[14] mukaan, tilaustunnuksella COPO 9560, jolla auto sai 427 kuutiotuuman alumiinisen ZL-1-moottorin, aukosta viileää imuilmaa seostiheyden eli tehon lisäämiseksi ottavan konepellin, kohennetun jäähdytysjärjestelmän, transistorisytytyksen, erilaisen takasillan, sekä erinäisiä kohennuksia alustan komponentteihin. Koska erikoisautoilla oli tarkoitus osallistua kilpailuihin oli niitä luokittelun saavuttamiseksi valmistettava vähintään 50 kappaletta. Eri kauppiaiden kautta tilattujen ZL1-moottorilla varustettujen Camarojen yhteismääräksi tuli peräti 69 kappaletta[15]. Alla erikseen mainttu, Pennsylvanian Canonsburgissa vuosina 1949-1982 toiminut Chevrolet-kauppias Donald "Don" Yenko[16] tilasi myös omien tarpeidensa mukaisesti erikoisvarustellun COPO-Camaron (COPO 9561, "Yenko COPO"[15]), joskaan sillä ei voinut kilpailla Chevrolet-merkkisenä: Yenko käytti näet 427-kuutiotuumaisessa moottorissa alkuperäisestä poikkeavaa sytytysjärjestelmää, ja hän oli valinnut eturipustukseen myös sarja-Camaroista poikkeavat jouset[15]. TV-kasvo Jay Leno esittelee eräässä palkitun yksityisen videosarjansa Jay Leno`s Garage jaksossa[17] kolleegansa Tim Allenin vuoden 1968 COPO Camaron. On myös reklamoitu, ettei Allenin auto ole aito COPO-Camaro, vaan päivitetty moderneilla osilla[18]. COPO-Camaroja on julkistettu 2012 sekä 2016, jolloin sitä tuli vuosimallina 2017 saatavilla 69 kappaletta[19], sekä SEMA-näyttelyssä 2018 COPO-Camarojen 50-vuotisjuhlan kunniaksi, kun esiteltiin koeauto-Camaro e-COPO Race Car Concept[20][21]. Tämän täyssähkö-koeauton rinnalla valmistettiin jälleen 69 kappaletta himoittuja COPO-Camaroja vuosimalleina 2019. Mainittakoon järjestyksen vuoksi, että myös General Motorsin urheilullisesta Chevrolet Chevelle-mallista oli jo tehtaalla erikoisvarusteltu COPO-versio.

Indianapolis 500 Pace CarMuokkaa

Camaro on valittu neljä kertaa Indianapolis_500-kilpailun pace car- l. turva-autoksi: vuosina 1967, 1969, 1982 sekä 2010 (erikoismallit-gallerian kuvat).

Camaro LT (Luxury Touring), BerlinettaMuokkaa

LT Type eli Luxury Touring oli vuonna 1973 esitelty loisteliaampi versio Camarosta, mikä yhdisti jo aiemmin saatavilla olleita varusteluoptioita paketiksi. Syy siirtyä yleellisempään matka-autoon piilee erinäisten kiristyneiden määräysten vaikutuksessa moottoreiden yhä alhaisempaan tehoon, sitten myös vuoden 1973 Öljykriisin vuoksi asetetussa matalassa kansallisessa ajonopeuden yleisrajoituksessa 55 mailiin tunnissa - nk. "double nickel"-rajoitus juontuen nickel-nimellä tunnetusta 5 centin kolikosta. Yhdysvaltain pidäkkeettömän liikakulutuksen aikakauden loppua ja pakkoa tyytyä vähempään on kutsuttu Malaise Era[22]- eli huonovoinnin aikakaudeksi. LT Type oli myyntimenestys, vuonna 1977 sen myynti päihitti arkkivihollinen Mustangin[23], 1978 se sai uudistetun ulkonäön muovisten joustopuskurien korvatessa aiemmat kromatut kookkaat alumiinipuskurit, ja vuodesta 1979 Luxury Touring-mallinimi korvautui samaan segmenttiin tähdätyllä, eurooppalaisen hienostuneella nimellä Berlinetta 2-ovisena pienempänä versiona berline/berlina/sedan-korimallista. Nimi juontuu vaaliruhtinas ja Preussin herttua Fredrik_Vilhelm_(Brandenburg)ista, joka käytti piemontelaisen vaununrakentajan hänelle valmistamaa, sensaatiomaisen vastaanoton ratkaisujensa vuoksi saanutta jousitettua hevosvaunuansa matkatessaan Berliinin ja Pariisin välillä. Suosittu malliversio jatkoi vielä kolmannen sukupolven Camarossa.

Rally Sport eli RSMuokkaa

Rally Sport oli Camaron ensi sukupolven 105 dollarin varustepaketti, minkä näkyvin tunnusmerkki olivat ajovalojen eteen kääntyvät peitelevyt. RS-paktin saattoi yhdistää myös SS-pakettiin (RS/SS) sekä Z/28-versioon (RS/Z28)[24]. Ensimmäisen sukupolven RS tarjosi 210 hevosvoiman tehon[25], jos varustepakettia ei yhdistetty tehoa nostaviin lisävarusteisiin. Toisen sukupolven aikana RS-paketti oli ulkoa tunnistettavissa jaetusta etupuskurista (eteen työntyvän jäähdytinkidan molemmin puolin), kunnes vuonna 1974 pakolliseksi tulleet joustopuskurit tekivät tunnusmerkin mahdottomaksi. Tuo vuosi oli samalla Z/28:n L82-moottorin ja väliaikaisesti erikoismallinkin viimeinen, koska saastemääräykset eivät enää olleet täytettävissä. Vuonna 1973 tarjolle tuli Camaro "LT Type" eli Luxury Touring, mikä tavoitteli Euroopan urheilullisten matka-autojen saamaa suosiota: LT-paketti oli yhdistettävissä RS-varustepakettiin. Z/28-erikoismalli teki toki paluunsa vuonna 1977 varustettuna 350 kuutiotuuman vähäsaaste-moottorilla, ja se oli yhdistettävissä RS-pakettiin mikä tosin oli nyt enää kaksivärimaalauksen ja sisustusoption nimi [25]. Rally Sport-paketti oli kokonaan tauolla 1981-1989. Neljännen sukupolven Camaroon tuli tarjolle RS-paketti tauon jälkeen vuonna 1996, jolloin myös SS-optio tuli jälleen saataville Z28:n tehokkaimman version tunnuksena[25].

Super Sport eli SSMuokkaa

Super Sport on kosmeettisia mutta myös teknisiä muutoksia sieältänyt varustepaketti. Ensimmäisessä sukupolvessa SS-varustepaketti toi kohennetun alustan, moottoripeitteen tuuletusaukot ja SS-tarrasarjan ynnä merkit. Perusmoottorina 1967-1968 SS-versiossa oli 350 kuutiotuuman ja 295 hevosvoiman V8, mikä vuonna 1967 oli käytössä yksinoikeudella Camaro SS-versiossa, ja sai 1969-vuosimallissa pienen tehonlisän 300 hevosvoimaan (hp). Isompi 396-kuutiotuumainen eli 6,6-litrainen optiomoottori oli tarjolla kolmessa viritysasteessa L35 = 325 hv, vuosina 1968-1969 L34 = 350 hv, sekä L78 = 375 hv. Viimeksi mainitun sai 1968-1969 myös alumiinisilla sylinterikansilla, nimellistehon pysyessä ennallaan[26]. (myöhempien sukupolvien SS-tiedot puuttuvat vielä)

Sveitsin CamarotMuokkaa

General Motors-yhtymän Sveitsin Bielissä (Bienne ranskaksi) sijainnut tehdas kokosi vuodesta 1967 lähtien Camaro malleja[27] aluksi 6-sylinterisellä 230 kuutiotuuman eli 3,8 litran moottorilla, mikä oli saatavilla myös F-Body -sisarmallissa Pontiac Firebird sen Sprint-versiossa[28]), sekä 283 kuutiotuuman 4,6-litraisella V8-moottorilla (tämä ei ollut moottorivaihtoehtona tarjolla Yhdysvaltain markkinoiden Camaroissa), myöhemmin 1969 myös 350 kuutiotuuman 5,7-litraisena[29] siten kuin markkinatilanne salli. GM:n Bielin tuotantolaitos sulki vasta 1975, kun pienen tehtaan valmistuskustannukset eivät enää olleet kilpailukykyisiä. Camaro-tuotantoa oli Yhdysvaltojen ulkopuolella muuallakin[27], muiden muassa Kanadan Ontarion Oshawassa.

Yenko Super / Turbo Z / SVE Supercharged Camaro / SaleenMuokkaa

 
1968 Yenko Super Camaro (427)
 
1965 Yenko Stinger (Corvair kilpa-auto)

Yenko Super Camaro oli Chevrolet-piirimyyjä, kilpa-ajaja ja virityspajan omistaja Don Yenkon merkittävästi muokkaama mallisto vuosina 1967-1981. Yenko Camaro ohitti General Motors-yhtymän tuolloin voimassa olleen 400 kuutiotuuman rajoituksen muille kuin full size-autoilleen, mikä asetti keskikokoisten GM-mallien urheiluversiot alakynteen kilpaileviin American Motors Corporation-, Chrysler- ja Ford-yhtymien tuotemerkkien malleihin (mm. AMC AMX, Dodge Dart, Ford Mustang, Plymouth Barracuda) verrattuna. Vuonna 1967 valmistui 106 Yenko-Camaroa, joissa 396-kuutiotuumainen pikkulohko-L78 oli korvattu isolla 427 kuutiotuuman Chevrolet Corvetten L72-moottorilla, käsivalintaisella Muncien M21-vaihteistolla ja muilla muutoksilla kuten lasikuituisella konepellillä. Yenkolla oli vuonna 1969 myös omanlaisensa diileri- eli COPO-versio Camarosta tunnuksella COPO 9561, nk. "Yenko-COPO":na. Yenko Super Camarojen valmistusmäärä oli lähteen[30] arvion mukaan 54 kpl (1967), 64 kpl (1968) ja 198 kpl (1969). Yenkon Super Camarot olivat saman lähteen mukainen erikosuus siksikin, että muutkin Chevrolet-diilerit myivät Yenko-versiota. Myös muut diilerit tekivät muutoksia sarja-Camaroihin aina vuoden 1969 COPO 9561-erikoistilauskoodia ("Yenko-COPO") myöten: Baldwin Chevrolet (Baldwin-Motion), Berger-Chevrolet, Dana Chevrolet, Nickey-Chevrolet sekä Scuncio-Chevrolet Rhode Islandissa (toimi 1960-1992[31] mm. Chevrolet Vega V8-moottorilla, COPO-Chevelle ja äkäpussi-Nova). Näiden Super Camarojen ohessa Yenko viritti ja kilpaili Chevrolet Corvair-muunnoksilla aina tuotannon loppuun 1969 asti, ja hän valmisti nykyään halutun 100 kappaleen Corvair Stinger-sarjan tieliikenteen määräykset täyttävällä varustelulla: televisiokasvo Jay Leno on hankkinut sellaisen laajaan autokokoelmaansa (kuva: Yenko Stinger [32]). Viimeinen Yenkon erikois-Camaro oli vuoden 1981 turboahdettu Turbo Z, jota valmistui 19 kappaletta[33].

Merkityksellinen Yenko-nimi on säilynyt Specialty Vehicle Engineering Inc.-yhtiön erikoismalleissa 2016-2020, joissa moottorin uhattiin tuottavan 750 - 1 000 hevosvoimaa. Esimerkiksi SVE:n 800 hevosvoiman kuudennen sukupolven vuoden 2017 Camaro SS:n muunnos Yenko Supercharged Camaro maksoi 40 000 dollaria (ilman perusautoa), ja 6,2-litrainen LT1-moottori oli siinä kasvatettu 6,8-litraiseksi, kampiakseli taottua mallia, ynnä kiertokanget vaihdettu H-profiilisiksi kilpa-automoottoreiden tapaan. SVE suunnitteli valmistavansa tätä kyseistä Dodgen Hellcat-mallien kanssa kilpailevaa versiota 50 kappaletta[34]. Viimeisin 1 000 hevosvoiman Stage II-versio rakentuu 1SS- tai 2SS-sarjan Camaroon, missä on jo valmiiksi 1LE-ratapaketti (tämä sisältää MagnaRide- eli MRC-alustan[35]) sekä elektronisesti ohjattu tasauspyörästö. Yenkon tuhannen hevosvoiman Stage II tilataan piirimyyjän kautta, ja näin varustettuja Camaroja tehdään vain 25 kappaletta[36]. Hinnat ilman perusautoa olivat vuonna 2019 Stage I-versiolle alkaen 46 995 ja Stage II-versiolle 66 995 dollaria[36].

Kilpakuljettaja Steve Saleenin 1984 toimintansa aloittanut[37] Saleen Automotive, Inc. on viritetyistä Ford-autoistaan tunnettu, sittemmin myös kohennettuja Camaroja tarjonnut, ja Saleen-nimisistä superautoistaan myöskin laajalti tunnettu yritys.

Camaro Z/28Muokkaa

 
1969 Camaro Z/28 Odense, Tanska

Camaro Z/28 [38] oli Product Promotion Engineering-osastun erikoismies Vince Pigginsin aloitteesta syntynyt, joulukuussa 1966 esitelty kilpa-automalli. Siihen oli valittu Sports Car Club of American (SCCA) Trans Am Sedan-katukilpailusarjan iskutilavuusrajan 305 kuutiotuumaa niukalti alittava 302-kuutiotuumainen l. 4,9-litrainen V8-moottori, eli 327-kuutiotuumainen erikoisella korotetulla kaksikerroksisella imupleenumilla oleva moottori varustettuna 283-kuutiotuumaisen[4] lyhyemmän iskupituuden antavalla kampiakselilla[25]. Z/28:n tavoite oli tarjota asiakkaalle valmiiksi lähes kilpailukuntoinen automalli - siksipä Z/28-pakettia ei mainittu missään myyntimateriaalissa - ja vaikka moottorin tehoksi oli ilmoitettu 290 hevosvoimaa kierrosluvulla 5 300/min sen kampikoneisto ja moottoriosien laatu kuten mm. vahvemmat taotut kiertokanget, umpinostimet, Duntov 30-30 nokka-akseli, jäykemmät venttiilijouset ja suuremmat venttiilit[4] oli valmiiksi mitoitettu paljon korkeammille kierrosluvuille: sisäpiiriläiset oivalsivat oitis, että tehon saattoi helposti nostaa jopa yli 350 hevosvoimaan. Lisäksi auto oli varustettu tiheiden välityssuhteiden 4-vaihteisella käsivalintaisella Muncie-vaihteistolla (3 vaihtoehtoa[38] joista osa kuuluisia "Rock Crusher"-versioita[39]), vahvistetulla alustalla[25] ja tehostetuilla levyjarruilla etupyörissä; myös lukkoperä oli saatavilla valinnaisvarusteena. Sen sijaan korimallina tarjolla oli aluksi vain coupé, ja 302-kuutiotuumainen moottori oli tarjolla vain ensimmäisen Z/28-sukupolven aikana[4]. Roger Penske -Tiimin Mark Donohue voitti Camaro Z/28:lla SCCA-mestaruudet perättäisinä vuosina 1968-1969, kun mestaruus oli 1967 mennyt Jerry Titusin Ford Mustang GT 350:lle, ja meni vuonna 1970 Parnelli Jonesin ohjastamana taas Mustangille. Kilpa-auton "Z/28"-nimi jäi elämään Camaron erikoismalleissa (tietolaatikon kuva; 1968 Camaro Z/28 sekä galleriakuva; 2. sukupolven Camaro Z28-teippauksella)[29]. Ei vielä vahvistusta onko RPO-tunnuksen Z28 Z-kirjasin kenties peräisin Chevrolet Corvette-alustalle käytöstapoja rata-ajossa kouluttaneen Zora Arkus-Duntovin etunimestä.

Galleria: Konseptimallit, erikois- ja kilpamallitMuokkaa

  • Chevrolet Camaro Convertible Concept vuodelta 2007

  • Chevrolet Camaro Convertible Concept takaa

  • 1969 Chevrolet Camaro ZL-1 (COPO 9560), Bob Jane, Australia

  • 1969 Yenko Camaro

  • 1967 Indy 500 pace car

  • 1969 Indy 500 pace car

  • 1982 Indy 500 pace car

  • 2010 Indy 500 pace car

TriviaaMuokkaa

Camaro on ollut useaan otteeseen Indianapolis 500 -turva-autona, ja muutamissa tapauksissa esimerkiksi Californian Maantiepoliisin, Michiganin maantiepoliisin ja Kanadan Kuninkaallisen Ratsupoliisin partio- ja takaa-ajojen autona.

Urheiluautona Camaro oli tietenkin GM:n merkittävä ase moottoriurheilun monenlaisilla saroilla, esimerkkinä Pohjoismaissa Ruotsista vuoden 1975 monimerkkisarjasta Super Star Cup liikkeelle lähtenyt Camaro Super Star-merkkiluokka[40], nykyisin V8 Thunder Cars -sarja[41].

General Motors Heritage Centerin arkistossa on saatavilla malli- ja vuosimallikohtaisia laajoja tietoja yhtymän vanhoista automalleista PDF-tiedostoina: esimerkkinä 1967 Camaro[42].

LähteetMuokkaa

  1. ↑ https://drivemag.com/news/the-evolution-of-the-chevrolet-camaro
  2. ↑ Chevy to Launch New Camaro Coupe, Convertible as ’10 Models
  3. ↑ Markovich, Tony: The Complete History of the Chevrolet Camaro (Camaro-tarinaa vm. 1967 alkaen) complex.com. 23.4.2013. complex.com. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Kimbrough, Bobby: Camaro Engines Through the Years - 1st Generation (Yhteenveto/luettelo 1. sukupolven Camaro-moottorivaihtoehdoista) chevyhardcore.com. 23.3.2015. chevyhardcore.com. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Huffman, John P.: A Visual History of the Chevrolet Camaro, from 1967 to Today (Camaro-mallin kuvallinen historiikki 1967-nykypäivä) Car & Driver. 13.9.2018. Car & Driver. Viitattu 1.8.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Huffman, John P.: 1967 Chevrolet Camaro Sport Coupé (1967 Mustang/Camaro menekkivertailu (osa 2)) Car & Driver. 13.9.2018. Car&Driver Magazine. Viitattu 1.8.2021. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e 2nd Generation Chevrolet Camaro journal.classiccars.com. 1.7.2013. classiccars.com. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  8. ↑ 1974 Spotters Guide & New Features-osio (Julmettu tietopläjäys 1974-Camarosta) nastyz28.com. nastyz28.com. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  9. ↑ 1978 Spotters Guide & New Features (1978 Camarojen valtava tietopläjäys) nastyz28.com. nastyz28.com. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  10. ↑ Ernst, Kurt: 1988-1992 Chevrolet Camaro 1LE (Salainen 1LE-ratapaketti) Hemmings (Stories). 10.2.2014. hemmings.com. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  11. ↑ classic.com: Chevrolet Camaro 4th Gen (1993 to 2002) (Katsaus Camaro IV-sukupolven jälkimarkkinatilanteeseen) Classic.com. 7/2021. classic.com. Viitattu 1.8.2021. (englanniksi)
  12. ↑ Nussbaum, Andrew: Five Of The Coolest GM Concept Cars Of All Time (osio: END GAME: The 2002 35th Anniversary Camaro SS (Camaro 35th Anniversary (yhdistetty usean GM:n koeauton esittelyyn, sen loppuun) chevyhardcore.com. 31.7.2020. chevyhardcore.com. Viitattu 4.8.2021. (englanniksi)
  13. ↑ Nussbaum, Andrew: What`s In a Name: The 2017 Yenko SC Camaro (Yenko-Camaroja valmistava SVE on ex-SLP) chevyhardcore.com. 14.7.2017. chevyhardcore.com. Viitattu 4.8.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Strohl, Daniel: Fred Gibb (F. Gibb-henkilökuva) Muscle Magazine. maaliskuu 2008. hemmings.com/stories. Viitattu 17.4.2021. (englanniksi)
  15. ↑ a b c The News Wheel: Moments in Car History: The First COPO Camaro (COPO-Camarojen tarina) thenewswheel.com. 31.10.2018. thenewswheel.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  16. ↑ useita: Donald Yenko (Donald Yenko-artikkeleiden lista) Street Muscle Magazine. useita. streetmusclemag.com. Viitattu 17.4.2021. (englanniksi)
  17. ↑ Leno, Jay (& crew): Tim Allen's 1968 Camaro 427 COPO - Jay Leno's Garage (Tim Allenin 1968 COPO Camaro 427) Jay Leno`s Garage. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  18. ↑ McEachern, Sam: Tim Allen`s 1968 427 COPO Camaro featurend on Jay Leno`s Garage (Allenin epäaito COPO-Camaro) gmauthority.com. 14.4.2014. gmauthority.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  19. ↑ Ernst, Kurt: Chevrolet debuts the latest COPO Camaro (vuoden 2017 COPO-Camaro (69 kpl)) Hemmings (Stories). 7.11.2016. hemmings.com/stories. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  20. ↑ Ernst, Kurt: Chevy`s eCOPO Camaro Concept (Konseptiauto Camaro eCOPO) Hemmings. 1.11.2018. hemmings.com/stories. Viitattu 16.4.2021. (englanniksi)
  21. ↑ Stumpf, Rob: Chevrolet Goes Retro-Futuristic (eCOPO-konsepti) The Drive. 30.10.2018. thedrive.com. Viitattu 16.4.2021. (englanniksi)
  22. ↑ Eric702: 1983 Chevrolet Berlinetta - The Gold Trimmed Camaro with an Italian Name (Berlinetta-versio ja sitä edeltänyt LT) curbsideclassic.com. 22.7.2015. curbsideclassic.com. Viitattu 22.5.2021. (englanniksi)
  23. ↑ 1978 The Ultimate Year for the Camaro (1978 Camaro) quartoknows.com. 19.1.2018. Viitattu 22.5.2021. (englanniksi)
  24. ↑ Sonen, Kurt: Major option packages #RS (RS-varustepaketti 1. sukupolvi) camaros.org. 1998-2020. camaros.org. Viitattu 7.4.2021. (englanniksi)
  25. ↑ a b c d e Ross, Scott: Camaro by the Letters (RS, SS, Z28) (Camaron erikoismalleista RS, SS ja Z/28) 10.11.2015. chevyhardcore.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  26. ↑ Sonen, Kurt: Super Sport (SS) Camaros (1. sukupolvi) (SS-version varusteita 1967-1969, kuvallinen) camaros.org. 8.7.2020 (päivitys). camaros.org. Viitattu 7.4.2021. (englanniksi)
  27. ↑ a b Sonen, Kurt: Camaro Foreign Production Plants (Camaro-tuotanto USA:n ulkopuolella) camaros.org. 26.1.2017 (päivitys). camaros.org. Viitattu 8.4.2021. (englanniksi)
  28. ↑ Shea, Terry: 1968 Pontiac Firebird Sprint (Erikoinen F-Bodyn 6-sylinterinen "Sprint"-perusmoottori 1967-1968) hemmings.com. elokuu 2018. hemmings.com. Viitattu 8.4.2021. (englanniksi)
  29. ↑ a b von Rotz, Bruno: Chevrolet Camaro Z/28 - der Rennwagen für den Alltag (Z/28-mallin historiaa) zwischengas.com. 3.4.2021. zwischengas.com. Viitattu 6.4.2021. (saksaksi)
  30. ↑ Sonen, Kurt: Dealer (Yenkon "Super Camaro":t 1967-1969) camaros.org. 8.7.2020 (päivitys). camaros.org. Viitattu 7.4.2021. (englanniksi)
  31. ↑ Scuncio Chevrolet, Inc. (Yritysrekisterin ote) opencorporates.com. opencorporates.com. Viitattu 17.5.2021. (englanniksi)
  32. ↑ Jay Leno: 1966 Yenko Stinger (Yenko Stingerin tarina ja esittelyajo 16:14 min) JLG. 24.2.2014. Youtube: Jay Leno`s Garage. Viitattu 7.4.2021. (englanniksi)
  33. ↑ Koscs, Jim: Rarest of all Yenko Camaros: the 1981 Turbo z (1981 Yenko Turbo Z esittely) hagerty.com. 16.2.2018. hagerty.com. Viitattu 7.4.2021. (englanniksi)
  34. ↑ The News Wheel: Meet the Second Yenko Chevrolet: The 800-hp Yenko SC Camaro (Yenko SC Camaro II:n kuvallinen esittely) The News Wheel. 30.1.2017. thenewswheel.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  35. ↑ GM Magnetic Ride Control Technology (MRC-seloste) GM Authority (ei osa GM-yhtymää). gmauthority.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  36. ↑ a b Evans, Brian: The 1000-Horsepower 2019 Yenko SC Camaro... (Yenko Stage II Camaro (tuhat hv)) The Drive. 17.10.2018. thedrive.com. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  37. ↑ saleen.com: Improving the Breed Since 1984 (S. Saleenin urheilu-ura ja hänen yhtiönsä/tuotteidensa kuvallinen historiikki) saleen.com: Saleen Automotive, Inc.. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
  38. ↑ a b DeMauro, Thomas A.: The 1969 Camaro Z/28 remains an image leader (1969 Camaro Z/28:sta (lehtijutun digiversio)) Hemmongs Motor News. syyskuu 2020. hemmings.com. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  39. ↑ O`Clair, Jim: Muncie four-speeds (Muncie-vaihteistojen, ja eritoten muskeliautojen "Rock Crusher"-erikoisvaihteistojen tunnusmerkkejä) Hemmings Stories. elokuu 2007. hemmings.com. Viitattu 7.6.2021. (englanniksi)
  40. ↑ Toivonen, Pekka (teksti): Ahveniston Vauhtipäivät 1980 (PDF) (VM-lehtiraportin 1980 kopio) Vauhdin Maailma. 1980. ahvenistofanisivut.com. Viitattu 1.8.2021. (suomeksi)
  41. ↑ V8 Thunder info (V8 Thunder Cars kotisivu Suomi) v8thunder.fi. v8thunder.fi. Viitattu 10.8.2021. (suomeksi)
  42. ↑ GM Heritage Center: 1967 Chevrolet Camaro (PDF) (1967 Chevrolet Camaron tietopaketti (212 s.)) gmheritagecenter.com: GM. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä autoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Chevrolet_Camaro&oldid=19953514”