Charles Gravier de Vergennes
Charles Gravier de Vergennes (28. joulukuuta 1719 Dijon – 13. helmikuuta 1787 Versailles)[1] oli ranskalainen kreivi, diplomaatti ja valtiomies, joka toimi Ranskan ulkoministerinä vuosina 1774–1787 ja samalla Ranskan hallituksen tosiasiallisena johtajana vuosina 1781–1787. Hänen aloitteestaan Ranska tuki kapinallisia siirtokuntia Yhdysvaltain vapaussodassa heikentääkseen kilpailijaansa Isoa-Britanniaa.
Ura diplomaattina muokkaa
Vergennesin isä oli Dijonin parlamentin (korkean tuomioistuimen) puheenjohtaja.[1] Vergennes aloitti diplomaatinuransa setänsä Théodore Chevignard de Chavignyn alaisena työskentelemällä vuosina 1740–1745 Ranskan lähetystöissä Lissabonissa ja Frankfurtissa. Hänet nimitettiin Ranskan lähettilääksi Trieriin vuonna 1750 ja Hannoveriin vuonna 1752.[1][2] Vuosina 1755–1768 Vergennes oli lähettiläänä (vuodesta 1756 suurlähettiläänä) Konstantinopolissa.[1][2][3] Seitsenvuotisen sodan aikana hän puolusti Ranskan liittoa Turkin perinteisen vihollisen Itävallan kanssa, ja sodan päätyttyä hän pyrki lietsomaan Turkin ja Venäjän välisiä jännitteitä. Hänet kutsuttiin takaisin kotimaahan Venäjän–Turkin sodan puhjettua vuonna 1768.[1]
Vergennes ei ollut ulkoministeri Étienne François de Choiseulin suosiossa ja joutui muutamaksi vuodeksi syrjään, mutta Choiseulin kukistuttua hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tukholmaan vuonna 1771. Hän pyrki alkuun edistämään Ruotsin puolueiden välistä sovintoa.[3] Vergennes avusti kuningas Kustaa III:n elokuun 1772 vallankaappausta, joka kumosi vapauden ajan valtiosäännön ja vahvisti kuninkaan valtaa.[1][3] Vergennes ei aluksi ollut kiinnostunut kaappaussuunnitelmasta, mutta Ranskan ulkoministeri d’Aiguillonin yllytettyä kuningasta ryhtymään siihen Vergennes välitti hanketta koskeneet neuvottelut Kustaa III:n ja Ludvig XV:n välillä sekä järjesti rahaa sen toteutukseen.[3]
Ranskan ulkoministerinä muokkaa
Ludvig XVI:n noustua valtaistuimelle Vergennes nimitettiin Ranskan ulkoministeriksi kesäkuussa 1774. Choiseulin tavoin Vergennes halusi palauttaa Ranskan mahdin seitsenvuotisessa sodassa ja suuressa siirtomaasodassa kärsityn tappion jäljiltä.[1][2] Hän ei uskonut Ranskan armeijan olevan vielä tarpeeksi vahva suoraan sotaan päävastustajaa eli Britanniaa vastaan, joten hän halusi ensin heikentää Britanniaa sodalla, jota jokin toinen valtio kävisi Ranskan puolesta.[2] Niinpä hän esitti joulukuussa 1775, että Ranskan tulisi rahoittaa salaa Britannian siirtokunnissa Pohjois-Amerikassa puhjennutta vallankumousta. Valtiovarainministeri Anne Robert Jacques Turgot vastusti jyrkästi ajatusta, koska hänen mukaansa Ranskan valtion varat eivät riittäisi siihen. Vergennes sai kuitenkin lopulta taivuteltua kuninkaan puolelleen, minkä lisäksi Turgot erotettiin toukokuussa 1776.[1] Vergennes suostutteli myös Ranskan liittolaismaan Espanjan mukaan salaiseen rahoitukseen, jota kanavoitiin Pierre Beaumarchais’n johtaman peiteyrityksen kautta.[2]
Vergennes harkitsi sodanjulistusta Britannialle jo kesällä 1776 ja uudelleen vuotta myöhemmin, mutta lykkäsi sitä siirtokuntien armeijan kärsittyä tappioita briteille ja Espanjan uuden ulkoministerin kreivi Floridablancan ollessa haluton tukemaan sotaa.[2] Lopulta Ranska solmi Vergennesin johdolla virallisesti liiton Yhdysvaltojen kanssa helmikuussa 1778 ja julisti sodan Britannialle. Vaikka Britannia hävisi sodan, Vergennes ei yrittänyt saada vuoden 1783 Versailles’n rauhassa takaisin Ranskan 20 vuotta aiemmin menettämiä siirtokuntia Pohjois-Amerikassa.[1] Senegal ja Tobago kuitenkin palautuivat Ranskalle.[4]
Ranska jatkoi myös liittoa Itävallan kanssa, mutta Vergennes ei halunnut tukea keisari Joosef II:n pyrkimyksiä liittää Baijeri Itävallan valtapiiriin. Ranska ei tukenut Itävaltaa Baijerin perimyssodassa ja auttoi välittämään rauhan Itävallan ja Preussin välille. Vergennes myös esti vuosina 1784–1785 Joosef II:n yrityksen vaihtaa Itävallan Alankomaat Baijeriin ja pakottaa Alankomaat avaamaan Scheldejoki itävaltalaisille aluksille.[1] Rauhan ja tasapainon säilyttämiseksi Euroopassa Vergennes pyrki sitomaan Britannian ja Ranskan taloudelliset edut yhteen syyskuussa 1786 solmitulla kauppasopimuksella.[2][4] Hieman ennen kuolemaansa hän neuvotteli kauppasopimuksen myös Venäjän kanssa.[1]
Pääministeri Jean-Frédéric Phélypeaux de Maurepas’n kuoltua vuonna 1781 Vergennesistä tuli Ranskan hallituksen johtava hahmo, ja vuodesta 1783 hän oli myös finanssineuvoston (Conseil des finances) puheenjohtaja. Sisäpolitiikassa Vergennes vastusti muun muassa Turgot’n ajamia taloudellisia reformeja.[3] Kalliiksi tullut sota Britanniaa vastaan oli kuitenkin synnyttänyt Ranskaan pysyvän valtiontalouden kriisin, mikä käynnisti Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen johtaneen kehityksen.[2] Vergennes antoi lopulta tukensa valtiovarainministeri Charles Alexandre de Calonnen esittämälle verouudistukselle, mutta kuoltuaan helmikuussa 1787 hän ei enää ollut tukemassa sitä Calonnen koollekutsumassa notaabelikokouksessa, joka hylkäsi ehdotuksen.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k Charles Gravier, count de Vergennes (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 25.1.2022.
- ↑ a b c d e f g h Robert Rhodes Crout: Vergennes, Charles Gravier, Comte de (englanniksi) Encyclopedia of the American Revolution: Library of Military History, Encyclopedia.com. Viitattu 25.1.2022.
- ↑ a b c d e f Nordisk familjebok (1921), p. 1226–1227 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 25.1.2022.
- ↑ a b Charles Gravier, comte de Vergennes (ranskaksi) Encyclopédie Larousse. Viitattu 25.1.2022.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Gravier de Vergennes Wikimedia Commonsissa
- VERGENNES CHARLES GRAVIER comte de (1719-1787) (ranskaksi) Encyclopædia Universalis