Caroline Aherne

brittiläinen komedianäyttelijä ja käsikirjoittaja

Caroline Mary Aherne (24. joulukuuta 1963 Lontoo2. heinäkuuta 2016 Timperley, Cheshire) oli brittiläinen komedianäyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän voitti uransa aikana neljä Baftan televisiopalkintoa.[1][2]

Televisiotyöt muokkaa

Aherne nousi kotimaassaan kuuluisuuteen omalla televisio-ohjelmalla The Mrs Merton Show (1995–1998), jossa hän haastatteli julkisuuden henkilöitä iäkkään talk show -juontajan, rouva Mertonin roolissa. Sarjaa esitti BBC, ja Aherne voitti siitä ensimmäisen Bafta-palkintonsa. Myöhemmin hän esitti samaa roolihahmoa komediasarjassa Mrs Merton and Malcolm (1999).[1][2]

Jo aiemmin Aherne oli ollut esiintyjänä ja käsikirjoittajana BBC:n sketsiohjelmassa Ruuvit löysällä (The Fast Show, 1994–1997). Hänellä oli sarjassa useita roolihahmoja, mutta erityisesti niistä jäi yleisön mieleen meteorologi Poula Fisch, joka ennusti säätä kuvitteellisella eteläamerikkalaisella Chanel 9 -televisiokanavalla. Hahmo tunnettiin hokemasta ”Scorchio!”.[1][2]

Sohvanvaltaajissa (The Royle Family, 1998–2000) Aherne esitti manchesterilaisen Roylen perheen tytärtä Deniseä. Hän loi ja käsikirjoitti sarjan yhdessä Craig Cashin kanssa, joka näytteli Denisen puolisoa Davidia. Aherne myös ohjasi Sohvanvaltaajien kolmannen tuotantokauden. Hänelle myönnettiin sarjasta kolme Bafta-palkintoa: kaksi käsikirjoittajan palkintoa ja yksi näyttelijän palkinto.[1][2][3]

2000-luvun alussa Aherne ilmoitti vetäytyvänsä julkisuudesta.[4] Hän muutti Australiaan, mutta palasi sittemmin takaisin Britanniaan. Aherne jatkoi Sohvanvaltaajia yksittäisillä erikoisjaksoilla (2006, 2008–2012) ja oli mukana tekemässä uusia jaksoja myös Ruuvit löysällä -sarjaan (2014). Lisäksi hän toimi kertojaäänenä tositelevisio-ohjelmassa Gogglebox (2013–2016), joka on suomalaisen Sohvaperunat-sarjan esikuva.[1][3][5]

Yksityiselämä muokkaa

Caroline Ahernen elämää varjostivat lukuisat terveysongelmat. Hänellä oli jo syntyessään harvinainen silmäsyöpä, jonka vuoksi hänen näkökykynsä vaurioitui osittain. Aikuisiällä hän sairastui myös virtsarakon syöpään ja keuhkosyöpään. Lisäksi hän kärsi masennuksesta ja alkoholiriippuvuudesta. Aherne yritti itsemurhaa vuonna 1998.[1][6][7]

Aherne oli vuosina 1994–1997 naimisissa New Order -yhtyeen basistin Peter Hookin kanssa.[2]

Aherne kuoli syöpään 52-vuotiaana kesällä 2016.[7]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Hayward, Anthony: Caroline Aherne obituary: Mrs Merton and Royle Family creator, who fought cancer, alcoholism and depression The Independent. 2.7.2016. Viitattu 18.10.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e Lähde, Antti: Scorchio-sääennustuksista ja Sohvanvaltaajista muistettu brittikoomikko kuoli 52-vuotiaana Aamulehti. 4.7.2016. Arkistoitu 18.10.2019. Viitattu 18.10.2019.
  3. a b Caroline Aherne (The Internet Movie Database -elokuvatietokanta.) imdb.com. Viitattu 18.10.2019. (englanniksi)
  4. Sohvanvaltaajat-tähti lähti maanpakoon Ilta-Sanomat. 7.6.2001. Viitattu 18.10.2019.
  5. Clusius, Mari: Tapaa tv:n kovimmat kriitikot! Sohvaperunat alkaa 27.2. yle.fi. 13.2.2015. Viitattu 18.10.2019.
  6. Sohvanvaltaajat-tähden syöpätaistelu päättyi traagisesti – menehtyi yksin kotonaan mtvuutiset.fi. 4.7.2016. Viitattu 18.10.2019.
  7. a b Martela, Olli: Menehtyneen Ruuvit löysällä -tähden traaginen elämä: Itsemurhayritys ja ongelmia alkoholin kanssa Iltalehti. 4.7.2016. Viitattu 18.10.2019.