Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo veneestä. Samannimisestä lehdestä kertoo Buster.
Inhan Tehtaiden valmistamia alumiiniveneitä kuvattuna Fiskarsin ruukissa nykyisessä Raaseporin kaupungissa. Etualalla Buster-veneiden edeltäjä, Kellokosken tehtaiden Tuusulassa valmistama Kellovene, seuraavaksi ensimmäiset Buster-mallit Mini Buster vuodelta 1976, Buster vuodelta 1978 ja Buster RS vuodelta 1985. Takana uudemmat mallit Buster X (tuotannossa vuodesta 2006) ja Buster Magnum (II sukupolven malli tuotannossa 2002–2010).

Buster on Inhan Tehtaat Oy Ab:n valmistamien alumiiniveneiden tuotemerkki. Eri mallisia Bustereita on valmistettu Ähtärissä vuodesta 1976 lähtien. Vuonna 1841 perustettu Inhan tehtaat on Euroopan suurin alumiiniveneiden valmistaja.[1] Markkinoinnissa yhtiö käyttää aputoiminimeä Buster Boats.[2] Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Ähtärin Inhan kylässä Inhanjoen rannalla, [3] pääkonttori ja tuotekehitys Raisiossa.[4]

Bustereita on valmistettu kaikkiaan yli 125 000 kappaletta.[1] Tiettävästi lähes kaikki veneet ovat vielä käytössä. Eniten Bustereita myydään Suomessa, jossa Buster on moottorivenerekisterin suosituin venemalli. Vuonna 2013 Busterin markkinaosuus oli 18,8 prosenttia[5] ja ensirekisteröintejä tehtiin Suomessa 700 kappaletta. Vientiä Inhan tehtailla on muun muassa Venäjälle, Saksaan, Ruotsiin ja Norjaan.

HistoriaMuokkaa

Busterin edeltäjä oli Tuusulan Kellokoskella sijainneen Kellokosken Tehdas Oy:n 1950-luvulta lähtien valmistama Kellovene. Alumiininen Kellovene oli aikanaan hyvin suosittu, niitä valmistettiin lähes 10 000 kappaletta.

Fiskars osti Kellokosken Tehtaan vuonna 1963 ja siirsi alumiiniveneiden tuotannon Inhan tehtaille Ähtäriin vuonna 1974. Ensimmäiset alumiiniveneet valmistettiin Ähtärissä Fiskars-tuotemerkillä. Uuden Buster-nimen saivat ensimmäisenä 3,6 metriä pitkä Mini Buster ja 4,15 metriä pitkä Buster vuonna 1976.

Marraskuussa 2015 Fiskars ilmoitti myyvänsä Buster-veneliiketoiminnan Yamaha Motor Europe N.V:lle. Vuoden 2016 alussa toteutunut kauppa sisälsi Inhan Tehtaat Oy Ab:n osakkeet, Buster-brändin ja siihen liittyvän tehdaskiinteistön Ähtärissä.[6] [7] Yamahan mukaan alumiiniveneiden tuotanto säilyy Suomessa.[8] Yamaha valmistaa mm. perämoottoreita ja vesijettejä.[9]

Rakenne ja muotoiluMuokkaa

 
Buster-moottoriveneitä Nauvon satamassa. Etualalla valmistajan suosituimpiin malleihin Pohjoismaissa kuuluva Buster L.

Bustereille tyypillisiä piirteitä ovat alumiinirakenne, kellukeaineella täytetyt laitojen yläreunat muodostavat sivukotelot sekä tylppä keula. Veneiden turkki eli sisäpohja on ollut perinteisesti vaneria, malliston Pro-versioissa alumiinia ja e-sarjassa lasikuitua. Vuosimallin 2018 veneistä alkaen valmistaja ilmoitti siirtyneensä käyttämään turkkimateriaalina aina joko lahoamatonta komposiittia tai alumiinia. [10]

Kulmikkaana pidettyjä rakenneratkaisuja perustellaan käytännön syillä. Esimerkiksi kellukeaineen sijoitus laidan yläosaan pitää veneen vaakasuorassa asennossa myös vedellä täytettynä. Runkomateriaalina käytetään magnesiumilla seostettua, ns. merialumiinia, joka kestää hyvin korroosiota, mutta on kevyttä ja kestävää. Alumiinin lisäksi veneissä käytetään rotaatiovaletusta polyeteenistä valmistettuja osia esimerkiksi pulpeteissa ja penkeissä.[11]

Kesäkuussa 2016 Buster ilmoitti poistavansa veneistä moottorin mittaristot ja korvaavansa muiden valmistajien karttaplotterit omalla Buster Q -älynäytöllään. Suomessa valmistettu ja suunniteltu laite yhdistää mm. elektroniset kartat, moottorin mittariston, säätiedot, radion ja opastusvideot yhteen suureen kosketusnäyttöön. [12] Venesuunnittelija Kai Ilmasen mukaan oma navigointi- ja infotainment-järjestelmä auttaa suunnittelua, koska pulpetit ja ergonomia voidaan suunnitella yhtenäisesti omalle järjestelmälle soveltuviksi.[13]

MallistoMuokkaa

Tällä hetkellä Buster-mallistoon kuuluu 19 eri kokoista moottorivenettä.[14] Buster nimeää venemallistonsa pääsääntöisesti vaatteiden kokomerkinnöistä tutuin kirjaintunnuksin, jolloin noin nelimetrinen ja enintään 20 hevosvoiman perämoottorilla varustettava XS edustaa malliston pienintä ja kuusimetrinen, 150 hevosvoiman moottorilla varustettava XXL suurinta päätä.

Nimeämiskäytännöstä poikkeavat malliston pienin vene Buster Mini, joka on 3,8 metriä pitkä kolmen hengen soudettavaksi tai enintään 8 hevosvoiman moottorilla varustettavaksi tarkoitettu avovene, sekä malliston suurimmat, Buster Magnum -nimiset noin seitsenmetriset venemallit ja lähes kymmenmetriset Phantomit.

Katetut veneetMuokkaa

Busterit ovat kahta poikkeusta lukuun ottamatta avoveneitä: malliston katetut veneet ovat on 6,9 metriä pitkä kahdeksan hengen Buster Cabin [15] ja suurempi, lähes 10 metriä pitkä ja 12 henkeä kantava Phantom Cabin.[16]. Suurimpaan osaan avoveneistä on kuitenkin saatavilla kuomu.

 
Malliston suurimpiin veneisiin kuuluva Buster Magnum Tukholman lähistöllä Lidingössä syksyllä 2017.
Pienet ja keskisuuret avoveneetMuokkaa

Vuonna 2015 julkistettiin vaativaan käyttöön tarkoitetun Buster XL Pro -veneen toisen sukupolven versio, uudistettu Buster L -sarja sekä heittokalastukseen suunniteltu Buster S Fish.[17] Myöhemmin modulaarinen heittokalastukseen tarkoitettu kalastusvarustus tuotiin sekä M että S-malleihin.[18]

Kesällä 2016 uudistettiin malliston toiseksi pienin vene, neljän hengen mökkivene Buster S. Samalla Buster XS poistui mallistosta. Buster S:ää valmistetaan kolmena eri versiona: peräpenkiltä ajettava perusmalli S, sivupulpetilla varustettu S1 ja keskipulpettiversio Scc.[19]

Suuret avoveneetMuokkaa

Syksyllä 2017 julkistettiin uudet versiot malliston suurimpiin kokoluokkiin kuuluvista Buster Magnum ja Buster SuperMagnum -veneistä. [20]  Uusi Buster Magnum on pituudeltaan 7,2 metriä, painaa noin 1200 kiloa ja sen suurin moottoriteho on 225 hevosvoimaa. Suurempi Buster SuperMagnum on 50 cm pidempi ja suurin koneteho on 350 hv.

 
Valmistajan suurin venemalli, Buster Phantom.

Syyskuussa 2016 Buster esitteli kaikkia aiempia mallejansa suuremman veneen, lähes 10 metriä pitkän kymmenen hengen Buster Phantomin. Vene on ensimmäinen kaksikoneasennuksen mahdollistava Buster-malli; suurin koneteho on 2 x 350 hevosvoimaa, jolloin veneen huippunopeus on yli 59 solmua. Yamahan kanssa tehtävä yhteistyö näkyy Yamahan sähköisen Helm Master -ohjausjärjestelmän sovittamisena veneeseen. Helm Master mahdollistaa veneen ohjaamisen pienissä nopeuksissa ja esimerkiksi satamamanöövereissä joystick-ohjaimella. [21]

Lasikuitukantinen E-sarjaMuokkaa

Syksyllä 2013 Buster esitteli perinteisten mallien rinnalle E-sarjan,[22] jossa alumiinirungolle on sovitettu lujitemuovinen sisäkuori. Valmistajan mukaan lasikuitukansi tuo uusia mahdollisuuksia veneiden muotoiluun.[23] Sarjan ensimmäiset mallit[24] olivat kaudelle 2014 myyntiin tulleet 5,6 metriä pitkä seitsemän hengen avovene Buster XLe ja viisimetrinen seitsemän hengen Buster Le, vuonna 2015 julkistettiin lasikuitukantinen Buster Magnum E. E-sarja poistui mallistosta 2018 lukuun ottamatta Cabin E -hyttivenettä.[25]

LähteetMuokkaa

  1. a b AHT Buster
  2. Inhan Tehtaat Oy Ab - yrityksen toiminta - Fonecta Finder www.finder.fi. Viitattu 2.11.2015.
  3. Super User: Ähtärin kaupunki - Inhan tehtaat www.ahtari.fi. Viitattu 13.9.2016.
  4. Keskon ja Yamahan yrityskauppa hyväksytty Venelehti.fi. 20.4.2017. Viitattu 26.3.2019.
  5. Venemestari-lehti 2/2014: "Venekaupassa vaikea vuosi"
  6. Fiskars jatkaa keskittymistään globaaleihin kuluttajatuotteisiin – Buster-veneet myydään Yamahalle | Fiskars Oyj www.fiskarsgroup.com. Viitattu 11.11.2015.
  7. Ahti Terhemaa: Fiskarsin Buster-veneiden kauppa Yamahalle saatu päätökseen Kauppalehti. Viitattu 4.1.2016.
  8. Yamahalle myyty Buster kulkee etelään Talouselämä. Viitattu 27.11.2015.
  9. Marine Engines Yamaha Motor Europe Yamaha Motor Europe. https://plus.google.com/106416030475543208959. Viitattu 4.1.2016. EN
  10. Vene-esittely Buster M. Kalastus-lehti, 3/2017. Krook Media Oy.
  11. Topgear Suomi: Fiskarsin uutuudet uivassa venenäyttelyssä
  12. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/busterq-vaihtaa-veneen-mittaristot-alynayttoon--mallia-autoteollisuudesta/gJbXBGUA www.kauppalehti.fi. Viitattu 23.8.2016.
  13. Busterin suunnittelussa tavoitteena monipuolisuus ja helppokäyttöisyys www.buster.fi. Viitattu 23.8.2016.
  14. Mallisto Buster
  15. www.buster.fi: Hyttivene Buster Cabin
  16. Buster Phantom Cabin (2018–) Mukavampi mega-Buster totalvene.fi. Viitattu 7.3.2018.
  17. Buster-uutuudet - Venelehti.fi Venelehti.fi. Viitattu 22.10.2015. fi-FI
  18. Uusi Buster M muuntuu myös heittokalastajan veneeksi - Vapaa-ajan Kalastaja Vapaa-ajan Kalastaja. 6.4.2018. Viitattu 10.4.2018.
  19. Mökkirannan yleisvene uusittiin kokonaan Suomiveneilee.fi. 30.6.2016. Venealan keskusliitto Finnboat. Viitattu 23.8.2016.
  20. Kokonaan uusi Buster Magnum - Venelehti.fi Venelehti.fi. 13.9.2017. Viitattu 1.11.2017.
  21. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/buster-esitteli-nopeimman-ja-suurimman-mallinsa--pituutta-lahes-10-metria/wyxf8KtA www.kauppalehti.fi. Viitattu 13.9.2016.
  22. Vene-lehti 11/2013: "Muovi-Buster sekoittaa pakkaa"
  23. Tiedote: Fiskarsin Buster-mallistoon lisää valinnanvaraa
  24. Tiedote: Fiskarsin menestysveneestä viides vaihtoehto
  25. Mallisto | Buster www.buster.fi. Viitattu 10.4.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa