Bruce Vilanch (s. 23. marraskuuta 1948) on yhdysvaltalainen käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan Oscar-palkintojuhlien juontojen käsikirjoittajana sekä visailuohjelma Hollywood Squaresin vakituisena osanottajana.

Bruce Vilanch.

Vilanch opiskeli Ohion osavaltion yliopistossa teatteria ja journalismia ja valmistui 1970.[1] 1970-luvulla hän alkoi kirjoittaa Chicago Tribune -lehteen ja 1975 hän esiintyi sivuroolissa elokuvassa Mahogany. Vuonna 1978 hän oli mukana käsikirjoittamassa televisiolle tehtyä Tähtien sota -erikoisohjelmaa The Star Wars Holiday Special. Hän on vuodesta 1990 käsikirjoittanut erilaisia palkintogaaloja ja on vuodesta 2000 ollut Oscar-palkintogaalan pääkäsikirjoittaja.[2]

Koomikoita ja näyttelijöitä, joille Vilanch on kirjoittanut materiaalia ovat muiden muassa Lily Tomlin, Billy Crystal, Roseanne Barr, Rosie O'Donnell, Paul Reiser, Elizabeth Taylor ja Robin Williams.[3] Hän on kirjoittanut myös useita lauluja, joista tunnetuimpia on yhdessä Jacques Moralin ja Fred Zarrin kanssa tehty, Eartha Kittin vuonna 1983 esittämä ”Where Is My Man”.[4]

Vilanch on uskonnoltaan juutalainen ja avoimesti homoseksuaali.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Southern, Nathan: Bruce Vilanch: Biography Allmovie. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  2. Shamberg, Caitlin: This is the guy who writes the Oscars? salon.com. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  3. Bruce Vilanch NNDB. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  4. Eartha Kitt - Where Is My Man Discogs. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  5. Weber, Bruce: A Human Pez Dispenser Of Jokes and One-Liners The New York Times. 16.5.2000. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa