British Interplanetary Society

British Interplanetary Society, BIS eli "brittiläinen planeettainvälinen seura" on vuonna 1933 perustettu avaruusmatkoja tukenut yhdistys, joka on vanhimpia alallaan. Yhdistyksen perusti herra P.E. Cleator. Yhdistys tunnetaan muun muassa siitä, että tunnettu tieteiskirjailija, keksijä ja tieteen kansantajuistaja Arthur C. Clarke on toiminut pitkään yhdistyksen puheenjohtajana.

1930-luvun lopuilla yhdistys julkaisi suunnitelman kuulennosta, jossa kuuhun laskeutuva alus muistutti jalustaltaan melkoisesti toteutunutta kuumodulia, vaikka siinä kuvattu kuualus toimi lukuisilla pienillä kiinteäpolttoaineisilla raketeilla, toteutuneen nesterakettisysteemin sijasta. Yksi suunnitelman virhe oli se, että lämpökilpi oli kuualuksessa nousua, ei paluuta varten. BIS kehitti kuitenkin kuviteltuun avaruusalukseen ensimmäisen suunnistusjärjestelmän. 1978 BIS esitti fuusiovoimalla toimivan tähtienvälisen, jopa 12% valonnopeudella kulkevan raketin ohjelmassa "Project Daedalus". Suunnitelmassa oli kohtuullisiksi katsottuja ennusteita tekniikan kehityksestöä, esimerkiksi laserilla sytytettävä ydinfuusio. Viimeisiä BIS:n arvioita on Marsin napa-alueelle sijoitettava tutkimusasema "Project Boreas".

BIS julkaisee tieteellistä julkaisua Journal of the British Interplanetary Society ja aikakauslehteä Spaceflight. BIS:iä edelsivät maailmalla muun muassa Yhdysvalloissa vuonna 1930 perustettu American Interplanetary Society, saksalainen VfR ja pari Neuvostoliiton rakettitutkimusryhmää.

Aiheesta muualla muokkaa