Taskuravut
Taskuravut eli lyhytpyrstöiset ravut[1] (Brachyura) on kymmenjalkaisten lahkoon kuuluvien äyriäisten osalahko, josta tunnetaan noin 6 800 lajia, jotka on ryhmitelty 93 heimoon ja 38 yläheimoon[2]. Taskuravuilla on yleensä litteä kilpimäinen kuori. Taskuravun takaruumis (”pyrstö”) on taipuneena kuoren peittämän eturuumiin alle. Tämän pyrstön alla naaras kantaa kehittyviä muniaan. Takaruumiin leveydestä voi päätellä taskuravun sukupuolen. Koiraan takaruumis on kapea, ja sen uimaraajat ovat surkastuneet tai muuntuneet paritteluelimiksi.
| Taskuravut | |
|---|---|
 Liocarcinus vernalis |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Äyriäiset Crustacea |
| Luokka: | Kuoriäyriäiset Malacostraca |
| Lahko: | Kymmenjalkaiset Decapoda |
| Alalahko: | Pleocyemata |
| Osalahko: |
Taskuravut Brachyura Linnaeus, 1758 |
| Katso myös | |
Useimmat taskuravut elävät suolaisessa vedessä, mutta varsinkin trooppisilla alueilla on myös makean veden lajeja ja jopa maalla eläviä taskurapuja.
Taskuravut Suomessa muokkaa
Itämeren pohjoisosissa ei esiinny luonnonvaraisesti lisääntyviä taskurapuja. Vuosittain Suomessa kuitenkin tavataan villasaksirapuja, jotka ovat kulkeutuneet lisääntymisalueiltaan suolaisemmista vesistä. Vuonna 2008 Turussa tavattiin ilmeisesti laivan mukana tullut yksittäinen rantataskurapu (Carcinus maenas). Vuosina 2009 ja 2010 Suomen rannikkovesissä on havaittu liejutaskurapuja (Rhithropanopeus harrisii).[3]
Kalastus ja käyttö muokkaa
Taskurapuja pyydetään maailmassa ihmisravinnoksi vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia, mikä on noin viidennes kaikesta äyriäispyynnistä ja -kasvatuksesta. Taloudellisesti tärkeitä lajeja, joiden pyyntimäärät ylittävät 20 000 tonnia, ovat muun muassa:
- Portunus trituberculatus -uimataskurapu, jonka saalis on noin 20 prosenttia kaikesta taskuraputuotannosta (300 000 tonnia). Laji elää Aasian Tyynenmeren-rannikolla Hokkaidosta etelään sekä Australiaan ja Intian eteläosaan ulottuvalla alueella. 98 prosenttia saaliista tulee Kiinan rannikolta.
- Portunus pelagicus on samoin Indopasifisen merialueen taskurapu, joka elää myös Välimeren itäosassa. Sen liha on hyvin arvostettua ja arvokasta. Laji soveltuu hyvin vesiviljelyyn.
- Chionoecetes-lumitaskuravut ovat kylmien vesien äyriäisiä, joita pyydetään Pohjois-Atlantin ja pohjoisen Tyynenmeren vesiltä ja myös Jäämeren alueella, osittain yhdessä kuningasravun kanssa.
- Sinitaskurapu Callinectes sapidus on läntisen Atlantin äyriäinen, jonka levinneisyys ulottuu Kanadasta Argentiinaan. Sen käyttö on kuitenkin keskittynyt Marylandiin, jossa äyriäistä perinteisesti pyydetään Cheasapeakenlahdella. Sitä pyydetään runsaasti myös Floridassa ja Meksikonlahdelta Teksasissa ja Louisianassa. Sinitaskurapu on levinnyt vieraslajina myös Euroopan ja Japanin vesille.
- Charybdis-suvun uimataskuravut, joita on useita lajejea Indopasifisella merialueella.
- Isotaskurapu Cancer pagurus on suuri eurooppalainen taskurapu, jonka esiintymisalue ulottuu Pohjois-Norjasta Pohjois-Afrikkaan ja Välimereen. Sen selkäkilpi voi olla 25 senttimetrin levyinen ja paino 3 kg. Vuosittain isotaskurapuja pyydetään noin 45 000 tonnia.
- Cancer magister (engl. Dungeness crab) on Pohjois-Amerikan Tyynenmeren-rannikon kaupallisesti tärkein taskurapu.
- Scylla serrata elää Afrikan, Aasian ja Australian alueen estuaareissa ja mangrovemetsissä. Sitä pidetään erittäin herkullisena ja arvokkaana eritoten Kaakkois-Aasian markkinoilla. Lajin viljelyyn on panostettu paljon, mutta se on osoittautunut epävarmaksi.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan luokittelu”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2127. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.
- ↑ P.K.L Ng et al. (2008) Systema Brachyurorum: Part 1. An Annotated checklist of extant Brachyuran crabs of the world (Arkistoitu – Internet Archive), Raffles Bulletin of Zoology.
- ↑ Uusi taskurapulaji on asettumassa Suomen vesille (vain arkistossa) 3.9.2010. Itämeriportaali. Arkistoitu 1.12.2010. Viitattu 24.11.2022.