Avaa päävalikko

Boise

Idahon osavaltion pääkaupunki Yhdysvalloissa

Boise [ˈbɔɪsi] on Yhdysvaltojen Idahon osavaltion pääkaupunki ja Idahon suurin kaupunki. Kaupunki on myös Adan piirikunnan hallintokeskus. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Boisen asukasluku oli 205 671 ja suuremman metropolialueen 616 561. Kaupunki perustettiin kultaryntäyksen aikana vuonna 1864. Kultakuume on sittemmin loppunut, mutta kullan tilalle on kehittynyt esimerkiksi metsä- ja elektroniikkateollisuutta.

Boise
Näkymä Boiseen.
Näkymä Boiseen.
Boise Adan piirikunnan kartalla
Boise Adan piirikunnan kartalla

Boise

Koordinaatit: 43°37′N, 116°12′W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Idaho
Piirikunta Adan piirikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 212,6 [1] km²
 – Sisävesi 1,8 [1] km² (0.8 %)
Korkeus 836 [2] m
Väkiluku (2010) 205 671
 – Metropolialue 616 561

Sisällysluettelo

MaantiedeMuokkaa

Boise sijaitsee Boise-joen varrella Idahon osavaltion lounaisosassa.[3] Joki virtaa etelästä kaupungin läpi yhdistyen lopulta Snake-jokeen pohjoisessa. Itse kaupungin alue on jokilaaksoa Kalliovuorten juurella.[4] Kaupungin pinta-ala on 212,6 km², josta vesialueita on 1,8 km².[1] Lähellä sijaitseva Boisen kansallismetsä sisältää hylättyjä kaivoksia ja aavekaupunkeja.[3]

Boisessa vallitsee viileäkesäinen välimerenilmasto (Köppen: Csb). Vuoden keskilämpötila on 11,4 °C (52,5 °F). Mittaushistorian korkein mitattu lämpötila on 43,9 °C (111,0 °F) ja alin mitattu lämpötila on -31,7 °C (-25,0 °F). Keskimäärin vuotuinen sademäärä on 297,2 mm ja sadepäiviä on vuodessa 90. Sateisin kuukausi on joulukuu (40,6 mm) ja kuivin elokuu (5,1 mm).[5] Vuoret pohjoisessa suojaavat kaupunkia kylmyydeltä Kanadasta.[3]

HistoriaMuokkaa

 
Näkymä Boiseen postikortissa vuodelta 1911.

Nykyisen Boisen paikalla oli alun perin pieni metsäalue Boise-joen varrella muuten paljaalla ja kuivalla seudulla.[4] Nimensä Boise sai kanadanranskalaisilta turkismetsästäjiltä. Ranskan sana boisé viittaa metsään.[3] Hudsoninlahden kauppakomppania oli perustanut hieman nykyisestä kaupungista luoteeseen kauppa-aseman vuonna 1834, joka palveli Oregon Trail-reittiä käyttäneitä siirtolaisia. Lähialueelta löytyi kultaa vuonna 1862 ja Boisesta muodostui vuoristossa liikuneiden kullankaivajien keskus. Yhdysvaltain armeija perusti vuonna 1863 paikalle Fort Boisen ja seuraavana vuonna Boisesta tehtiin kaupunki. Samana vuonna kaupungista tuli myös Idahon territorion pääkaupunki. Vuonna 1870 rakennettu Old Idaho Penitentiary-vankila toimi aikanaan useamman villin lännen tunnetun hahmon tyrmänä.[4]

Boisen kasvu taittui kultakuumeen loputtua ja se kärsi eristäytyneisyydestään. Kaupunki oli kaukana tärkeistä kulkureitistä ja alue oli liian kuivaa maataloudelle.[4] Paikalliset alkoivat rakentaa keinokastelujärjestelmiä, joihin liittyi myös Boise-joen patoaminen. Arrowrock-pato valmistui vuonna 1902 ja sitä seurasi lukuisia muita patoja.[3] Idaho State Capitol valmistui vuonna 1920 ja kaupunki sai ensimmäisen rautatieasemansa vuonna 1925. Läheinen Gowen Field toimi toisen maailmansodan aikana lentäjien koulutustukikohtana. 1960-luvulla kaupungin alueeseen liitettiin useita sen esikaupunkialueita.[4]

TalousMuokkaa

Boise on lähialueen pienempien kaupunkien ja maaseudun taloudellinen keskus. Idahon pääkaupunkina osavaltio on ollut kaupungin suurin työnantaja.[4] Kaupungissa on myös esimerkiksi metsä- ja elektroniikkateollisuutta. Etenkin 1990-luvulla kaupungin kasvu painottui pitkälti korkean teknologian alalle.[3] Boisessa pääkonttoreitaan pitäviä yrityksiä ovat esimerkiksi Albertsons, J.R. Simplot Company ja Micron Technology. Merkitystä kaupungin taloudelle on myös tursimilla ja Gowen Fieldillä toimivalla kansalliskaartilla.[4]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Boisessa aikavälillä 2012–2016 olivat 52 249 USD ja henkilöä kohden 30 798 USD. 14,1 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[6]

VäestöMuokkaa

Boisen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 205 671 ja vuoden 2017 arvion mukaan 226 570.[6] Kaupungin suuremmalla metropolialueella oli vuonna 2010 yhteensä 616 561 asukasta.[3] Boisen kaupungin asukkaista 89 % oli taustaltaan valkoisia, 1,8 % afroamerikkalaisia, 0,8 % intiaaneja, 8,5 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 3,4 % aasialaisia. 10,4 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä, kuin englantia ja 7,5 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b c 2016 U.S. Gazetteer Files/Places/Idaho - Geography - U.S. Census Bureau .census.gov. Viitattu 19.3.2017. (englanniksi)
  2. GNIS Detail - City of Boise City geonames.usgs.gov. Viitattu 19.3.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Boise Encyclopaedia Britannica. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Cities of the United States, s. 317-325. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  5. Salmon, Idaho Köppen Climate Classification (Weatherbase) CantyMedia. Viitattu 19.3.2017. (englanniksi)
  6. a b c QuickFacts Boise City city, Idaho United States Census Bureau. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

  •   Matkaopas aiheesta Boise Wikivoyagessa (englanniksi)