Avaa päävalikko

Boheemi elää on näyttelijä Matti Pellonpäästä kertova dokumenttielokuva. Sen ohjasi Janne Kuusi ja sen maailman ensi-ilta pidettiin Helsingissä 26. tammikuuta 2011.

Boheemi elää
Boheemi elää
Boheemi elää
Ohjaaja Janne Kuusi
Käsikirjoittaja Janne Kuusi
Tuottaja Jaana Semeri
Säveltäjä Pauli Saarinen
Kuvaaja Petteri Lappalainen
Leikkaaja Antti Isoaho
Pääosat Matti Pellonpää, Kari Väänänen, Janne Kuusi, Pirkko Hämäläinen, Jukka-Pekka Palo, Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki, André Wilms
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomen lippu Suomi
Tuotantoyhtiö Yle
Ensi-ilta Maailman ensi-ilta:
26. tammikuuta 2011
Kesto 75 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi, ranska
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Siinä kuullaan ystävien ja työtovereiden tarinoita Pellonpäästä ja esitetään runsaasti näytteitä Pellonpään elokuvista ja tv-ohjelmista.

Dokumentin ensi-ilta järjestettiin Maxim-teatterissa DocPoint-festivaalin ohjelmistossa. TV-ensi-ilta oli Pellonpään 60-vuotissyntymäpäivän tuntumassa 26. maaliskuuta 2011 Yle Teema -kanavalla.

Dokumentti esitettiin myös Tampereen elokuvajuhlilla, Viitasaaren Elokuvaviikoilla, Sodankylän filmifestivaaleilla, Tuusulan Taiteiden Yössä, Rauman Blue Sea -filmifestivaaleilla, Nurmeksen elokuvajuhlilla ja Saarijärven elokuvaviikoilla sekä isossa kansainvälisessä kulttuuritapahtumassa New Yorkin MoMassa.[1]

Elokuva palkittiin vuonna 2011 Prix Italian musiikki- ja taidedokumenttien sarjassa.[2]

Elokuvan soundtrack-albumi "Bohemian Eyes – Boheemi elää" julkaistiin 28.3.2011, jolloin Pellonpään syntymästä tuli kuluneeksi 60 vuotta.lähde?

LähteetMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.