Bodenin kokous oli 15. maaliskuuta 1904 Pohjois-Ruotsissa sijaitsevassa Bodenin kaupungissa pidetty kokous, jonka järjestivät Suomesta karkotetut aktivistit. Ensimmäisen sortokauden venäläistämistoimia vastustaneet aktivistit keskustelivat Suomen poliittisesta tilanteesta ja pohtivat toimintatapojaan. Lopputuloksena päätettiin organisoida Suomeen laaja kansanliike maan oikeuksien puolustamiseksi ja samalla lopettaa suomalaisen puolueen harjoittama myöntyväisyyspolitiikka.[1] Ensimmäinen Ruotsissa järjestetty aktivistien kokous, eli niin sanotut Tukholman valtiopäivät, oli pidetty syyskuussa 1903.[2]

Osallistujat muokkaa

Bodenin kokouksen koollekutsujana oli kagaalissa toiminut pohjoissuomalainen herännäisjohtaja Mauno Rosendal, joka oli paennut Ruotsiin heinäkuussa 1903. Hänen mielestään perustuslaillisia pidettiin Suomessa ”herraskaisina ja helsinkiläisinä”, jonka vuoksi Rosendal halusi lähentyä nuorsuomalaia ja työväenliikettä järjestämällä vastarintaa propagoivan kokouksen myös ”kansanmiehille”. Kulkuyhteyksien vuoksi paikaksi valikoitui kaukana pohjoisessa Norrbottenin läänissä sijaitseva Boden, jonka palokunnantalon Vihtori Niemi varasi kokouksen käyttöön. Heidän lisäkseen kokoukseen osallistui seitsemän Ruotsiin karkotettua ja 14 Suomesta saapunutta aktivistia. Ruotsissa asuneet olivat puoluetaustaltaan perustuslaillisia, kun taas Suomesta saapuneet edustivat metsänhoitaja T. A. Heikeliä lukuun ottamatta nuorsuomalaisia maanviljelijöitä tai sosialidemokraattista työväenliikettä.[2]

Ruotsissa karkotettuina olleista aktivisteista kokoukseen osallistuivat Rosendalin ohella ainakin Lennart Gripenberg, Viktor Magnus von Born, Gösta von Troil ja Jonas Castrén. Väinö Malmivaara ja Väinö Kokko matkustelivat edellisen talven aikana eri puolilla Suomea tapaamassa kokoukseen kutsuttuja henkilöitä. Malmivaara kierteli Itä-Suomessa ja Kokko Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Oulussa hän tapasi T. A. Heikelin, joka puolestaan kävi Nivalassa keskustelemassa Kyösti Kallion kanssa. Maanviljelijöistä paikalle saapui Kallion lisäksi muun muassa kainuulainen itsenäisyysmies Juho Heikkinen. Sosialidemokraateista kokoukseen puolestaan osallistuivat tamperelaisen Kansan Lehden päätoimittaja Yrjö Mäkelin sekä Oulun työväenyhdistyksen johtohahmoihin kuuluneet räätäli Jaakko Kemppainen ja muurari Aappo Määttä. Kokouksen sihteeriksi Suomesta saapui Mauno Rosendalin poika Lauri Rosendal.[3]

Kokous muokkaa

Kokouksen avasi Mauno Rosendalin alustus hallituspuolueena toimineiden vanhasuomalaisten politiikasta.[2] Jonas Castrén puolestaan esitelmöi Venäjän teollistumisesta ja sen työväestöstä sekä kuukautta aikaisemmin syttyneestä Venäjän–Japanin sodasta. Tämän jälkeen keskusteltiin kokouksen pääaiheesta eli joukkomielenosoituksista. Castrén ehdotti suuria kansankokouksia, jotka pidettäisiin samana ajankohtana eri kaupungeissa. Kyösti Kallio puolestaan ehdotti ensin senaatille tehtävää valitusta, jonka Castrén kuitenkin tyrmäsi. Myös Lennart Gripenberg oli mielenosoitusten kannalla.[3]

Kokouksessa nousi esille myös asevelvollisuuskysymys. Kutsuntoja organisoiviin santarmeihin kohdistuvan vastarinnan lisäksi ehdotettiin, että myös vanhempien oli estettävä lapsiaan menemästä kutsuntoihin. Lisäksi päätettiin painaa kaikille kutsuntaikäisille tarkoitettu propagandalehtinen. T. A. Heikel esitti, että kansalaisten pitäisi ottaa laki omiin käsiinsä ja hyökätä laittomuukisa toimeenpanevia virkamiehiä vastaan. Enemmistä osallistujista suhtautui Heikelin ajatukseen myönteisesti, vaikka se herätti myös vastustusta.[3] Suurten kansankokousten ajankohdaksi valittiin Yrjö Mäkelinin ehdotuksesta 5. kesäkuuta 1904, eli kesäkuun ensimmäinen sunnuntai, jolloin työläiset olivat perinteisesti osoittaneet mieltään ennen vapun vakiintumista mielenosoituspäiväksi.[4] Kotimaasta saapuneiden osallistujien tehtäväksi tuli mielenosoitusten orgaisoiminen.[3]

Merkitys muokkaa

Bodenissa tehdyn päätöksen mukaan useilla paikkakunnilla järjestettiin 5. kesäkuuta 1904 suuria joukkokokouksia, joissa muun muassa luettiin erilaisia julkilausumia. Esimerkiksi Helsingissä pidetty kokous keräsi paikalle vajaat 10 000 henkeä. Yksitoista päivää kokouksen jälkeen Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin.[2] ”Kävelyretkiksi” kutsuttuja mielenosoituksia järjestettiin Helsingin lisäksi myös ainakin Porissa, jossa osallistuijia oli lehtitietojen mukaan noin 3 000, Messukylässä, Mikkelissä, Porvoossa,[5] Viipurissa, Valkeakoskella, Forssassa, Kuopiossa,[6] Kristiinankaupungissa,[7] ja Kaskisissa.[8] Osallistujista suurin osa oli kuitenkin työväestöä ja mielenosoitukset olivatkin pitkälti perinteisiä työväenliikkeen joukkokokouksia.[2] Tämän vuoksi porvarilliset aktivistit eivät olleet tyytyväisiä tapahtumien organisointiin. Jonas Castrén kirjoitti kesäkuussa Rosendalille uusien mielenosoitusten järjestämisestä, koska piti edellisiä heikkoina. Joukkokokouksia ei myöskään pystytty järjestämään kaikilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Oulun mielenosoitusta organisoinut Jaakko Kemppainen ei saanut siihen lupaa kuvernööri Otto Savanderilta tai poliisimestari Michael Demidoffilta.[3] Tampereella mielenosoituskulkue pääsi marssimaan Pyynikinharjulle, mutta siellä ei kuvernöörin määräyksen mukaan saanut pitää puheita.[9] Myöskään Turussa ei lupaa myönnetty.[6]

Suurin merkitys kokouksella oli lopulta suomalaiselle työväenliikkeelle. Yrjö Mäkelin tutustui Bodenissa perustuslaillisiin ja taipui kannattamaan valtiopäivämiesvaaleihin osallistumista yhteisellä listalla heidän kanssaan. Saman kannan ottivat myös kokoukseen osallistuneet oululaiset sosialidemokraatit sekä Ruotsista vaikutteita saaneet Turun työväenyhdistyksen jäsenet. Kahden suurimman kaupungin, Helsingin ja Viipurin sosialidemokraatit sen sijaan vastustivat porvariston kanssa tehtävää yhteistyötä.[10] Mäkelinin johtama Kansan Lehti kävi asiasta kiivasta väittelyä erityisesti helsinkiläisen Työmiehen kanssa.[11] Kiista niin sanotusta menettelytapakysymyksestä huipentui vuonna 1906 Oulun puoluekokouksessa, jossa SDP luopui aseellisen vallankumouksen tavoittelusta ja siirtyi parlamentaristiselle linjalle.[12]

Lähteet muokkaa

  1. Kenttä, Risto: Oululaiset nuoressa työväenpuolueessa, s. 2. Esitelmä SDP:n vuoden 1906 Oulun puoluekokousta käsittelevässä seminaarissa, Oulun työväentalo 24.8.2006. Oulu: Yrjö Mäkelin -seura, 2006. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d e Kirstinä, Mauri: Mies ja aika. Mauno Rosendal Suomen politiikassa 1900–1905 23.1.2009. Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio. Arkistoitu 4.4.2010. Viitattu 3.5.2017.
  3. a b c d e Pohjolainen, Antti: Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901–1904, s. 90–93. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.
  4. Tanni, Sanna: Kisällistä työväen herättäjäksi. Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon, s. 57–58. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio.
  5. Työväen piiristä. Työwäen mielenosotus maaseudulla. Uusi Suometar, 8.6.1904, nro 130, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2017.
  6. a b Käwelyretket maaseuduilla. Työmies, 8.6.1904, nro 130, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2017.
  7. Kristiinan työwäen mielenosotusretkelle. Suupohjan Kaiku, 7.6.1904, nro 64, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2017.
  8. Työväenyhdistyksen kävelyretkeä. Kaskisten Lehti, 7.6.1904, nro 15, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2017.
  9. Mielenosotusretki. Kansan Lehti, 7.6.1904, nro 63, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2017.
  10. Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen. Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 104–105. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio.
  11. Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky. Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918, s. 22–23. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010.
  12. Saarela, Tauno: Suurlakon ja eduskuntavaalien välissä – Sdp:n edustajakokous Oulussa 1906. Esitelmä SDP:n vuoden 1906 Oulun puoluekokousta käsittelevässä seminaarissa, Oulun työväentalo 24.8.2006. Oulu: Yrjö Mäkelin -seura, 2006. Teoksen verkkoversio.