Avaa päävalikko

Benjamin Savšek (s. 24. maaliskuuta 1987 Ljubljana[1]) on slovenialainen koskimelonnan kanadalaisyksikön (C-1) maailman- ja Euroopan-mestari[2].

Mitalit
Maa:  Slovenia
Miesten koskimelonta
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Pau 2017 C-1
Hopeaa Hopeaa Deep Creek 2014 C-1
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2015 C-1
Hopeaa Hopeaa Rio 2018Lontoo 2015 C-1 joukkue
Pronssia Pronssia Praha 2013 C-1
Pronssia Pronssia Deep Creek 2014 C-1 joukkue
Pronssia Pronssia Lontoo 2015 C-1 joukkue
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Wien 2014 C-1 joukkue
Kultaa Kultaa Markkleeberg 2015 C-1
Kultaa Kultaa Pau 2019 C-1
Kultaa Kultaa Pau 2019 C-1 joukkue
Hopeaa Hopeaa Tacen 2017 C-1 joukkue
Pronssia Pronssia Augsburg 2012 C-1
Pronssia Pronssia Krakova 2013 C-1 joukkue

Savšek sijoittui kymmenenneksi Nottinghamin EM-kilpailuissa 2009. Seuraavana vuonna hän oli Čunovon EM-kilpailuissa kuudes ja Tacenin MM-kilpailuissa seitsemäs. Vuonna 2012 hän saavutti pronssia Augsburgin EM-kilpailuissa, oli kahdeksas Lontoon olympialaisissa ja voitti maailmancupkilpailun Prahassa.[2]

Savšek saavutti 2013 kanadalaisyksikössä henkilökohtaisen MM-pronssin Prahassa ja joukkuekilpailun EM-pronssia Krakovassa. Hän voitti maailmancupin joukkuekilpailut Augsburgissa, La Seu d'Urgellissa ja Tacenissa. Seuraavana vuonna hän voitti joukkuekilpailun Euroopan-mestaruuden Wienissä ja oli henkilökohtaisessa kilpailussa kuudes. Deep Creekin MM-kilpailuissa hän saavutti henkilökohtaisessa kilpailussa hopeaa ja joukkuekilpailussa pronssia. Hän voitti maailmancupin kilpailun Ljubljanassa.[2]

Savšek voitti kanadalaisyksikön Euroopan-mestaruuden Markkleebergissä 2015. Saman vuoden MM-kilpailuissa Lontoossa hän sai henkilökohtaisessa kilpailussa hopeaa ja joukkuekilpailussa pronssia. Hän sijoittui kuudenneksi Rio de Janeiron olympialaisissa 2016.[2]

Savšek saavutti Tacenin EM-kilpailuissa 2017 hopeaa joukkuekilpailussa ja sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa neljänneksi. Hän voitti maailmancupin kilpailun La Seu d'Urgellissa.[2] Hän voitti samana vuonna henkilökohtaisen maailmanmestaruuden Paussa vajaan puolentoista sekunnin erolla slovakialaiseen Alexander Slafkovskýyn[3].

Savšek saavutti Rio de Janeiron MM-kilpailuissa 2018 hopeaa joukkuekilpailussa ja oli henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemäs. Paun EM-kilpailuissa 2019 hän voitti kultaa kanadalaisyksikön henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Benjamin Savšek sports-reference.com. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f Canoeing - Benjamin SAVSEK the-sports.org. Viitattu 24.11.2018. (englanniksi)
  3. Men's C-1 canoe single slalom - 30th September 2017 the-sports.org. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)