Wikipedia

Beninin rannikkoeroosio

Beninin rannikkoeroosio on osa Guineanlahden ja Länsi-Afrikan rannikon kulumisen, muuttumisen ja tuhoutumisen ilmiötä. Beninin rannikko on erittän herkkä eroosiolle. Rannikon kaupungeissa ja kylissä rakennuksia sortuu. Rannikkoeroosio haittaa matkailua, liikennettä ja taloutta

Rannikkoeroosio on ongelma monissa muissa Länsi-Afrikan maissa, kuten Beninin naapurimaissa Nigeriassa ja Togossa.[1]

Beninin valtio on valmistautunut soveltamaan YK:n ilmastonsuojelun puitesopimusta rannikkoeroosion osalta kahdella skenaariolla (2013): rakentamalla suojelevia aallonmurtajia rannikon vakauttamiseksi ja siirtämällä yhteisöjen toiminnan ja infrastruktuurin. Aallonmurtajien rakentamiseen on etsitty tukea. Niistä olisi hyötyä Grand-Popon, Ouidahin, Abomey-Calavin ja erityisesti Cotonoun seuduille.[2]

Historia muokkaa

 
Eroosion takia 1930-luvulla hylätty siirtomaa-ajan rakennus Grand-Popon Gbeconissa.

Vuodesta 1922 alkaen Grand-Popon alueen keskusta Gbecon alkoi tuhoutua.[3] Kylän kirkko, postitoimisto ja muita rakennuksia huuhtoutui mereen ja kylän keskustaa sirrettiin noin viisi kilometriä lännemmäksi. Gbeconin ”aavekaupungissa” on raunioituneita siirtomaatyylisiä rakennuksia, jotka ovat osittain asutettuja.[4]

Rannikkoeroosio on pyyhkinyt pois satoja peltoja, tuhonnut 47 kotia ja uhkaa yli tuhatta kiinteistöä Cotonoussa. Eroosion vaikutukset ovat olleet suuria varsinkin Cotonoun itäosien rannikoilla. Beninin ja Nigerian välille rakennettu kansainvälinen valtatie on ollut uhattuna rannikkoeroosion takia. Sen tuhoutuminen vaikuttaisi Beninin kauppasuhteisiin Nigerian kanssa.[5]

Laajuus muokkaa

 
Meriveden korkeutta seurataan Grand-Popossa, Beninissä.

Beninin rannikon pituus on 121 kilometriä. Rannikko jatkuu hiekkaisena sekä itään Nigeriaan, että länteen Togoon. Rannikon asutus on usein meren, laguunin tai jokien välisellä kynnäällä, tai laguunin saarilla tai lahdelmissa. Valtameren aallot ja mainingit kohtaavat hiekkarannat ilman vaimentavia saaria, koralliriuttoja tai särkkiä.

Grand-Popon alueella oleva Mono-joen suisto on perinteisesti tulvinut noin kymmenen vuoden väliajoin, mutta nykyisin tulvia on enemmän. Ainoa kiinteä laiturirakenne Beninin rannikolla on Cotonoun satama, jota alettiin rakentaa 1800-luvun lopulla. Maanpinnan korkeus merenpinnasta on Beninin rannikkoalueilla 2-4 metriä.

Ongelmat muokkaa

Rannikon suojelu on osoittautunut tähän asti riittämättömäksi. Vuonna 2008 Beninin hallitus käynnisti rannikon suojeluohjelman, johon käytettiin neljä miljoonaa euroa, jolla rakennettiin betonista esteitä ja pengerryksiä rannikon strategisiin kohtiin. Eroosio on kuitenkin vain pahentunut, jonka jälkeen ohjelmaan liitettiin Cotonoun vapaasataman parantaminen ja laajentaminen. Satamaa ja siihen johtavia väyliä syvennettiin.

Unesco arvioi vuonna 2012 rannikkoeroosion olevan huomattava ongelma Afrikassa. Suuri osa kansantulosta on peräisin rannikolla tapahtuvista toimista, kuten kalastuksesta, turismista ja kaupankäynnistä. Tämän takia väestöt ovat keskittyneet rannikoille, joissa urbanisaatio on hieman korkeampi kuin sisämaassa. Sen seurauksena myös monet pääkaupungit ovat rannikoilla.[6]

Vuonna 2014 Beninin hallitus käynnisti voimakkaampia yrityksiä rannikon suojelemiseksi rakentamalla uusia pengerryksiä Cotonoun vapaasataman lähelle. Tähän asti on käytetty 70 miljoonaa euroa. Toisissa paikoissa toteutus on viety paikallistasolle.[7]

Beninin sisäisen siirtymän seurantakeskuksen mukaan Monon, Zoun ja Aliborin departementeissa oli vuoden 2021 aikana pakotettu noin 7 000 henkilöä siirtymään tilapäisesti kotiseuduillaan tulvien vuoksi. Hallitus tarjosi humanitaarista apua kansallisen pelastuspalveluviraston kautta ja teki yhteistyötä humanitaaristen ryhmien kanssa auttaakseen maan sisällä siirtymään joutuneita henkilöitä.[8]

Syyt muokkaa

 
Mono-joen suu, jota kutsutaan nimellä "Bouche du Roi".

Vuonna 2017 julkaistun mittauksen johtopäätös oli, että kyseessä on eroosiokriisi. Mono-joen yläjuoksulla Togossa olevan Nangbeton padon valmistumisen jälkeen vuonna 1987 Mono-joen virtauma on vakiintunut, josta on seurannut lisääntyviä tulvakerrostumia ja alhaisia veden virtauksia. Mono-joen patosääntely aiheutti jokisuun (Bouche du Roi) avautumisen pysyvästi. Se ei enää päästänyt vettä merestä vastavirtaan ja myötävirtaus estyi rannan murtumisen takia. Syynä oli aluksi paikallisten asukkaiden toiminta ja nykyisin patosääntely.

Tutkimuksen johtopäätös oli, että mittaustutkimuksessa havaitut eroosion syyt ovat olennaisesti ihmisen aikaansaamia, vaikka otettaisiin huomioon ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat, kuten myrskyt, maininkien rajuus ja merenpinnan nousu. Syyt liittyvät alueen suojeluinfrastruktuuriin ja Nangbeto-padon ja vesivoimalan toimintaan. Eroosiokriisi on pahentunut vuodesta 2012 lähtien.[9]

Tunnusmerkit ja seuraukset muokkaa

Maapallon lämpenemisestä johtuva merenpinnan nousu pahentaa rannikkoeroosiota huomattavasti. Beninin rannikko on hauras ekosysteemi, joka on alttiina ilmastonmuutoksen negatiivisille vaikutuksille. Näitä ovat:

  • nouseva meren ja valtameren pinta
  • vuotuisen sademäärän keskimääräiset muutokset
  • ilmakehän lämpötilan nousu, joka vaikuttaa luonnolliseen ekosysteemiin, ihmisten asumuksiin, vesivarantoihin ja rannikon infrastruktuuriin, sekä
  • havaittu rannikon regressio Cotonousta itään

Rannikon tuhoutuminen on eräs merenpinnan nousun ja sekaantumisen merkkejä. Pitkän aikavälin mittaustutkimukset, jotka perustuvat rantaviivan muutosten arviointiin ovat paljastaneet Beninin rannikon haavoittuvuuden erityisesti Cotonoun ensimmäisessä ja neljännessä arrodissementissa. Ensimmäiset tutkimukset tehtiin käyttämällä etäisyysmittausta ja vertaamalla Cotonoun karttoja vuodesta 1963 alkaen. Tulokset osoittavat meren pinnan nousun vaikutukset. Alue Cotonoun satamasta itään on ollut rannikkoeroosion heikentämä, rantaviiva on vetäytynyt 400 metriä, enimmillään 16 metriä vuodessa. Vuosittain on maata on kadonnut 112 hehtaaria.[10]

Meripadot muokkaa

Aaltojen rannikkoa tuhoavaa vaikutusta yritetään estää rakentamalla rannasta noin 150 metrin päähän mereen upotettuja patoja, jotka vaimentavat aaltojen ja maininkien vaikutusta. Beninin ympäristöministeriön sopimuksen mukaan joulukuussa 2018 alettiin rakentaa meripatoja graniitista. Sitä saadaan kansallisista ja kansainvälisistä louhoksista lähellä Avlékétén ja Djégbadjin rannikkokyliä. Ensimmäisessä vaiheessa asennetaan kahden kilometrin pituinen pato, jota seuraa vielä kahden kaksikilometrisen padon rakentaminen. Rakennusohjelma arvioidaan päättyväksi vuonna 2021. Siihen liittyy myös rantojen palauttaminen ruoppaamalla hiekkaa tuhoutuneille rannoille.[11]

Vertailua ja kustannusten arviointia muokkaa

Benin on mukana Länsi-Afrikan rannikkoalueiden (West Africa Coastal Areas, WACA) hoito-ohjelmassa, jonka yhteistyökumppani on Maailmanpankki. Se on tarjonnut teknistä yhteistyötä WACA:n kautta, jotta voitaisiin luoda ratkaisuja alueella herkästi vaurioituvalle alueelle.[12] Rannikoiden hoito-ohjelma on suunniteltu rakentamaan kestävämpiä rannikkoyhteisöjä. WACA panostaa rantavallien, aallonmurtajien ja hiekkaesteiden rakentamseen, teiden suojeluun, mangrovemetsien palauttamiseen, rantojen täydentämiseen ja saastumisen ehkäisemiseen. Investoinnit rannikkoalueiden sopeutumiseen nyt estävät miljardien dollareiden vahingot tulevaisuudessa.[13]

Maailmanpankki julkaisi keväällä 2019 tutkimuksen, jossa kartoitettiin eräiden Länsi-Afrikan maiden (Benin, Norsunluurannikko, Senegal ja Togo) rannikkoalueiden pilaantumisen kustannuksia. Sen mukaan tulvien, eroosion, vedenlaadun, ilman ja roskaantumisen kustannukset vaihtelevat Beninin 2,5 ja Senegalin 7,6 prosentin välillä bruttokansantuotteesta.[13]

Arviot perustuvat kolmeen tekijään:

Tulvia ovat suurten sademäärien aiheuttamat tulvat (sadetulvat) ja tulvivat joet (fluviaaliset tulvat). Ne aiheuttavat kuolemia ja niistä seuraa huomattavia tuhoja rakennuksille, infrastruktuurille ja kriittisille ekosysteemeille, kuten rannoille ja mangrovetiheiköille. Tulvat ovat erittäin tuhoisia Nousunluurannikolla, jossa ne maksavat yhteiskunnalle 1,2 miljardia US dollaria vuodessa, jotka johtuvat pääasiassa fluviaalisista tulvista. Muissa maissa tulva-alueet ja niihin liittyvät veden syvyydet ovat vähäisempiä, jotka aiheuttavat suhteellisesti alhaisempia tulvakustannuksia.

Eroosio on seurausta sekä luonnon, että ihmisten toiminnasta. Joillakin alueilla ei ole ollenkaan eroosiota, toisilla on maan menetystä (eroosio) ja joillakin maa lisääntyy (maajättö). Noin 56 prosentissa Beninin, Norsunluurannikon, Senegalin ja Togon rantaviivasta on vuosittainen 1,8 metrin eroosio. Eroosio on kaikkein tuhoisin tekijä Beninissä, Senegalissa ja Togossa, joka johtuu arvokkaan urbaanin maa-alan menetyksestä. Korkein hinta, arviolta 0,5 miljardia US dollaria lankeaa Senegalille. Kaikissa tutkituissa maissa eroosion aiheuttamien kustannusten odotetaan nousevan huomattavasti tulevaisuudessa, koska ilmiö vaikuttaa todennäköisesti laajoille urbaaneille alueille.

Ilman, veden ja jätteiden epäpuhtauksien aiheuttama saastuminen aiheuttaa merkittävän haitan ihmisten terveydelle ja elämänlaadulle. Saastumisen hinta saattaa nousta 0,7 miljardiin US dollariin. Kaikissa tutkituissa maissa huono vesi, puhtaus ja hygienia ovat erityisen haitallisia, ja ne aiheuttavat vuosittain yli 10 000 kuolemaa. Ne johtavat sekä Norsunluurannikolla, että Senegalissa yli 4 000 henkilön vuosittaiseen kuolemaan. Ilman saastumista ja jätteiden huonoa hallintaa on aliarvioitu. Ilmansaastumisen kustannukset (2 500 kuolemaa) voidaan todeta pelkästään maiden pääkaupungeissa, kun taas roskittumisen vaikutuksen arviointi kattaa vain alueellisen jätteen riittämättömän keräyksen ja käsittelyn.

Tutkimus osoittaa, että tulva, eroosio ja saastuminen ovat Länsi-Afrikan rannikkoalueiden päähaasteita. Ne aiheuttavat kuolemia, heikentävät asukkaiden elämänlaatua ja johtavat merkittäviin taloudellisiin menetyksiin. Rannikoiden rakentaminen kestävämmiksi säästää miljardeja dollareita tulevaisuuden tuhoissa.[13]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Niang, Isabelle: Coastal erosion major threat to West Africa Climate Home News. 26.1.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Jane Bicknell, David Dodman, David Satterthwaite: Adapting Cities to Climate Change: Understanding and Addressing the Development Challenges. Earthscan, 2012. ISBN 978-1-84977-036-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.12.2022). en
  3. ↑ Capo-Chichi, Yénakpondji J.: 2.1.1 Historique du peuplement, s.9 Monographie de la Commune de Grand-Popo. 2006. Republique du Benin. Arkistoitu 16.5.2018. Viitattu 30.3.2019. (ranskaksi)
  4. ↑ Ovaska, Anna: This is Grand-Popo – and some history Villa Karo. 17.3.2012. Villa Karon ystävät ry. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  5. ↑ Coastal erosion threatening to wipe out parts of Cotonou The New Humanitarian. 2.9.2008. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  6. ↑ Barbière, Julian: Coastal erosion major threat to West Africa Unesco Media Services. 30.1.2012. Unesco. Viitattu 9.1.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Okanla, Karim: Feeling the heat D+C Development and Cooperation. 17.6.2018. ENGAGEMENT GLOBAL gGmbH. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  8. ↑ e. Status and Treatment of Internally Displaced Persons, s. 12 BENIN 2021 HUMAN RIGHTS REPORT. US Embassy, Benin.
  9. ↑ Moussa, Bio Djara ja Raoul, A. Laibi ja Christophe, Kaki: Influence of Amenities in the Functioning of a Coastal Sediment Cell with a Moving Barrier: Case of Benin Coastal Segment between Hillacondji and Djondji in the Township of Grand Popo (pdf) Journal of Geography, Environment and Earth Science International. 2017. Arkistoitu 29.3.2019. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  10. ↑ Bicknell, Jane ja Dodman, David ja Satterthwaite, David: Adapting Cities to Climate Change: Understanding and Addressing the Development Challenges, s. 116-117. Earthscan, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.4.2019). (englanniksi)
  11. ↑ Slinn, Tony: Resilient coastal defences needed to battle climate change Dredging and Port Construction. 11.3.2019. IHS Global Limited. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Close, James: In Benin, Can Resilient Investment Solutions Save a Battered Coast? The World Bank. 8.14.2017. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Croitoru, Lelia ja Miranda, Juan José ja Sarraf, Maria: The Cost of Coastal Zone Degradation in West Africa: Benin, Cote d'Ivoire, Senegal and Togo (pdf) March 2019. The World Bank Group. Viitattu 13.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Beninin_rannikkoeroosio&oldid=22216404”