Bežtat
Bežtat (bežtalaiset, bežtit; bežtaksi бежкьаса, bežkasa[1]) ovat Venäjän Dagestanissa sekä Georgiassa asuva bežtan kieltä puhuva kansa.[2] Alkuperältään, elinkeinoiltaan ja kulttuuriltaan he ovat lähellä avaareja. Perinteinen uskonto on sunnalainen islam.[3]
Nimitykset muokkaa
Kansan omakielinen nimitys perustuu Bežtan kylään,[4] jonka nimi juontuu sanasta bež ’haka, piha’. Georgialaisten käyttämä nimitys ”kaputšinit” (kaputšutšelebi) pohjautuu georgian sanaan tkaputši ’lammasturkki’. Avaarit käyttävät bežtoista ja gunzibeista yhteisnimitystä ”hvanit” (hvanal, ’Hvanjoen asukkaat’).[1]
Asuinalue ja lukumäärä muokkaa
Bežtat asuvat Länsi-Dagestanin vuoristoseudulla Avarskoje Koisun sivujokien varrella. Hallinnollisesti alue muodostaa Tsuntan piirin Bežtan osa-alueen. Suurimmat kylät ovat Bežta, Hašarhota ja Tljadal. Naapurikansoja ovat tsezit, ginuhit, gunzibit ja avaarit.[5] 1800-luvun puolivälissä osa bežtoista muutti Turkkiin[1] ja vuodesta 1895 lähtien[6] Georgian Kahetiaan, jossa he asuvat Qvarelin piirikunnan Saruson ja Tšantliskurin kylissä. Nykyään bežtoja on myös Babajurtin piirin Karauzekin ja Katšalain kylissä, Kiziljurtin ja Kizljarin piireissä sekä Mahatškalassa.[1]
Neuvostoliiton vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan bežtoja oli 2549 henkeä. Myöhemmissä väestönlaskennoissa bežtat luettiin avaareiksi, minkä takia tarkkoja tietoja heidän lukumäärästään ei ole saatavissa.[6] 1990-luvun alussa heitä arvioitiin olevan yhteensä 9000 henkeä, joista 8000 asui Venäjällä ja 1000 Georgiassa.[2] Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 6200 bežtaa,[7] joista lähes kaikki asuivat Dagestanissa.[8]
Kieli muokkaa
Bežtan kieli kuuluu dagestanilaisten kielten avaarilaisen ryhmän tseziläiseen alaryhmään. Sen lähin sukukieli on gunzibi.[1]
Kieli toimii yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Kirjakielinään bežtat käyttävät avaaria ja venäjää. Vanhempi sukupolvi osaa myös georgiaa.[9]
Etninen historia muokkaa
Bežtat ovat alueensa alkuperäisväestöä. Arabialaiset maantieteilijät mainitsevat heidät ensimmäisen kerran 900-luvulla. Aluksi he kuuluivat Didon heimoliittoon ja 1400-luvulta lähtien Antl-Ratlin konfederaatioon, jossa he 1700-luvulle saakka muodostivat liiton antsuhilaisten kanssa. Myöhemmin bežtojen kuntaliittoon kuuluivat myös gunzibit. Seudun asukkaat ylläpitivät läheisiä suhteita Georgiaan.[10]
Vuonna 1813 bežtojen asuinalue liitettiin yhdessä muun Dagestanin kanssa Venäjään. 1840-luvulla he osallistuivat imaami Šamilin johtamaan vapaustaisteluun.[10] 1940-luvun puolivälissä osa kansasta siirrettiin entiseen Tšetšeno-Ingušetiaan alueille, joilta tšetšeenit oli karkotettu. Kahdentoista-kolmentoista vuoden kuluttua heidät palautettiin takaisin kotiseuduilleen. On arvioitu, että nykyään noin 50 % bežtoista asuu historiallisen alueensa ulkopuolella.[11]
Elinkeinot ja kulttuuri muokkaa
Perinteisiä elinkeinoja ovat laidunruokintaan perustuva karjanhoito ja kyntöviljely. Tuotantoeläimiä olivat lampaat, vuohet, naudat ja hevoset. Viljelykasveihin kuuluivat ohra, ruis, vehnä, kaura, pavut, valkosipuli ja tupakka. Neuvostoaikana laajennettiin viljan viljelyä, kehitettiin puutarhanhoitoa ja vihannesten kasvatusta. Miehistä suuri osa käy ansiotöissä Venäjällä, Georgiassa ja Azerbaidžanissa.[10]
Perhemuodoista yleisin oli ydinperhe. 1930–1940-luvuille saakka oli myös jakamattomia suurperheitä. Sukuyhteisö eli tuhum on säilyttänyt osan merkityksestään. Yhteiskuntajärjestyksen perustana oli kyläyhteisö eli džamaat, jota johtivat kyläkokouksen valitsemat johtajat. Vartiotornien suojaamat kylät koostuivat kaksi-kolmekerroksisista suorakulmaisista ja tasakattoisista kivitaloista. Perinteinen ruokavalio sisältää jauho-, liha- ja maitoruokia.[10] Islamin ohella on säilynyt perinteisiä kultteja ja uskomuksia.[12]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 182. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
- ↑ a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 108. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 3, s. 79. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 79. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 108–109. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ a b Krasnaja kniga jazykov narodov Rossii: Entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 20. Moskva: Academia, 1994. ISBN 5-87444-018-6.
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 20.5.2010. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. perepis2002.ru. Arkistoitu 10.10.2008. Viitattu 20.5.2010. (venäjäksi)
- ↑ Jazyki mira: Kavkazskije jazyki, s. 303. Moskva: Academia, 1999. ISBN 5-87444-079-8.
- ↑ a b c d Narody Rossii: entsiklopedija, s. 109. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Ofitsialnyi sait Prezidenta Respubliki Dagestan: Bežtinski utšastok prd.e-dag.ru. Viitattu 20.5.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 110. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.