Basilica di San Marco

kirkkorakennus Venetsiassa

Basilica di San Marco tai Pyhän Markuksen tuomiokirkko (ital. Basilica di San Marco di Venezia) on yksi Venetsian päänähtävyyksistä. Se sijaitsee Piazza San Marcon eli Pyhän Markuksen torin itäpuolella. Sen käyttötarkoitus oli hyvin samanlainen kuin Hagia Sofian, joka oli yksi sen esikuvista, ja se oli selkeästi valtiovallan monumentti.[1]

Näkymä aukiolta Basilica di San Marcoa kohti.

Rakennus on innoittanut monia säveltäjiä. Barokkiajan säveltäjistä mainittakoon Andrea Gabrieli, Giovanni Gabrieli, Alessandro Raverii ja Lodovico Grossi da Viadana sekä Claudio Monteverdi. Igor Stravinsky on omistanut kirkolle teoksensa Canticum sacrum ad honorem Sancti Marci nominis (1956). Englantilainen taidekriitikko John Ruskin on kirjoittanut teoksen The Stones of Venice (1853), jossa hän katsoi, että rakennusta voi ”lukea” samalla tavoin kuin Dantea tai muuta kirjallisuutta.

Historia

muokkaa

Tarun mukaan evankelista Markus joutui merihätään matkustaessaan laivalla Aleksandriasta Aquileiaan. Hän löysi turvapaikan Venetsian laguunista. Siellä hän näki unen, jossa enkeli tervehti häntä sanoen ”Pax tibi, Marce, Evangelista meus”. Tämän enneunen mukaisesti venetsialaiset varastivat evankelista Markuksen maalliset jäännökset hänen haudastaan Aleksandriasta, Egyptistä ja toivat ne Venetsiaan. He rakensivat bysanttilaiseen tyyliin San Marcon kirkon, torin ja kellotornin ja ottivat Markuksen suojeluspyhimyksekseen. Venetsian lippuun tuli siivekäs leijona, joka oli pyhän Markuksen tunnus, ja hänestä tuli kaupungin suojelija.

Alkuperäistä kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 828 evankelista Markuksen kunniaksi. Se valmistui vuonna 832 mutta tuhoutui herttuan palatsin (Dogenpalatsin, Palazzo Ducale) tulipalon yhteydessä. Nykyistä basilikaa alettiin rakentaa vuonna 1063 osaksi Dogenpalatsia, ja se valmistui vuonna 1094.[1] Pyhän Markuksen kirkosta tuli tuomiokirkko vuonna 1807.

 
Basilica di San Marcon viisi kupolia

Arkkitehtuuri

muokkaa

Olennaisilta osin Basilica di San Marco voidaan luokitella bysanttilaiseksi, ja sen esikuvana on ollut Konstantinopolin Pyhien apostolien kirkko, joka tuhoutui vuonna 1496. Kirkon viidestä kupolista yksi on ristikeskuksen ja loput ristivarsien päällä. Alun perin kirkossa oli ikkuna-aukkoja, jotka täytettiin 1200-luvulla seinäpinnan lisäämiseksi, jolloin bysanttilaisittain tärkeä valon määrä väheni.[1]

Koristelu

muokkaa

Pyhän Markuksen tuomiokirkko eli Basilica di San Marco on koristeltu pylväin, veistoksin, mosaiikein ja jalokivin. Aukion rantanäkymää hallitsee 99 metrin korkeuteen kohoava Pyhän Markuksen kellotorni.

 
Basilica di San Marcon sisäosia 1860-70

Kirkon sisäosia koristavat 1100-luvun mosaiikit ja rakennuksen pääalttari, Pala d’Oro, joka kuuluu bysanttilaisen taiteen mestariteoksiin. Pääalttaria suurennettiin pian kirkon valmistumisen jälkeen lisäämällä siihen bysanttilaista alkuperää olevia cloisonné-emalilevyjä, joille on ominaista viivan ja värin eleganssi. Vuoden 1204 ristiretken jälkeen kirkkoon kuitenkin teetettiin enenevissä määrin mosaiikkeja, jotka eivät edustaneet bysanttilaista tyyliä.[1]

Kirkon pääsisäänkäynnin yläpuolella oli aikoinaan neljä alun perin kreikkalaista antiikin pronssihevosta, jotka venetsialaiset toivat vuonna 1204 sotasaaliina Konstantinopolista. Alkuperäiset hevoset pelastettiin ilmansaasteilta kirkon sisäpuolelle, ja ulkona ovat jäljennökset, joita saa valokuvata.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Honour, Hugh & Fleming, John: ”Euroopan keskiaika”, Maailman taiteen historia, s. 373–374. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1992. ISBN 951-1-16753-7

Aiheesta muualla

muokkaa