Michael Barclay de Tolly
Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли, Mihail Bogdanovitš Barklaj-de-Tolli, 27. joulukuuta (J: 16. joulukuuta) 1761 – 26. toukokuuta (J: 14. toukokuuta) 1818) oli ruhtinas ja Venäjän keisarikunnan sotamarsalkka. Hän syntyi Liivinmaalla baltiansaksalaiseen perheeseen, jonka skottilaiset esi-isät olivat asettuneet sinne 1600-luvulla. Hän liittyi nuorena Venäjän armeijaan.
| Michael Barclay de Tolly | |
|---|---|
 |
|
| Suomen kenraalikuvernööri | |
| Edeltäjä | Göran Magnus Sprengtporten |
| Seuraaja | Gustaf Mauritz Armfelt (vt.) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. joulukuuta (16. joulukuuta) 1761 Pamūšis, Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta, Liivinmaa |
| Kuollut | 26. toukokuuta 1818 (56 vuotta) (14. toukokuuta) Königsberg, Itä-Preussi |
| Kansalaisuus | Venäjä |
| Tiedot | |
| Sotilaspalvelus | |
| Sotilasarvo | sotamarsalkka |
Vuosina 1788–1789 Barclay palveli Venäjän armeijassa sodissa turkkilaisia vastaan, 1790 ja 1794 Ruotsia ja Puolaa vastaan.[1] Hänestä tuli eversti 1798 ja kenraalimajuri 1799.
Vuonna 1806 sodassa Napoleonia vastaan Barclayn osuus oli merkittävä Pultuskin taistelussa joulukuussa 1806. Hän haavoittui Eylaun taistelussa 7. helmikuuta 1807, jossa hänet ylennettiin osoittamastaan taidosta kenraaliluutnantiksi. Vuonna 1808 hän komensi joukkoja Ruotsia vastaan Suomessa, ja eteni 1809 jäätyneen Pohjanlahden yli valloittaen Uumajan. Hän toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1809–1810. Vuonna 1810 hänet nimitettiin sotaministeriksi, jossa virassa hän toimi vuoteen 1813.[1]
Vuonna 1812 komensi yhtä Napoleonia vastaan taistelleista armeijoista. Barclay ehdotti poltetun maan taktiikkaa ja vihollisen vetämistä pitkälle omalle alueelle. Venäläiset vastustivat ulkomaalaisen asettamista ylipäälliköksi, ja Barclayn joukkojen taisteltua Napoleonia vastaan Smolenskissa 17–18. elokuuta 1812 ja hävittyä, hänet erotettiin ja johtoon asetettiin Kutuzov.[2]
Barclay osallistui Borodinon taisteluun 7. syyskuuta 1812, mutta hän jätti armeijan pian sen jälkeen. Hänen kunniansa palautettiin 1813 ja hänet otettiin jälleen armeijaan ja hän otti osaa taisteluihin Saksassa. Bautzen taistelun 21. toukokuuta 1813 jälkeen hänet asetettiin jälleen ylipäälliköksi, jona hän osallistui Dresdenin taisteluun , Kulmin taisteluun ja Leipzigin taisteluun. Viimeisestä taistelusta hän sai kreivin arvonimen.
Barclay osallistui Ranskan valtaukseen vuonna 1814 ja hän sai sotamarsalkan arvon Pariisissa. Vuonna 1815 hän oli jälleen ylipäällikkönä Ranskan valtauksessa, ja korotettiin ruhtinaaksi Napoleonin viimein kukistuessa.
Barclay kuoli Königsbergissä Itä-Preussissa 26. toukokuuta (vanhaa lukua 4. toukokuuta) 1818.[3] Hänellä oli yksi poika, joka kuoli vuonna 1871 ilman jälkeläisiä. Sotamarsalkan sisaren tyttärenpoika tuli tällöin adoptoiduksi perimään ruhtinassuvun, sen tittelit ja nimen, joka jatkui Barclay de Tolly Weymarnina.
De Tolly on haudattu Etelä-Viron Jõgevesteen.
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Suomen ensimmäiset kenraalikuwernöörit Wenäjän wallan aikana. Savolainen, 10.04.1908, nro 43, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2014.
- ↑ Pretoria ja Moskowa. Kaiku, 12.04.1900, nro 86, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2014.
- ↑ Suomen tähänastiset kenraalikuvernöörit. Wiipuri, 25.11.1905, nro 268, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2014.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Veli-Matti Syrjö: Barclay de Tolly, Mihail (1761–1818). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu 16.3.2009. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michael Barclay de Tolly Wikimedia Commonsissa
|
Edeltäjä: Georg Magnus Sprengtporten |
Suomen kenraalikuvernööri 1809–1810 |
Seuraaja: Gustaf Mauritz Armfelt vt. |