Avaa päävalikko

Barbie: Life in the Dreamhouse on Mattelin tuottama animaatiosarja, jota julkaistaan verkossa. Sarjassa Barbie asuu Kalifornian Malibussa. Muita sarjan hahmoja ovat esimerkiksi Ken, Raquelle, Ryan, Nikki, Teresa, Midge ja Summer. Barbiella on myös kolme sisarta. Stacy, Chelsea ja Skipper.

Vuonna 2012 alkanutta sarjaa julkaistaan YouTubessa ja jaksot ovat noin kolmen minuutin pituisia, paitsi erityisjaksot (11 minuuttia ja 23 sekuntia). Sarjaa julkaistaan myös Netflixissä, missä jaksoista on tehty 23 minuutin pituisia kokonaisuuksia.

JaksotMuokkaa

Jakson

Nro.

Suomenkielinen nimi

(Alkuperäinen englanninkielinen nimi)

Esityspäivä Suomessa Kuvaus
1 Tutkimusretki vaatekaappiin

(Closet Princess)

24. kesäkuuta 2013 Kenin kanssa treffeille lähtevä Barbie on löytänyt täydellisen asusteen.
2 Hyvää syntymäpäivää, Chelsea

(Happy Birthday Chelsea)

24. kesäkuuta 2013 Staciella on pettämätön suunnitelma, jolla Chelsean 6-vuotissynttäreistä tulee ikimuistoisen ihanat.
3 Lemmikkien viemää

(Pet Peeve)

24. kesäkuuta 2013 Barbie pyytää Keniä ja Ryania vahtimaan lemmikkejään.
4 Voikreemirapsodia

(Rhapsody in Buttercream)

24. kesäkuuta 2013 Barbie yrittää todistaa Teresalle, että hän osaa tehdä keittiössä muutakin kuin sählätä.
5 Kentastista

(Ken-tastic, Hair-tastic)

24. kesäkuuta 2013 Kenin uusi hiustenmuotoiluaine tuuhentaa odotettua enemmän.
6 Mikä tyylirikko!

(Party Foul)

24. kesäkuuta 2013 Raquelle järjestää eeppiset juhlat ja haluaa jättää Barbien varjoonsa.
7 Päivä rannalla

(Day at the Beach)

24. kesäkuuta 2013 Barbie ja Ken ystävineen aikovat nauttia auringosta, surffailusta ja lämpimästä hiekasta.
8 Tarraa tarran päälle

(Sticker It Up)

24. kesäkuuta 2013 Unelmatalo pitäisi sisustaa uudelleen, mutta siskokset ovat kaikesta eri mieltä.
9 Leirielämää

(Oh How Campy)

24. kesäkuuta 2013 Barbie yrittää saada myös Raquellen innostumaan ulkoilusta.
10 Tukka sekaisin

(Bad Hair Day)

24. kesäkuuta 2013 Mitä tapahtuu, kun Barbie herää tukka sekaisin?
11 Barbie ja lupa ajaa

(Licensed to Drive)

24. kesäkuuta 2013 Ken antaa Barbielle unohtumattoman ajotunnin.
12 TV-persoonat

(I Want My BTV)

24. kesäkuuta 2013 Ryan ohjaa ensimmäisen musavideonsa.
13 Lahjattomat lahjanantajat

(Gifts, Goofs, Galore)

24. kesäkuuta 2013 Mitä voi antaa lahjaksi sellaiselle, jolla on jo kaikkea?
14 Barbien putiikki

(The Barbie Boutique)

24. kesäkuuta 2013 Barbie päättää avata oman putiikin.
15 Jälleennäkeminen

(The Reunion Show)

24. kesäkuuta 2013 Barbie ja muut sarjan päähenkilöt kertaavat vanhoja hyviä, pahoja ja muodikkaita tapahtumia studioyleisön edessä.
16 Vaatekomeron vangit

(Closet Princess 2.0)

24. kesäkuuta 2013 Tekoälyllä varustettu vaatekaappi lukitsee Barbien ja tämän ystävät sisäänsä. Ulospääsyyn vaaditaan hienostuneempi asuvalinta.
17 Siskot ohoi!

(Sisters Ahoy)

24. kesäkuuta 2013 Barbie on siskojensa kanssa trooppisella rantalomalla, ja Chelsea tarvitsee apua keräilykisassa.
18 Kutistaja

(The Shrinkerator)

24. kesäkuuta 2013 Barbie tulee huomaamaan, millaista on olla oikeasti nuken kokoinen, kun Ken vahingossa kutistaa hänet keksinnöllään.
19 Pentuvyöry

(Plethora of Puppies)

24. kesäkuuta 2013 Taffysta tulee äiti! Barbien ystävineen pitää pentuja suloisina, mutta pian pentue osoittautuu varsin työlääksi.
20 Vaatekaappi hajoaa

(Closet Clothes Out)

24. kesäkuuta 2013 Unelmatalon vaatekaappi on tupaten täynnä. Barbien on tyhjennettävä kaappinsa välttääkseen uhkaavan vaatekatastrofin.
21 Oi katsopas Barbie tuota delfiiniä

(Accidentally on Porpoise)

24. kesäkuuta 2013 Chelsea adoptoi uuden lemmikkidelfiinin, joka kuitenkin katoaa putkistoon. Barbiea tarvitaan johtamaan pelastusoperaatiota.
22 Kimallekamppailu - Osa 1

(Gone Glitter Gone - Part 1)

24. kesäkuuta 2013 Barbie siskoineen hätääntyy, kun Unelmatalosta ja koko Malibusta loppuu kimalle.
23 Kimallekamppailu - Osa 2

(Gone Glitter Gone - Part 2)

24. kesäkuuta 2013 Malibua riivaavan kimallepulan aikana Barbie ystävineen kilpailee siitä, kuka löytää viimeisen kimallerippusen.
24 Anna sydämesi mulle

(Playing Heart to Get)

24. kesäkuuta 2013 Ken ei tunne sanaa "vähäeleinen" hankkiessaan täydellistä lahjaa Barbielle.
25 Huippumalli hakoteillä

(Catty on the Catwalk)

24. kesäkuuta 2013 Huippumalliksi halajava Raquelle anoo Barbielta mallivinkkejä.
26 Paikka vapaana

(Help Wanted)

24. kesäkuuta 2013 Skipperin ensimmäinen työpäivä Barbien putiikissa ei ole kunnolla edes

päässyt alkamaan, kun hän jo kehittelee omanlaisiaan parannusehdotuksia.

27 Zombeja ja tyynysotia

(A Spooky Sleepover)

24. kesäkuuta 2013 Barbie on suunnitellut barbiemaisen ihanat pyjamabileet, mutta Ryanilla on pikkaisen pelottavampia bileideoita...
28 Tuulahdus menneisyydestä

(A Smidge of Midge)

24. kesäkuuta 2013 Barbien vanhin bestis Midge saapuu vierailulle Malibuun ja kokee muodonmuutoksen.
29 Ammatin vaaroja

(Occupational Hazards)

24. kesäkuuta 2013 Ken on päättänyt hankkia täydellisen uran, mutta täydellisen poikaystävän rooli sotkee suunnitelmia.
30 Taas mentiin metsään

(Ooh How Campy, Too)

24. kesäkuuta 2013 Stacie yrittää ansaita leirimerkkiä, joten edessä on yö teltassa.
31 Haluatko bestikseksi?

(Let's Make a Doll)

24. kesäkuuta 2013 Kaverukset eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kuka on Barbien bestis, joten asia ratkotaan tietovisalla.
32 Paras kaikessa

(Endless Summer)

26. kesäkuuta 2013 Siskokset yrittävät pysyä Barbien hyperaktiivisen bestiksen Summerin perässä.
33 Suut happamaksi!

(Sour Loser)

3. heinäkuuta 2013 Chelsea avaa mehukojun, ja pian koko Malibu jonottaa hänen juomiaan.
34 Taas rannalla

(Another Day at the Beach)

10. heinäkuuta 2013 Barbie on päättänyt saada kaksi täysin erilaista bestistään viihtymään yhdessä rannalla.
35 Lemmikit likoamaan

(Happy Bathday to You)

17. heinäkuuta 2013 Kylvetyspäivä saa vipinää lemmikkien kinttuihin.
36 Sattumuksia sateella

(Cringing in the Rain)

24. heinäkuuta 2013 Edes sadekuuro ei voi pilata Barbien ja hänen ystäviensä rantapäivää!
37 Keninkolo

(The Ken Den)

31. heinäkuuta 2013 Ken tekee kundeille oman odotushuoneen Barbien puotiin. Voiko mikään mennä pieleen?
38 Ainutlaatuinen ajopeli

(Primp My Ride)

7. elokuuta 2013 Chelsea viihdyttää Keniä, jotta Barbie voi rauhassa tuunata Kenin auton.
39 Kauppakeskuksen karkulaiset

(Mall Mayhem)

14. elokuuta 2013 Malibun ostareiden säännöt tuottavat päänvaivaa Barbielle ja hänen ystävilleen.
40 Päivitysvimma

(The Upgradening)

21. elokuuta 2013 Ken esittelee ylpeänä Barbien komeroon tekemänsä päivitykset. Miksi mikään ei kuitenkaan toimi?
41 Tohtori Barbie

(Doctor Barbie)

2. lokakuuta 2013 Onneksi tohtori Barbie on lähellä, kun Chelsea on huonovointinen.
42 Tiivis tunnelma

(Stuck with You)

9. lokakuuta 2013 Peli-ilta saa uuden käänteen, kun Barbie ja Ryan juuttuvat Unelmatalon hissiin.
43 Oma lentokone

(The Only Way to Fly)

16. lokakuuta 2013 Barbie saa porttikiellon Malibun lentokentälle, joten hän päättää rakentaa siskojensa kanssa oman lentokoneen.
44 Täydelliset allasjuhlat

(Perf Pool Party)

23. lokakuuta 2013 Barbie järjestää siskojensa kanssa täydelliset allasjuhlat ystävilleen.
45 Kaapin kaappaamat

(Trapped in the Dreamhouse)

23. lokakuuta 2013 Barbien tekoälyllä varustettu kaappi lukitsee Barbien ja tämän ystävät Unelmataloon.
46 Supertyylitiimi - Osa 1

(Style Super Squad - Part 1)

5. helmikuuta 2014 Barbie ystävineen perustaa muotisupersankareiden ryhmän auttaakseen kaikkia tyyliongelmista kärsiviä. Barbien pelastuskiireet jättävät kuitenkin ammottavan aukon julkkispiireihin. Kuka täyttäisi tuon aukon?
47 Supertyylitiimi - Osa 2

(Style Super Squad - Part 2)

19. helmikuuta 2014 Barbien supertyylitiimi värvää auttamansa ihmiset puolestaan auttamaan toisia tyyliongelmista kärsiviä.
48 Vaatteet tekevät naisen

(Little Bad Dress)

19. maaliskuuta 2014 Teresa lainaa Raquellen pukua ja alkaa mystisesti käyttäytyä Raquellen tavoin.
49 Koiruuksia rannalla

(Going to the Dogs)

2. huhtikuuta 2014 Barbie ystävineen suuntaan Malibun rantakoiranäyttelyyn. Luvassa on tiukka taisto!
50 Unelmien leikkimökki

(Dream a Little Dream house)

16. huhtikuuta 2014 Barbie siskoineen yrittää auttaa Chelseaa rakentamaan oman unelmatalon.
51 Malibun pormestari

(Mayor of Malibu)

30. huhtikuuta 2014 Sekä Chelsea että Raquelle pyrkivät Malibun pormestariksi. Kumpi voittaa?
52 Raquelle Peilimaassa

(Bizzaro Barbie)

9. kesäkuuta 2014 Raquelle päätyy rinnakkaismaailman, jossa hän on kiistaton tähti, mutta huomaa pian, että tähteydellä on hintansa.
53 Nuket vastaan nälkä

(Doll vs. Dessert)

11. kesäkuuta 2014 Barbie ja Teresa käyvät leivontataistoon Raquellea ja Ryania vastaan.
54 Raquelle vastaan meemit

(Going Viral)

10. heinäkuuta 2014 Söpöt kissavideot keräävät katsojia netissä, ja Raquelle haluaa omasta

videostaan niitä suositumman. Kannattaa kuitenkin varoa, mitä toivoo!

55 Tyttöjen yhteinen päivä

(Girls Day Out)

23. heinäkuuta 2014 Barbie peruu päivän tapaamisensa, jotta hän voi viettää laatuaikaa Tawny-hevosensa kanssa.
56 Eläimellistä kauneudenhoitoa

(Business is Barking)

4. syyskuuta 2014 Chelsea avaa Barbien putiikin yhteyteen jymymenestykseksi osoittautuvan

lemmikkisalongin. Myös Raquelle haluaa mukaan toimintaan.

57 Pelastusretki komeroon

(When the Cat's Away)

17. syyskuuta 2014 Chelsea jahtaa Blissaa Barbien valtavaan komeroon, ja Ken ja Barbie syöksyvät perään pelastusreissulle.
58 Jäätävää menoa Malibussa - Osa 1

(Ice Ice, Barbie - Part 1)

15. lokakuuta 2014 Midge haikailee Wisconsinin talvikelien perään, joten Ken rakentaa lumimaattorin, joka tuo talven Malibuun. Mutta miten vempaimen saa pois päältä?
59 Jäätävää menoa Malibussa - Osa 2

(Ice Ice, Barbie - Part 2)

29. lokakuuta 2014 Malibu on yllätyspakkasten kourissa, ja lämpötilan laskiessa myös

bikinimyynti romahtaa. Onneksi Barbie tietää oivan lämmittelykeinon.

60 Mahtisjahti

(The Amaze Chase)

12. marraskuuta 2014 Barbie osallistuu ystäviensä ja siskojensa kanssa Mahtisjahti-tositelevisio-ohjelmaan. Viisi joukkuetta matkaavat kilpaa eri Barbie-kohteissa voittaakseen pääpalkinnon.
61 Uusi tulokas

(New Girl In Town)

10. joulukuuta 2014 Barbie toivottaa uuden bestiksen tervetulleeksi Malibuun.
62 Malibun tiedetavarataivas

(Malibu's Empirical Emporium)

22. joulukuuta 2014 Grace avaa oman puodin, mutta onko Malibu valmis pelkälle tiedekaupalle?
63 Ensi-illan ilkimys

(Red Carpet Caper)

15. kesäkuuta 2015 Barbie kaipaa apua loistokkaiden ensi-iltajuhlien suunnittelussa. Kukapa muu sopisikaan auttajaksi kuin juhlaguru Raquelle?
64 Mau-hdoton tehtävä

(Mission Impawsible)

15. kesäkuuta 2015 Blissa, Tawny ja Taffy livahtavat unelmatalosta Malibun menoihin. Kunpa Ken ja Barbie vain eivät äkkäisi lemmikkien pakoa!
65 Lukutaitoa lemmikeille

(The Telethon)

16. kesäkuuta 2015 Barbie järjestää tähtiä tihkuvan hyväntekeväisyystapahtuman Chelsean

tärkeänä pitämän aiheen – lemmikkien lukutaidon – tukemiseksi.

66 Lyödäänkö vetoa?

(Don't Bet on It)

16. kesäkuuta 2015 Kuka voittaa, kun Barbie ja siskot haastavat toisensa luopumaan päiväksi suosikkijutuistaan?
67 Serkuskateutta

(Dissin Cousins)

16. kesäkuuta 2015 Ken pelkää, että hänen serkkunsa Ben varastaa Barbien sydämen.
68 Yksin kotona unelmatalossa

(Alone in the Dreamhouse)

15. kesäkuuta 2015 Kun siskot lähtevät viettämään rantapäivää, Chelsea jää vahingossa matkasta pois.
69 Kimallusta kuutamolla

(Mooning Over You)

26. kesäkuuta 2015 Barbie ja Ken kokevat eeppisen avaruusseikkailun.
70 Haastaja jonossa

(Sidewalk Showdown)

30. heinäkuuta 2015 Skipper haluaa päästä ensimmäisten joukossa idolinsa keikalle, mutta yllättäen Barbie ilmestyykin paikalle ja varastaa koko show’n.
71 Siskojen päivä

(Sister's Fun Day)

Siskojen päivä on vain kerran vuodessa! Mutta tänä vuonna sekä Barbien siskot että Fifth Harmony tarvitsevat Barbieta. Ehtiikö Barbie viettämään aikaa siskojensa kanssa ja auttamaan Fifth Harmonya?
72 Kloonien hyökkäys - Osa 1

(Send in the Clones - Part 1)

26. elokuuta 2015 Barbiella on liian monta rautaa tulessa. Ken tulee hätiin ja rakentaa kloonauskoneen - ja varustaa yhden kloonin tekoälyllä.
73 Kloonien hyökkäys - Osa 2

(Send in the Clones - Part 2)

11. syyskuuta 2015 Barbien kloonit aiheuttavat kaaosta kaupungilla. Yksi klooneista jopa yrittää syrjäyttää oikean Barbien.
74 Kloonien hyökkäys - Osa 3

(Send in the Clones - Part 3)

18. syyskuuta 2015 Barbie ja fiksu klooni ottavat mittaa toisistaan, jotta nähdään, kumpi on oikea Barbie.
75 Fantsuin matka

(The Fantasticest Journey)

25. syyskuuta 2015 Kun Taffy syö lahjapaketin, Barbie ja Ken lähtevät huimalle matkalle, joka tuntuu vatsanpohjassa asti.

ÄänirooleissaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa