Barbaarielokuva
Barbaarielokuva on fantasiaelokuvan lajityyppi, jonka määrittäviä piirteitä ovat lihaksikkaat ja vähäpukeiset päähenkilöt, myyttisiä ja yliluonnollisia elementtejä sisältävä miljöö sekä runsas seksi ja väkivalta. Tyypillinen barbaarielokuva kertoo muinaisesta soturista, joka kostaa pahalle velholle kotikylänsä tuhoamisen. Ensimmäiset barbaarielokuvat ilmestyivät 1970-luvun lopulla, ja niiden suosion huippukausi ajoittui seuraavan vuosikymmenen ensimmäiselle puoliskolle. Lajityypin perusteoksena pidetään vuonna 1982 ilmestynyttä Conan barbaaria.
Suurin osa barbaarielokuvista tehtiin melko pienellä budjetilla, ja niiden saamat arvostelut olivat usein kielteisiä. Kotivideomarkkinoiden kasvu ja menestyneempien fantasiaelokuvien vanaveteen ajoittunut julkaisu mahdollisti halvalla tehtyjen elokuvien taloudellisen kannattavuuden. Myöhemmissä analyyseissä barbaarielokuvien viehätyksen onkin usein katsottu kumpuavan taiteellisten ansioiden sijaan seksin, väkivallan ja eksotiikan kaltaisesta eskapismista sekä myös tahattomasta komiikasta.
Barbaarielokuvat tunnetaan myös miekka ja magia -elokuvina samannimisen kirjallisuudenlajin mukaan.[1]
Arkkityyppisiä piirteitä muokkaa
| ” | Raju totuus barbaariheimojen taisteluista. Kostaja, joka tappoi elääkseen ja eli vain kostaakseen rakkaittensa kuoleman. | ” |
– Voittamattoman kostajan (1982) suomalainen mainoslause.[2] | ||
Barbaarielokuville on leimallista, että ne ovat muunnelmia muutamasta perusjuonikuviosta. Monissa barbaarielokuvissa onkin lajityypin muista elokuvista sellaisenaan lainattuja kohtauksia. Tyypillinen sankari on myyttisessä menneisyydessä tai fantasiamaailmassa asuva barbaari, joka taistelee pahuutta vastaan. Yleensä päähenkilö on korostetun maskuliininen mies, mutta jotkin barbaarielokuvat kertovat naissotureista. Sekä mies- että naisbarbaarit tapaavat olla barbaarielokuvissa lihaksikkaita ja vähäpukeisia. Tarinan konna tai hänen kätyrinsä on usein paha velho.[3]
Tyypillinen barbaarielokuva alkaa päähenkilön kotikylän tuhoamisella. Sankari on ainoa eloonjäänyt ja päättää kostaa vanhempiensa kuoleman. Toisinaan tähän liittyy ennustus. Joskus päähenkilö on tarinan alussa vasta lapsi ja joutuu varttumaan kovissa olosuhteissa, minkä ansiosta oppii seikkailuissa tarvitsemiaan taitoja. Mieheksi kasvamiseen liittyy monesti myyttisen tai taianomaisen aseen haltuun saaminen. Sankari lähtee tutkimaan maailmaa ja etsimään tarinan konnaa. Seikkailujensa aikana hän saa mukaansa uskollisia apureita ja kohtaa erilaisia vaaroja, joista osa on yliluonnollisia. Usein tarinassa esiintyy myös neito pulassa, jonka sankari pelastaa. Lopussa päähenkilö surmaa vihollisensa ja suuntaa uusiin seikkailuihin.[3]
Barbaarielokuvien toistuvia aineksia ovat pahat kultit, noidat, hirviöt, ennustukset, aseiden ihannointi ja eksoottiset tapahtumapaikat sekä runsas seksi ja väkivalta.[4] Vaikka barbaarigenren mytologiasta ja kansantarinoista lainatut elementit muuttuivat nopeasti kliseiksi, olivat ne lajityypin varhaisina vuosina tuoreita piirteitä valtavirran elokuvissa.[5]
Lajityypin historia muokkaa
Tausta muokkaa
Barbaarielokuvat ovat amerikkalaisen fantasiakirjailija Robert E. Howardin ja tämän luoman sankarin Conan barbaarin henkisiä perillisiä.[6] Elokuvallisia edeltäjiä olivat italialaiset peplum-elokuvat, jotka yleensä kertoivat antiikin mytologioista, kuten Herkuleesta.[7] Dungeons & Dragons -roolipelin (1974) suosio lisäsi miekka ja magia -viihteen suosiota. Tähtien sodan (1977) kaltaisten elokuvien myötä erikoistehostetekniikka kehittyi nopeasti, mikä mahdollisti aiempaa vakuuttavammat kuvaukset taikuudesta ja hirviöistä. Vaikka miekkaa ja magiaa oli B-elokuvissa hyödynnetty jo pitkään, se alkoi nyt näyttäytyä vakavasti otettavana aihepiirinä myös laadukkaammille ja kalliimmille tuotannoille.[8]
Barbaaribuumi muokkaa
Jokunen barbaarielokuva tehtiin jo 1970-luvun lopulla ja 1980-alussa, mutta varsinaisen barbaaribuumin käynnisti vuonna 1982 ilmestynyt, John Miliusin ohjaama Conan barbaari, jossa pääosaa esitti Arnold Schwarzenegger ja joka teki lajityypin keskeiset elementit tunnetuksi.[9] Muita samana vuonna ilmestyneitä barbaariaiheisia menestyselokuvia olivat Albert Pyunin Julma miekka (The Sword and the Sorcerer) sekä Don Coscarellin Voittamaton kostaja (The Beastmaster).[10] Jälkimmäinen tosin menestyi teatterikierroksellaan heikosti, mutta kohosi vähitellen kulttielokuvaksi TV-esitysten ja kotivideolevityksen myötä.[5]
Auktoriteetteja vastustava ja ongelmat väkivallalla ratkaiseva sankarityyppi sopi hyvin reaganilaisen Amerikan ilmapiiriin.[11] Vuosina 1982–1987 ilmestyikin kymmeniä barbaarielokuvia, jotka pyrkivät ratsastamaan erityisesti Conanin menestyksellä.[12] Pienen budjetin barbaarielokuvien tehtailemisessa kunnostautui erityisesti B-elokuvan pitkäaikainen taustavaikuttaja Roger Corman, joka laajensi lajityypin kuvastoa tuottamalla naisbarbaareista kertovia elokuvia. Taloudellisista syistä Corman tuotti barbaarielokuvansa latinalaisessa Amerikassa, mutta ne oli suunnattu lähinnä länsimaiselle yleisölle.[13] Myös Italiassa tuotettiin paljon barbaarielokuvia.[7] Kasvavat kotivideomarkkinat mahdollistivat halvalla tehtyjen elokuvien taloudellisen kannattavuuden. Usein barbaarielokuvien markkinointi oli harhaanjohtavaa ja värikkäät kansikuvat antoivat katteettomia lupauksia dramaattisista tapahtumista ja näyttävistä erikoistehosteista.[9] Yrittäjien suuresta määrästä huolimatta yksikään myöhempi barbaarielokuva ei yltänyt Conan-sarjan kaupalliseen menestykseen.[14]
Atorin (1982) ja Deathstalkerin (1983) kaltaisten, teknisesti heikkolaatuisten pienen budjetin tuotantojen ylitarjonta johti nopeasti barbaarielokuvien suosion romahtamiseen. Suuret rahoittajat vetäytyivät genren parista viimeistään taloudellisesti ja taiteellisesti epäonnistuneen Red Sonjan (1985) jälkeen.[15] Vuosikymmenen loppuun mennessä buumi oli ohi, eikä tyylilajin elokuvia ole sittemmin juuri tehty.[16] 1980- ja 90-lukujen taitteessa viaton camp-henkinen toimintaviihde menetti sitä paitsi muutenkin suosiotaan.[17]
Lajityypin kuihtuminen muokkaa
Kylmän sodan päätyttyä ilmapiiri alkoi korostaa poliittista korrektiutta ja elokuvatuottajat pyrkivät huomioimaan naisten ja vähemmistöjen näkökulman aiempaa paremmin. Samalla suuren ja pienen budjetin tuotantojen välinen kuilu kasvoi, mikä muutti tuotantokulttuuria pysyvästi. Toimintaelokuvista tulikin 1990-luvulla aiempaa itseironisempia tai jopa parodisia.[18] Kehitys heijastui aikakauden verrattain harvoihin barbaarielokuviin. Esimerkiksi vuonna 1991 ilmestynyt Beastmaster 2 oli humoristinen tieteisparodia, jossa entisaikain barbaari päätyi seikkailemaan 90-luvun New Yorkiin.[19] Vuosikymmenen lopussa nähtiin myös varhaisempiin barbaarielokuviin löyhästi perustuneet TV-sarjat Conan the Adventurer (1997–1998)[20] ja Beastmaster (1999–2002).[21]
Vuosituhannen vaihteen jälkeen barbaarigenre koki hienoisen renessanssin, kun digitaalinen teknologia ja markkinoiden pirstaloituminen madalsivat sekä elokuvien tuotantokustannuksia että tuotto-odotuksia. Samalla Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogia (2001–2003) lisäsi kiinnostusta fantasiaelokuviin. Tämän seurauksena markkinoille ilmaantui muutamia uusia barbaarielokuvia ja lajin varhaisempia edustajia uudelleenjulkaistiin DVD-muodossa.[10] Vuonna 2011 ilmestyneen Conan the Barbarian -uusioversion saama väliinpitämätön vastaanotto osoitti kuitenkin, että lajityypin kunnian päivät olivat jo takana päin.[22]
Jälkimaine ja tulkinnat muokkaa
| ” | Fantasiaelokuvat ovat roskaelokuvan ystävän suola. – – Rahanahneus, luovuus, kyvyttömyys ja baari-iltaa pienempi budjetti lyövät kättä ja tuloksena on roskaa, joskus jopa viihdyttävää. | ” |
– Elitistin suuri barbaarikatsaus, osa 1: Ator – taisteleva kalkkuna. (Mikko Kojo, 2004.) | ||
Barbaarielokuvien teknisen kehnouden, estottoman alastomuuden ja tahattoman koomisuuden panivat merkille jo aikalaiskriitikot. Elokuvakriitikko Leonard Maltin kommentoi ensimmäisen Deathstalkerin olevan ”heikko tulkinta miekka ja magia -genrestä, ja kiinnostava ainoastaan tahattomasti aiheuttamansa naurun sekä avokätisesti tarjoilemiensa alastomien naisten ansiosta.”[23]
Nalle Virolainen sanoo Tähtivaeltajassa barbaarifilmien olevan jopa eksploitaatioelokuviksi äärimmäisen toisteisia, ja voidaankin puhua vain ”yhdestä ainoasta miekka ja magia -juonesta”, jota varioidaan vähäisin muutoksin. Sen viehätysvoima perustuu ainakin näennäisesti todellisuuspakoon: seikkailuun, jännitykseen, eksotiikkaan, kauniisiin alastomiin naisiin sekä vahvaa isähahmoa ilmentäviin komeisiin lihaksikkaisiin miehiin. Käytännössä suurin osa genren edustajista on kuitenkin liian pienellä budjetilla tehtyjä ja teknisesti kehnoja. Barbaarien (1987) kaltaiset elokuvat viihdyttävätkin Virolaisen mukaan ennen muuta outouden ja komiikan voimalla.[6] Verkkolehti Elitistin Suuri barbaarikatsaus -artikkelisarjassa huomautetaan, että Schwarzeneggerin barbaaritrilogiaa (kaksi Conan-elokuvaa ja Red Sonja) lukuun ottamatta lajityypin edustajia ei voi pitää ”oikeina elokuvina”, vaan niiden ”mystinen vetovoima” perustuu alkukantaiseen mielihyvään ja viihdyttävään absurdiuteen. Jälkimmäistä vielä korostavat mytologioita ja historiallisia aikakausia vapaasti sekoittavat miljööt, jotka eivät rajoita tekijöiden mielikuvitusta tai aseta mahdottoman ja mahdollisen välille selkeää rajaa. Lehden mukaan ”täysin looginen barbaarielokuva on kuin Beastmaster ilman uskollisia hillereitään – auttamattoman hukassa.”[24]
Barbaarielokuvien sukupuoliroolit ovat yleensä hyvin konservatiivisia.[25] Joissakin naissotureista kertovissa barbaarielokuvissa on kuitenkin feministisiä teemoja, ja ne kuvaavat itsenäisiä, fyysisesti voimakkaita naisia, mikä 80-luvulla oli viihde-elokuvissa epätavallista. Merkittäviä barbaarirooleja tehneitä naisnäyttelijöitä olivat esimerkiksi Sandahl Bergman (Conan barbaari, 1982), Grace Jones (Conan hävittäjä, 1984), Lana Clarkson (Deathstalker, 1983; Barbarian Queen, 1985) ja Ty Randolph (oik. Mindi Miller, Amazon, 1986). Monet naisvetoiset barbaarielokuvat olivat Roger Cormanin tuottamia.[26] Jessica Amanda Salmonson, jonka toimittamaan Amazons!-antologiaan Cormanin samanniminen elokuva perustuu, on kuitenkin kommentoinut miekka ja magia -elokuvien feminismiä näennäiseksi: ”Näiden elokuvien ei ollut edes tarkoitus kertoa hyvää sankarifantasiatarinaa – – vaan tuottaa liikkuva versio seksikkäästä pin-up-kalenterista, tai herättää eloon Boris Vallejon ja Frank Frazettan fetisistiset maalaukset.”[27]
Luettelo barbaarielokuvista muokkaa
Elokuvat on järjestetty ensi-illan mukaan. Alkukielinen nimi (jos muu kuin englanninkielinen) on tilan säästämiseksi jätetty taulukosta pois ja sijoitettu englanninkielistä nimeä seuraavaan alaviitteeseen. Taulukon rivit voi aakkostaa kunkin sarakkeen jäsenten mukaan painamalla halutun otsikon yhteydessä olevaa nappia.
- Vaihtoehtoiset nimet
- ↑ Tunnetaan myös nimellä The Archer and the Sorceress.
- ↑ Alkukielinen nimi Gunan il guerriero.
- ↑ Alkukielinen nimi Ator l’invincibile.
- ↑ Alkukielinen nimi Sangraal, la spada di fuoco.
- ↑ Alkukielinen nimi Thor il conquistatore.
- ↑ Alkukielinen nimi Il Mondo di Yor.
- ↑ Alkukielinen nimi La guerra del ferro — Ironmaster.
- ↑ Alkukielinen nimi Il trono di fuoco.
- ↑ Julkaistu myös nimellä Kadonneen maailman vangit.
- ↑ Alkukielinen nimi Ator 2: L’invincibile Orion.
- ↑ Alkukielinen nimi Golok Setan.
- ↑ Alkukielinen nimi Amazonas.
- ↑ Alkukielinen nimi Ator il guerriero di ferro.
- ↑ Tunnetaan myös nimellä The Barbarians & Co.
Lähteet muokkaa
- Ashlin, Scott: Tales of an Ancient Empire 1000 Misspent Hours. 2012. Viitattu 4.7.2019. (englanniksi)
- Falicov, Tamara L.: U.S.-Argentine Co-productions, 1982-1990: Roger Corman, Aries Productions, ”Schlockbuster” Movies, and the International Market Project Muse. 2004. Center for the Stufy of Film and History. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- Kojo, Mikko: Elitistin suuri barbaarikatsaus – osa 1 Elitisti. 2.9.2004. Viitattu 28.9.2016.
- Lehtinen, Lauri: KAVI: Voittamaton Kostaja 8.8.2017. Logomo. Arkistoitu 3.7.2022. Viitattu 9.5.2020.
- Mäkijärvi, Esa: ”Halki, poikki ja pinoon: Conan – barbaari ja Conan hävittäjä”, Rautainen 80-luku. Toimintaelokuvan kultainen vuosikymmen, s. 75–81. Helsinki: Arktinen Banaani, 2018. ISBN 978-952-270-407-8.
- Rautsi, Ilja: The Barbarians (1987) – Barbaarit Elitisti. 20.6.2005. Viitattu 4.7.2019.
- Salmonson, Jessica Amanda: Golden Temple Amazons Weird Wild Realm. noin 2006. Arkistoitu 14.11.2006. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- Suni, Jetro & Mustonen, Jari & Rautsi, Ilja: Elitistin suuri barbaarikatsaus – osa 2 Elitisti. 20.6.2005. Viitattu 28.9.2016.
- Suni, Jetro & Kojo, Mikko & Mustonen, Jari & Rautsi, Ilja: Elitistin suuri barbaarikatsaus – osa 3 Elitisti. 28.8.2005. Viitattu 28.9.2016.
- Virolainen, Nalle: Miekkoja, magiaa ja muskeleita; eli melkein kaikki mitä aina olet halunnut tietää barbaarielokuvista, mutta et ole rohjennut kysyä Petri Hiltuselta Tähtivaeltaja. 1/1992. Arkistoitu 2.1.2018. Viitattu 7.1.2020.
- Wong, Eddie: Roger Corman’s ’Amazons’ Feminist Movie Geeks. 2016. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
Suomessa julkaistujen barbaarielokuvakasettien osalta lähteenä on käytetty FIx-galleria -tietokantaa. (Viitattu 19.4.2020.)
Viitteet muokkaa
- ↑ Virolainen 1992; Mäkijärvi 2018, s. 75, 78.
- ↑ Voittamaton kostaja (1982) FIx-galleria. Viitattu 28.5.2020.
- ↑ a b Virolainen 1992; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005.
- ↑ Lehtinen 2017; Virolainen 1992; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005.
- ↑ a b Lehtinen 2017.
- ↑ a b c d e Virolainen 1992.
- ↑ a b Genresanasto — Peplum Elitisti. Viitattu 28.9.2016.
- ↑ Fantasy » Sword-and-Sorcery. AllMovie. Viitattu 11.4.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005.
- ↑ a b Ashlin 2012.
- ↑ Mäkijärvi 2018, s. 76.
- ↑ Virolainen 1992; Ashlin 2012; Kojo 2004; Suni, Mustonen & Rautsi 2005; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005, Falicov 2004.
- ↑ Falicov 2004; Salmonson 2006; Wong 2016.
- ↑ Mäkijärvi 2018, s. 78.
- ↑ Ashlin 2012. — Red Sonjan budjetti oli noin 17,9 miljoonaa dollaria, mutta se tuotti teatterikierroksellaan vain noin 6,9 miljoonaa dollaria. (Lähde: The Numbers, viitattu 19.4.2020.) Myös kriitikot suhtautuivat elokuvaan kielteisesti ja sitä pidettiin ”hengettömänä päätöksenä Schwarzeneggerin barbaaritrilogialle”. (Lähde: Rotten Tomatoes. Viitattu 19.4.2020.)
- ↑ Virolainen 1992; Kojo 2004; Suni, Mustonen & Rautsi 2005; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005. — ”The Barbarians tuli sekä ’barbaaribuumin’ että 80-luvun loppupuoliskolla [vuonna 1987]. Sitä voi siis myös haikein silmin katsoa eräänlaisena hyvästinä aikakaudelle, jona näin tajutonta kamaa pääsi syntymään.” (Rautsi 2005.)
- ↑ Kuten edellä, ks. myös Mäkijärvi 2018, ss. 221–230.
- ↑ Mäkijärvi 2018, ss. 221–230.
- ↑ Beastmaster 2: Through the Portal of Time Rotten Tomatoes. Viitattu 20.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Conan TV.com. Arkistoitu 12.1.2020. Viitattu 20.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Beastmaster TV.com. Arkistoitu 27.1.2020. Viitattu 20.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Mäkijärvi 2018, s. 81.
- ↑ Falicov 2004. (Leonard Maltin: ”[Deathstalker is] a weak interpretation of the sword and sorcery genre, and interesting only for the involuntary laughter the film provokes and the gratuitous female nudity.”)
- ↑ Kojo 2004; Rautsi 2005; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005.
- ↑ Virolainen 1992; Rautsi 2005; Suni, Kojo, Mustonen & Rautsi 2005.
- ↑ Wong 2016.
- ↑ Salmonson 2006.
- ↑ Joidenkin lähteiden mukaan Ator 2:n Italian-ensi-ilta olisi ollut jo joulukuussa 1982. Ilmeisesti elokuva kuvattiin kuitenkin vasta vuoden 1983 aikana.
- ↑ A Nymphoid Barbarian in Dinosaur Hell Rotten Tomatoes. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)