Bahama yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
25. 9 9 8 26

Bahama on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä 26 mitalia, joista yhdeksän on kultaisia. Ensimmäiset mitalinsa maa sai Göteborgissa 1995 ja oli sen jälkeen kaikissa kisoissa mitaleilla, kunnes Moskovassa 2013 tuloksena oli vain kaksi pistesijaa. Bahama on menestynyt yksinomaan pikajuoksuissa ja hyppylajeissa.

Bahaman ensimmäinen maailmanmestari oli korkeushypyn Göteborgissa 1995 voittanut Troy Kemp. Kaksitoista vuotta myöhemmin Osakan MM-kilpailuissa saman lajin voitti Donald Thomas. Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden ovat lisäksi voittaneet 400 metrin juoksussa Avard Moncur Edmontonissa 2001, Tonique Williams-Darling Helsingissä 2005, Steven Gardiner Dohassa 2019 ja Shaunae Miller-Uibo Eugenessa 2022 sekä 200 metrin juoksussa Marion Jonesin vuosia myöhemmin tapahtuneen dopinghylkäyksen tuloksena Debbie Ferguson vuonna 2001. Naisten pikaviestin Bahama voitti Sevillassa 1999 ja miesten pitkän viestin Yhdysvaltain dopingkärystä johtuneen hylkäyksen jälkeen Edmontonissa 2001.

Bahaman MM-mitalit kisoittain

muokkaa
Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1987 Rooma 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1991 Tokio 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1993 Stuttgart 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1995 Göteborg 1 0 0 0 1 0 1 1 0 2 16.
1997 Ateena 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 36.
1999 Sevilla 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 18.
2001 Edmonton 2 0 0 1 0 1 3 0 1 4 6.
2003 Pariisi 0 0 2 0 1 0 0 1 2 3 29.
2005 Helsinki 0 1 0 1 0 0 1 1 0 2 13.
2007 Osaka 1 2 0 0 0 0 1 2 0 3 9.
2009 Berliini 0 0 0 0 1 1 0 1 1 2 22.
2011 Daegu 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 34.
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 1 0 1 0 0 1 1 2 22.
2017 Lontoo 0 1 0 0 0 1 0 1 1 2 29.
2019 Doha 1 0 0 0 1 0 1 1 0 2 15.
2022 Eugene 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 22.
2023 Budapest 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 5 4 4 4 5 4 9 9 8 26 25.

Bahaman MM-mitalit lajeittain

muokkaa

Miehet

muokkaa
Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
400 metrin juoksu 2 1 0 3
korkeushyppy 2 0 1 3
4 × 400 metrin viestijuoksu 1 2 1 4
100 metrin juoksu 0 1 0 1
400 metrin aitajuoksu 0 0 1 1
kolmiloikka 0 0 1 1

Naiset

muokkaa
Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
400 metrin juoksu 2 3 0 5
4 × 100 metrin viestijuoksu 1 1 0 2
200 metrin juoksu 1 0 2 3
100 metrin juoksu 0 1 2 3

Bahaman MM-mitaliurheilijat

muokkaa
Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Avard Moncur 2 2 1 5 2001–2007
Debbie Ferguson 2 1 1 4 1999–2009
Christopher Brown * 1 2 1 4 2001–2007
Chandra Sturrup 1 2 1 4 1999–2009
Shaunae Miller-Uibo 1 2 1 4 2015–2022
Pauline Davis 1 1 0 2 1995–1999
Troy McIntosh * 1 1 0 2 2001–2005
Steven Gardiner 1 1 0 2 2017–2019
Savatheda Fynes 1 0 1 2 1997–1999
Carl Oliver * 1 0 1 2 2001–2003
Troy Kemp 1 0 0 1 1995
Eldece Clarke * 1 0 0 1 1999
Timothy Munnings * 1 0 0 1 2001
Tonique Williams-Darling 1 0 0 1 2005
Donald Thomas 1 0 0 1 2007
Nathaniel McKinney * 0 2 1 3 2003–2007
Andrae Williams * 0 2 0 2 2005–2007
Derrick Atkins 0 1 0 1 2007
Michael Mathieu * 0 1 0 1 2007
Christine Amertil * 0 1 0 1 2009
Sheniqua Ferguson * 0 1 0 1 2009
Leevan Sands 0 0 1 1 2003
Dennis Darling * 0 0 1 1 2003
Trevor Barry 0 0 1 1 2011
Jeffery Gibson 0 0 1 1 2015
*) Ei henkilökohtaisia mitaleja

Lähteet

muokkaa