Baffininlahden sijainti kartalla
Eräs näkemys Baffininlahden sijainnista. Huom. IHO:n määrittelemä Baffininlahti alkaa huomattavasti pohjoisempaa, kartan ylärajalta ja katkeaa etelässä 70°N leveyspiiriin, joka on kuvassa esitetyn merialueen etelärajaa pohjoisempana.

Baffininlahti (engl. Baffin Bay, ransk. Baie de Baffin) on määritelmästä riippuen joko Pohjois-Atlantin osa[1] tai Pohjoisen jäämeren sivumeri[2] Grönlannin ja Kanadan arktisten saarten (Baffininsaari) välissä.

Baffininlahti on pituudeltaan noin 1 450 kilometriä. Merialueen pinta-ala on 689 000 neliökilometriä. Merialueen keskellä on 2 100-metrinen syvänne (Baffin Hollow). [1]

Lahti on osa Luoteisväylää. Lahti on suuren osan vuotta sumun peitossa ja myös Labradorinvirran kuljettamat jäävuoret haittaavat merenkulkua. Baffininlahtea yhdistää Atlantin valtamereen Davisinsalmi ja Pohjoiseen jäämereen Naresinsalmi.

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Vuonna 1585 englantilainen löytöretkeilijä John Davis purjehti ensimmäisenä ihmisenä Baffininlahdelle. William Baffin (1584–1622) ja kävi seudulla 1614 Luoteisväylää etsiessään.[2] Kaikkiaan hän teki viisi matkaa Pohjoiselle jäämerelle ja saavutti Baffininlahden vuonna 1616. Näiden matkojen aikana todistettiin, ettei Hudsoninlahti kuulu Luoteisväylän reittiin.

Merialueen rajatMuokkaa

Kansainvälinen hydrografinen järjestö (IHO) määrittelee Baffininlahden rajat seuraavasti (1953):[3]

Baffininlahtea ympäröiviä merialueita ovat IHO:n alueluokittelun mukaan Davisinsalmi etelässä, Luoteisväylät lännessä ja Lincolninmeri pohjoisessa.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Baffin Bay. Bay, Atlantic Ocean Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 14.7.2015. (englanniksi)
  2. a b Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. s. 232 Itä-Siperian meri. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6.
  3. a b Limits of Oceans and Seas (pdf) (Baffininlahden rajat on määritelty teoksen sivulla 10, naapurina olevien merialueiden rajat sivuilla 9–10 ja 12) 1953 (3. painos). International Hydrografic Organization, via awi.de. Viitattu 21.7.2017 (linkin päivitys). (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa