Autobahn (albumi)

Autobahn
Kraftwerk
Studioalbumin Autobahn kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  1974 Conny Plankin studiolla Kölnissä
 Julkaistu 1. marraskuuta 1974
 Tuottaja(t) Conny Plank
Ralf Hütter
Florian Schneider
 Tyylilaji Elektroninen musiikki, Krautrock
 Kesto 42.26
 Levy-yhtiö Philips
Vertigo
Kraftwerkin muut julkaisut
Ralf und Florian
1973
Autobahn
1974
Radio-Aktivität
1975

Autobahn on saksalaisen Kraftwerk-yhtyeen neljäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1974. Levyn nimi tarkoittaa saksaksi moottoritietä.

Albumin alun perin yli 22-minuuttisesta nimikappaleesta ”Autobahn” tehtiin singlejulkaisua varten noin kolmen ja puolen minuutin pituinen versio. Single nousi Yhdysvaltain myyntilistoilla sijalle 25 ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijoille 8 ja 11 sekä muun muassa Alankomaissa sijalle 12. Kaupallista menestystä oli edeltänyt kolme kokeellista, instrumentaalista albumia, mutta Autobahnista tuli yhtyeen läpimurtolevy.

B-puolen ensimmäinen kappale ”Kometenmelodie 1” on epämelodinen, minimalistinen, bassoääniin perustuva kappale. Sitä seuraava ”Kometenmelodie 2” antaa pientä vihjettä yhtyeen tulevasta tyylistä.kenen mukaan? Kappaleessa on yksinkertainen melodia tasaisen konekompin päällä. Levyn päättää kaksi vuorokaudenaikojen tunnelmia kuvaavaa äänimaisemaa.

Suomessa Soundi-lehden päätoimittaja Waldemar Wallenius arvioi levyn tylsäksi ja kömpelöksi yritykseksi tehdä kaupallista musiikkia syntetisaattoreilla, ja ihmetteli sen menestystä Britanniassa.[1]

Brittiläinen ohjaaja ja animaattori Roger Mainwood valmisti vuonna 1979 animaatioyhtiö Halas and Batchelorin palveluksessa ”Autobahn”-kappaleeseen nojaavan reilu kymmenminuuttisen psykedeelisen animaation.[2][3]

KappaleetMuokkaa

  1. "Autobahn" (Ralf Hütter, Florian Schneider, Emil Schult) – 22:36
  2. "Kometenmelodie 1" (Hütter, Schneider) – 6:26
  3. "Kometenmelodie 2" (Hütter, Schneider) – 5:48
  4. "Mitternacht" (Hütter, Schneider) – 3:43
  5. "Morgenspaziergang" (Hütter, Schneider) – 4:04

LähteetMuokkaa

  1. Soundi 6/1975
  2. Gilbey, Ryan: Roger Mainwood obituary, The Guardian, 5.10.2018
  3. Autobahn by Kraftwerk (Psychedelic Short Film), YouTube, 16.4.2012
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.