Audrey Santo (19. joulukuuta 1983 Worcester, Massachusetts, Yhdysvallat14. huhtikuuta 2007) oli yhdysvaltalainen tyttö, joka vammautui kolmivuotiaana vakavasti loppuiäkseen. Hänet tunnetaan myös nimellä Little Audrey.

9. elokuuta 1987 Santo oli vähällä hukkua uima-altaaseen. Hän selvisi hengissä, mutta hänet jouduttiin välittömästi kuljettamaan sairaalaan. Siellä lääkäri kuitenkin antoi hänelle liikaa fenobarbitaalia, minkä vuoksi hän joutui kolmeksi viikoksi koomaan. Lisäksi fysioterapeutti tuli aiheuttaneeksi hänelle vakavia säärivammoja ja sai hänen hartiansa sijoiltaan. Tästä hän ei koskaan toipunut, vaan hän kärsi akineettisestä mutismista lopun ikäänsä, toisin sanoen hän ei kyennyt puhumaan ja hänen liikuntakykynsäkin olivat hyvin rajoittuneet. Hänet kuitenkin palautettiin sairaalasta kotiin neljän kuukauden kuluttua onnettomuudesta.

Audrey Santon vanhemmat ovat hyvin uskonnollisia katolilaisia. Siitä lähtien, kun hänet tuotiin sairaalaan, sadat ihmiset ryhtyivät rukoilemaan hänen puolestaan.

Siitä asti pyhimysten kuvat ovat täyttäneet Audreyn huoneen ja häntä pidetään kärsimyspyhimyksenä. Kuvien on väitetty vuotavan öljyä, jonka Audreyn äiti uskoo olevan todiste Jumalan olemassaolosta.

1998 amerikkalainen Washington Post lehti testasi öljyn mikrobiologian laboratoriossa Pittsburghissa ja testien mukaan öljy sisälsi 80% kasviöljyä ja 20% kanan rasvaa.lähde?

Audrey Santo on ehdotettu julistettavaksi pyhimykseksi.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa