Atorox-palkinto

Atorox-palkinto on Turun Science Fiction Seura ry:n vuodesta 1983 lähtien vuosittain jakama tieteiskirjallisuuspalkinto, joka myönnetään edellisen vuoden parhaalle kotimaiselle tieteis- tai fantasianovellille.[1] Palkinto on saanut paitsi nimensä, myös muotonsa Outsiderin luoman Atorox-hahmon mukaan, sillä voittajalle annettava palkinto on savesta poltettu Atoroxin pää. Palkinto jaetaan yleensä Finnconissa.

Atorox-palkinto
Palkitaan Edellisen vuoden paras kotimainen tieteis- tai fantasianovelli.
Palkinnon antaja Turun Science Fiction Seura
Maa Suomi
Ensimmäinen palkinto 1983
Useimmin palkittu Johanna Sinisalo
Viimeisin palkittu 2021
Virallinen internet-sivu

Eniten Atorox-palkintoja on saanut Johanna Sinisalo, yhteensä seitsemän. Pasi Ilmari Jääskeläinen on saanut palkinnon neljä kertaa, ja Anne Leinonen on palkittu kolme kertaa.

VoittajatMuokkaa

Vuosi Tekijä Novelli Julkaistu
1983 Antti Oikarinen Jumalten vuori Portti 4/82[2]
1984 Eija Elo Napoleonin vaihtoviikot Portti 3/83[2]
1985 Pekka Virtanen Perinne Aikakone 3/84[2]
1986 Johanna Sinisalo Suklaalaput Aikakone 2/85[3]
1987 Kimmo Saneri Ollin oppivuodet, Aapelin alkuasetelmat Tähtivaeltaja 1/86[2]
1988 S. Albert Kivinen Keskiyön mato Ikaalisissa Portti 3/87[4]
1989 Johanna Sinisalo Hanna Atoroxin perilliset (Ursa, 1988)
1990 Ari Tervonen Matkalla nurinkäännettyyn avaruuteen Aikakone 2/89[5]
1991 Johanna Sinisalo Punatähti Aikakone 1/90
1992 Risto Isomäki Puu Kristalliruusu (Kirjayhtymä, 1991)
1993 Johanna Sinisalo Kharonin lautta Aikakone 1/92
1994 Johanna Sinisalo Me vakuutamme sinut Kultainen naamio (Book Studio, 1993)
1995 Atro Lahtela Poimu (2 piste 2 viiva 2 piste 8) Tähtivaeltaja 2/94
1996 Eeva-Liisa Tenhunen Ursa Amanda Aikakone 1–2/94–95
1997 Johanna Sinisalo Tango merellä Onnellinen kuolema (Book Studio, 1996)
1998 Pasi Ilmari Jääskeläinen Missä junat kääntyvät Portti 4/97[6]
1999 Pasi Ilmari Jääskeläinen Pinnan alla Toiseus piilee Tähtivaeltaja 4/98[6]
2000 Pasi Ilmari Jääskeläinen Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa Portti 4/19[6]
2001 Johanna Sinisalo Lentävä hollantilainen Portti 1/00
2002 A.C. Ross Sokeat näkevät unia Portti 4/01
2003 Tero Niemi ja Anne Salminen Ja jumala kutoi mattoja omista hiuksistaan Portti 4/2002[7]
2004 Anne Leinonen Valkeita lankoja Portti 4/03[8]
2005 Tero Niemi ja Anne Salminen Matka Reformaan Nimbus ja tähdet (Atena, 2004)
2006 Jenny Kangasvuo Kaikessa lihassa on tahto Portti 2/05
2007 Anne Leinonen Toisinkainen Portti 1/06[8]
2008 Susi Vaasjoki Taruntekijä Portti 4/07
2009 Mari Saario Kenkänaula Portti 1/08
2010 Heikki Nevala Koneesta sinä olet syntyvä Portti 4/09[9]
2011 Anne Leinonen Nahat Portti 3/10
2012 Pasi Ilmari Jääskeläinen Kirje Lethelle Valhe & viettelys
2013 Anni Nupponen Joka ratasta pyörittää Meresmaa, J. S. & Harju, Markus (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja. Tampere: Osuuskumma, 2012. ISBN 978-952-6642-02-4.
2014 Jussi Katajala Mare Nostrum Henriksson, Saara & Leppänen, Erkka (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat. Tampere: Osuuskumma, 2013. ISBN 978-952-6642-06-2.
2015 Maiju Ihalainen Terrakotta Portti 4/13
2016 Magdalena Hai Kaunis Ululian Kristallimeri
2017 Maiju Ihalainen Itkevän taivaan temppeli Portti 1/16
2018 Jenny Kangasvuo Musta otsa Portti 4/16
2019 Janos Honkonen Sadan vuoden huuto Portti 4/2017
2020 Reetta Vuokko-Syrjänen[10] Emma Halmin vaihtoehdot kuolemalle Portti 1/2019
2021 Reetta Vuokko-Syrjänen[11] Neljäs porsas Kosmoskynä 1/2020

Lähde: Atorox-palkinnon voittajat Turun Science Fiction Seura ry:n verkkosivustolla[12]

LähteetMuokkaa

  1. Matilainen, Hanna: Mitä kummaa: Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon, s. 88. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-024-3.
  2. a b c d Myös teoksessa Supinen, Pekka ym. (toim.): Atoroxin perilliset: Parhaita suomalaisia tieteiskertomuksia. Helsinki: Ursa, 1988. ISBN 951-9269-42-8.
  3. Myös teoksessa Koponen, Jari ym. (toim.): Jäinen vaeltaja: Sata vuotta suomalaista tieteiskirjallisuutta. Helsinki: Ursa, 1986. ISBN 951-9269-34-7.
  4. Myös teoksessa Nikkonen, Raimo (toim.): Keskiyön Mato Ikaalisissa: Portin parhaita tieteisnovelleja. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-57-6.
  5. Haarikko, Harri ym. (toim.): Tähtipuu: 33 kotimaista tieteisnovellia. Helsinki: Ursa, 1990. ISBN 951-9269-53-3.
  6. a b c Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha: Novelleja. Atena, 2008. ISBN 978-951-796-512-5.
  7. Myös teoksessa Niemi, Tero & Salminen, Anne: Nimbus ja tähdet. Atena, 2004. ISBN 951-796-353-X.
  8. a b Myös teoksessa Leinonen, Anne: Valkeita lankoja: Tarinoita toisista todellisuuksista. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32091-9.
  9. Myös teoksessa Nevala, Heikki: Arvet. Turku: Turbator, 2010. ISBN 978-952-5666-54-0.
  10. Atorox 2020 www.tsfs.fi. Viitattu 23.8.2021.
  11. Atorox 2021 www.tsfs.fi. Viitattu 23.8.2021.
  12. Atorox-voittajat Turun Science Fiction Seura ry. ”Seuraavat novellit ovat voittaneet Atorox-palkinnon. Luettelossa oleva vuosiluku on palkinnonjakovuosi. (Atorox jaetaan aina edellisen vuoden parhaalle sf/fantasianovellille.)” Viitattu 17.10.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa