Astiankuivauskaappi
Astiankuivauskaappi on pestyjen astioiden kuivaamiseen tarkoitettu keittiökaluste. Yleensä tiskipöydän yläpuolelle sijoitettavassa kaapissa on kiinteiden hyllyjen sijaan ritilätelineet, joissa astiat voivat valua kuiviksi.
Yhdysvalloissa Louise R. Krause sai vuonna 1932 patentin (US 1860617) keksimälleen pesualtaan yläpuolelle sijoitetulle ovilla varustetulle astiankuivauskaapille (dish drying cabinet), jossa puinen tukirakennelma piti astiat pystyasennossa niin, että vesi valui altaaseen ja ilma pääsi kiertäessään kuivaamaan astiat[1]. Yhdysvaltalainen Angiolina Scheuermann sai patentin (US 1733907) vastaavanlaiselle, hieman pienemmälle kaapille (Drainer and Depository for Dishes) jo edellisen vuosikymmenen lopulla lokakuussa 1929[2]. Scheuermannin kaapissa lautaset oli tuettu rautalangasta taivutetulla pidikkeillä, hyvin paljon suomalaisen astiakaapin tapaan[2]. Saksassa Margarete Schütte-Lihotzkyn vuonna 1926 suunnittelemaan Frankfurtin keittiöön kuului astiankuivausteline pesualtaan yläpuolella.[3]
Heitä aiemmin skotlantilainen Robina Wood oli saanut patentin aterinkorilla ja vettä keräävällä rännillä varustetulle, pöydälle asetettavalle astiankuivaustelineelle (dish drainer) Yhdysvalloissa vuonna 1895 (US 542912) ja Isossa-Britanniassa vuonna 1894 (GB189410066 Improvements in and relating to the Drying of Dishes and the Like).[4][5]
Suomessa muokkaa
Suomessa astiankuivauskaappia kehitti Maiju Gebhard Työtehoseurassa vuosina 1944–1945. Sen lähin esikuva oli ruotsalainen astiankuivausteline, jota pidettiin pöydällä. Gebhard huomasi, että monissa kodeissa telinettä ei käytetty, vaan astiat kuivattiin käsin ja siirrettiin välittömästi kaappiin. Gebhardin oivallus oli sijoittaa kuivaustelineet kaappiin tiskipöydän yläpuolelle, missä astiat saivat rauhassa valua kuiviksi, aivan kuten amerikkalaisessa mallissa. Näin voitiin välttää yksi kodinhoidon työvaihe. Gebhardin laskelmien mukaan ennen pesukoneiden käyttöönottoa perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään.
Enso-Gutzeit aloitti astiankuivauskaapin valmistamisen 1948. Vuonna 1954 telineitä alettiin valmistaa muovipäällystetystä teräslangasta puhtaanapidon helpottamiseksi. Telineiden ja kaappien mitat standardoitiin vuonna 1982.
Eduistaan huolimatta astiankuivauskaapin käyttö ei ole levinnyt moniinkaan maihin, mutta se on Suomen lisäksi suosittu esim. Italiassa ja jonkin verran suosittu Ruotsissa.[6][7] Monissa maissa tiskipöytä halutaan sijoittaa ikkunan ääreen, mikä voi olla yksi syy ettei astiankuivauskaappi ole yleistynyt muualla. Suomessa taas ikkunan ääreen halutaan yleensä ruokapöytä[8].
Lähteet muokkaa
- ↑ Google Patents: Dish drying cabinet
- ↑ a b Google Patents: Drainer and depository for dishes
- ↑ Dietmar Froehlich: The Frankfurter Küche. Engines of our Ingenuity. uh.edu.
- ↑ Google Patents: Robina wood
- ↑ GB189410066 (A) - Improvements in and relating to the Drying of Dishes and the like Espacenet - Patent search. 26.04.2017. Viitattu 15.9.2018.
- ↑ Astiankuivauskaappi – suomalainen arjen esine, SVT Nyheter Suomen lisäksi astiankuivauskaappi on saavuttanut suosiota myös Italiassa ja Espanjassa. Se näkyy myös Ruotsissa, jossa astiankuivauskaappia kyselevät etenkin suomalaistaustaiset tai Etelä-Euroopasta kotoisin olevat asiakkaat.
- ↑ Kleemola, Jenni: Tiskiharja on kuningas Turun Sanomat. 13.9.2006. Ts-Yhtymä. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 9.7.2017.
- ↑ Saarikangas, Kirsi: ”Rakennetun ympäristön muutos ja asumisen mullistus”, Suomalaisen arjen historia 4: Hyvinvoinnin Suomi, s. 156. Weilin + Göös, 2008. ISBN 978-951-0-29298-3.