Associated Television

Associated Television (ATV) oli brittiläinen televisioyhtiö, joka toimi vuosina 1955–1982 osana ITV:n verkostoa. Vuosina 1955–1968 yhtiöllä oli toimilupa lähetyksille Lontoon alueella viikonloppuisin, jonka yhtiö menetti London Weekend Televisionille, ja tämän lisäksi myös Midlandsin alueella arkipäivisin. Vuodesta 1968 eteenpäin ATV:lla oli toimilupa Midlandsin alueella koko viikon ajaksi.

Alun perin yhtiön nimeksi oli määrä tulla ABC, mutta samanniminen elokuvateatteriyhtiö, jolla oli suunnitelmissa perustaa oma ITV-kanava ABC Weekend TV, voitti kiistan nimen omistajuudesta.[1] Vuoden 1980 toimilupasopimuskierroksella IBA, joka vastasi toimilupien myöntämisestä, teki Midlandsin alueeseen muutoksia, koska ATV:n paikallissisällön puutteellisuudesta oli kuulunut useita valituksia. Uudelta yhtiöltä vaadittaisiin paikallisempaa lähetystapaa, ja ohjelmien tuotantotiloja piti olla sekä läntisessä että itäisessä Midlandsissa.[1] ATV onnistui pitämään toimiluvan itsellään, tosin myönnytyksin: IBA vaati ATV:tä järjestämään toimintansa uudelleen paikallisemmaksi, kuten esimerkiksi tarjoamalla 49% yrityksen osakkeista paikallisille toimijoille.[1] Rakenneuudistusten jälkeen ATV aloitti toimintansa uudella nimellä Central Independent Television 1. tammikuuta 1982.

ATV käytti koko olemassaolonsa ajan logoa, jossa kirjaimet ATV olivat kahden osittain päällekkäisen silmänmuotoisen kuvion väleissä. Vuodesta 1969 alkaen yhtiön käyttämä "Zoom 2" -tunnus, jossa korostettiin samana vuonna aloitettuja värilähetyksiä, on yhä yksi ITV:n tunnetuimpia.

Lähteet muokkaa

  1. a b c ATV (Associated Television) History users.zetnet.co.uk.
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.